Lukiolaiset kirjoittavat: Stop autoilijoiden kuritukselle

Mediassa puhutaan aina sortamisesta. Yhtä ja toista etnistä ja seksuaalista vähemmistöä sorretaan, naisia sorretaan, alkuperäisasukkaita sorretaan, mustia ei-binäärisiä kirjailijoita sorretaan. Kaikki tämä on jo kuultu kymmeniin kertoihin, mutta yksi ihmisryhmä, jonka sortamisesta ihmiset eivät uskalla puhua, on autoilijat.

Autoilijoita on systemaattisesti sorrettu niin kauan kuin olen elänyt. Tämä on kohtuullisen lokaali ilmiö, sillä jossain päin maailmaa autoilijoilla asiat ovat paljon paremmin kuin Suomessa. Esimerkiksi Saksassa ja Yhdysvalloissa autoverot ovat paljon pienempiä ja polttoaineiden verotus kevyempää. Toki asiat voisivat olla vielä huonommin, kuten Sri Lankassa, jossa on monen sadan prosentin autoverot.

Minkään käyttövoiman käyttäjät eivät ole turvassa. Dieselistä ja sähköstä täytyy maksaa kovat käyttövoimaverot, ja polttoaineita on verotettu jo valmiiksi raskaasti. Sähköautoilijoiden asiat ovat jo paremmin, sillä ajaminen kilometriä kohden tulee erittäin halvaksi. Lisäksi sähköautoihin saa valtiolta hyviä hankintatukia, eikä autovero ole niissä niin suuri kuin isompipäästöisillä ajoneuvoilla. Tasa-arvo autoilijoiden keskuudessa on heikkoa.

Auton omistaminen on yhä pakko monille suomalaisille, eikä sähköauton ostaminen ole kaikille vaihtoehto. On sairasta vallankäyttöä korottaa polttoaineiden verotusta täysin kohtuuttomaksi keskivertokansalaisen taloudelle. Pelottavinta ei edes ole polttoaineiden hinta nykyään, vaan niiden hinnat tulevaisuudessa, jos hinnat jatkavat kasvamista tätä tahtia. Kesäkuussa 2021 dieselin hinnasta oli veroja noin 60 prosenttia ja bensiinin noin 70 prosenttia.

Myös itse autojen hinnoista suuri osa on veroa, etenkin niiden, joissa on suuret hiilipäästöt. Autovero voi olla jopa 48,8 prosenttia ajoneuvon hinnasta. Ei ihmisillä ole varaa maksaa tuollaisia summia, ja autokulttuuri kärsii. Autoilijat joutuvat tyytymään vaatimattomimpiin autoihin eivätkä pääse elämään unelmiaan.

Tämä kaikki olisi helposti korjattavissa laskemalla veroja kohtuullisiin lukemiin. Jos vaikka aluksi vähennettäisiin veroja puolella, riittäisivät autoilijoiden rahat tankkaamiseen ja valtiollekin jäisi vähän verotuloja, jotka voisi sitten käyttää huonoimmalla mahdollisella tavalla niin kuin yleensä.

Samuel Valkonen

Sydän-Hämeen Lehti julkaisee Pälkäneen lukion opiskelijoiden kirjoituksia äidinkielen ja kirjallisuuden 4. kurssilta.