Tupenpurijat ry on järjestänyt monenlaisia liikuntatunteja Luopioisissa ja Rautajärvellä myös tänä kesänä. Tänä vuonna toimintaa on rahoitettu ELY-keskuksen ja Pirkan Helmen Leader-rahoituksella Liikkuvat kylät -hankkeelle. Hankkeessa toteutetaan ja mahdollistetaan matalan kynnyksen liikuntaa Luopioisissa ja Rautajärvellä.
Tänä vuonna liikuntatunteja ovat olleet ohjaaja Lilli Merisen lisäksi ohjaamassa myös kaksi nuorta kesätyöntekijää, Lotta Merinen ja Minja Nurmi.
Liikuntatunteja syksyllä ja talvellakin
– Meillä on päässyt kokeilemaan hyvin monenlaisia liikuntalajeja samanlaisilla tunneilla kuin aikaisempinakin vuosina. On ollut niin kevyttä kuin keskiraskastakin puistojumppaa sekä lapsille liikuntaleikkejä ja pelejä, temppukerhoa ja keppihevostunteja. Rautajärven markkinoilla järjestettiin keppihevoskisat. Urheilupuistossa on lisäksi ollut kuntojumppaa ja kehonhuoltoa sekä tennistä. Kuntosalille on ollut avoimet ovet. Suosituimpia aktiviteetteja ovat olleet puistojumppa ja lasten liikuntaleikit, kertoo liikuntapaikkaohjaaja Lilli Merinen.
Liikkuvat kylät -hanke on toteuttanut myös investoinnin saamallaan rahoituksella: Luopioisten frisbeegolfradalle hankittiin tekniikkarata.
– Tähän saakka saamamme palaute on ollut tyytyväistä ja ilahtunutta. Ihmiset ovat olleet iloisia myös siitä, että liikuntapaikoilla on ollut lainattavia välineitä. Saimme myös toiveita välinehankintojen suhteen.
– Nyt liikuntatunneista on pieni tauko, mutta syyskuussa tunnit alkavat jälleen pyöriä. Tämä Liikkuvat kylät-hanke ja sen rahoitus kestävät kevääseen 2023 saakka, joten seuraavan kesäkauden rahoitusta täytyy selvittää. Hankkeessa kuitenkin pyrimme järjestämään syys- ja talvikaudella erilaisia tapahtumia ja pientä leiritoimintaa syys- ja talvilomille, ja esimerkiksi tällainen toiminta voisi tuoda tuloja. Tarkoituksemme on löytää sellainen toimintamalli, jolla liikuntatoiminta olisi mahdollista toteuttaa jatkossakin.
Kesäkaudella liikuntatunneista ei ole peritty osallistumismaksuja lainkaan. Syys- ja talvikaudella näistä peritään pieni kausimaksu. Lähtökohtana on ollut matalan kynnyksen maksuton liikuntatoiminta.
Kesätyöpaikka kahdelle nuorelle
Tänä kesänä myös kaksi nuorta työllistyi liikuntapaikkaohjaajina. Lotta Merinen työskenteli Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n tukemana, Minja Nurmi Osuuspankin kesätyösetelin avustuksella.
Lotta Merinen, 21 vuotta
– Ulkoilukylän kesä on ollut todella kiva ja monipuolinen. Olen ohjannut paljon tunteja niin lapsille kuin aikuisillekin. Näihin on kuulunut jumppaa, kehonhuoltoa, puistojumppaa sekä lasten liikuntaa ja pelejä. Ammatiltani olen sirkusartisti, ja ohjannut jo monta vuotta sirkusakrobatiaa ja jumppaa, Merinen kertoo.
Minja Nurmi, 14 vuotta
Anna-Tapion koulua käyvä Minja Nurmi sai tietää kesätyöpaikkamahdollisuudesta Instagramissa olleen työpaikkailmoituksen kautta.
– Viihdyin kesätyössäni todella hyvin. Olen päässyt ohjaamaan lasten leikkitunteja ja osallistumaan jumppien ohjaukseen. Olen myös kuvannut sosiaaliseen mediaan mainosvideoita ja päivittänyt somea. Mukavinta on ollut lasten kanssa toimiminen ja heidän leikittämisensä, Nurmi kuvailee kesäänsä.