Laitikkalassa vietettiin perjantaina 22. heinäkuuta kylään valmistuneen frisbeegolf-radan avajaisia. Rata on osa Liikkuva Laitikkala -hanketta, joka on toteutettu Laitikkalan maa- ja kotitalousseuran kanssa. Rata valmistui parien talkoiden aikana. Myös muun muassa Pälkäneen kunta tuki hanketta.
Avajaispuheen piti Suomen frisbeegolf-liiton puheenjohtaja Laura Heikkilä, joka mökkeilee Laitikkalassa. Heikkilä kertoi puheessaan lajin kuulumisia.
– Hienoa, että Laitikkalaan on saatu oma rata. Väylät näyttivät oikein hyviltä, kun eilen kävimme testaamassa rataa, Heikkilä sanoo.
Heikkilän mukaan frisbeegolf on eräänlainen korona-ajan voittolaji – seuraan on tullut lisää jäseniä, ja lajin pariin yritetään innostaa erityisesti lapsia ja nuoria.
Laitikkalan seurantalolla järjestetty tapahtuma vetikin runsaasti kävijöitä, joiden joukossa oli paljon lapsiperheitä. Avajaisissa vieraili muun muassa rataa rakentamassa ollut Arttu Heikkilä kolmen lapsensa kanssa.
– Talkoot olivat melko kevyet. En tiedä, tuleeko rata itselleni käyttöön, mutta hyvä, jos lapset tykkäisivät siitä, Heikkilä sanoo.
Avajaisten ohjelmassa oli muun muassa kilpailuja, pomppulinna lapsille ja frisbeegolf-harjoituksia. Heittoharjoituksia veti Laura Heikkilä. Tapahtumassa oli kilpailujen ja harjoitusten sijaan mahdollisuus katsella frisbeegolf-videoita tarjoilujen äärellä. Kahvit ja herkkuja tarjosi Laitikkalan maa- ja kotitalousseura.