Helteet vaikuttivat mansikkasatoon hyvässä ja pahassa – sato siitä huolimatta ”normaali”

Mansikan pääsato kypsyy parhaillaan.

Helteet nopeuttivat mansikoiden satokautta, Jukka Kittilä Niitty-Seppälän tilalta ja Simo Laakso Suttisen tilalta kertovat. Kittilän mukaan helteillä oli mansikoiden kannalta sekä myönteisiä että kielteisiä seurauksia.

– Myönteinen puoli oli se, että helteet nopeuttivat sesongin alkamista, sillä oli tulossa myöhäinen vuosi. Kielteinen puoli oli se, että varsinkin polka-lajike oli helteiden aikaan herkässä vaiheessa, ja helteet verottivat sekä mansikoiden kokoa että laatua, Kittilä sanoo.

Mansikkasato vaikuttaa Kittilän mukaan helteistä huolimatta normaalilta.

– Toivotaan kuitenkin, että vesisateet eivät tule kiusaamaan määräänsä enempää, Kittilä sanoo.

Myöskään Laakson mukaan liiallinen vesisade ei ole toivottavaa mansikoiden kannalta. Sateettomana aikana mansikoita on tilalla keinokasteltu.

– Ilman keinokastelua mansikkasato olisi voinut jäädä vajaaksi, Laakso sanoo.

Itsepoiminta vilkasta

Mansikan pääsato kypsyy parhaillaan, joten marjatiloilla pitää kiirettä. Myös itsepoiminta Niitty-Seppälän tilalla on ollut melko vilkasta.

– Sesonki on päällä. Tämä ja luultavasti ensi viikko ovat kesän kiireisimmät. Kun on itsepoiminta päällä, niin silloin on positiivinen kuhina joka paikassa, Kittilä kertoo.

Suttisen tilalla mansikan itsepoimintaa ei ole ollut tänä vuonna, mutta myöhemmin alkaa vadelman itsepoiminta. Laakson mukaan myös syysmansikat alkavat kypsyä hiljalleen.

– Vielä kuukauden verran mansikkasatoa riittää erinäisiä määriä, Laakso arvioi.