Kun vanhat paperit putkahtivat esille, alkoi Perttu Pohjanperä kerrata, mitä kaikkea oikein tapahtuikaan kesällä 61 vuotta sitten.
Oli torstai kesäkuun ensimmäinen päivä vuonna 1961, kun 20-vuotias ja juuri asevelvollisuuttaan Hämeenlinnan neljännessä erillisessä viestikomppaniassa lopetteleva luopioislainen Perttu Pohjanperä oli kolmen armeijakaverinsa kanssa viettämässä iltalomaansa.
– Olimme lähteneet kävelemään Ahvenistonjärveä ympäri ja ajatuksena oli käydä kahvilla järven rannalla olevassa kahvilassa. Ruukasimme tehdä useinkin näin sillä olimmehan sentään niin sanottuja vapaaherroja ja iltalomillekin pääsimme aika helposti. Siviiliin pääsyyn oli silloin enää runsas viikko.
Perttu muistaa vieläkin heikon avunhuudon, joka kuului järveltä.
– Ensin emme ottaneet ääntä todesta, mutta kun näimme kaksi päätä juuri ja juuri veden pinnalla ja avunhuuto toistui, otimme jo juoksuaskelia. Tilanne näytti melko pahalta.
– Eloranta-niminen armeijakaverini ei tilanteessa empinyt. Hän oli muutenkin rivakkaotteinen kaveri ja lähti saman tien vaatteet päällä veteen. Minä päätin ensin riisua takkini, joka olisi kuitenkin muuttunut vedessä painavaksi taakaksi.
Järven ranta oli sillä kohtaa äkkisyvää, mutta Eloranta onnistui kurkottamalla kaappaamaan hukkumaisillaan olevasta miehestä kiinni juuri syvän kohdan reunalla. Rantaan ei siitä ollut montaakaan metriä.
– Eloranta sai hukkumassa olleen tajuttoman miehen vedettyä rantaan. Mies oli veltto ja ihan raato, kun aloin antaa hänelle tekohengitystä. Toinen vedessä ollut saatiin myös rantaan ja yksi meistä rannalla olevista lähti juoksemaan muutaman sadan metrin matkaa kahvilalle, josta saattoi soittaa ambulanssin.
Perttu Pohjanperä aloitti rannalla elvytyksen. Hän oli osallistunut hengenpelastuskurssille muutamaa vuotta aiemmin ja silloin oli pelastamista opeteltu Nielsen-menetelmällä.
– Onneksi kaveri elpyi. Nämä kaksi pelastettua varusmiestä olivat päättäneet lähteä illalla uimaan, heillä oli uikkarit jalassaan. Pahaksi onneksi tulivat sitten kuitenkin äkkisyvän rannan yllättämiksi.
Perttu Pohjanperä sanoo, että jos tilanne olisi päättynyt huonosti, olisi se varmaankin häntä vuosien varrella vaivannut. Nyt onneksi ei käynyt niin ja asian saattoi laittaa taka-alalle.
– Punaisen Ristin ensiapukurssille kuitenkin menin ja siitä onkin ollut hyötyä, kun olen myöhemmin osunut kahdelle autokolaripaikalle. Tärkein oppi on ollut pysyä onnettomuustilanteessa rauhallisena, jotta pystyy toimimaan johdonmukaisesti ja järkevästi.
– Pari kuukautta Ahveniston tapahtuman jälkeen minut kutsuttiin kuulusteluun. Poliisikonstaapeli Mikael Nurminen hoiti kuulustelun Luopioisissa. Siitä ei kuitenkaan jälkeenpäin kuulunut mitään ja arvelenkin, että kuulustelut tehtiin tapahtuman kaikille osapuolille, jotta selvitettäisiin tilanteen vakavuus esimerkiksi hengenpelastusmitalia harkittaessa.
– Mitalia tästä ei kuitenkaan tullut, mutta tuli hyvä mieli.
Terttu Tuominen
