Koululaiset palaavat tällä viikolla pulpetteihin Pälkäneellä ja Kangasalla. Kesäloman jäljiltä arki muotoutuu monessa perheessä taas uudelleen, ja lomarytmit vaihtuvat hiljalleen koulu- ja työrytmeihin.
Koululaiset näkyvät reppuineen jälleen liikenteessäkin, ja autoilijoiden tulee muistaa olla valppaana koulujen lähettyvillä, jotta vahingoilta vältytään. Vaikka moni vanhempi on huolissaan siitä, miten oma ekaluokkalainen pärjää koulumatkalla, tarjoaa koulumatkan kulkeminen omin jaloin erittäin hyvää – ja tärkeää – hyötyliikuntaa koululaiselle.
Suomessa vain noin puolet 7–12-vuotiaista liikkuu suositusten mukaisen tunnin verran päivässä, ja 13–15-vuotiaista saman verran päivässä liikkuu enää noin viidennes suomalaisnuorista. Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän ja UKK-Instituutin tekemästä raportista selviää, että kuusi kymmenestä alakoulun oppilaasta liikkuu suosituksen mukaan, mutta toisen asteen opiskelijoista enää vain joka kahdeskymmenes. Suurin osa peruskoululaisista kävelee ja pyöräilee alle kolmen kilometrin koulumatkat vuodenajasta riippumatta. Lyhyiden matkojen kulkeminen omia lihaksia käyttäen vähenee, kun lapsi siirtyy yläkouluun.
Samaisen kyselyn mukaan kuntien välillä on suuria eroja keinoissa, joilla edistetään lasten ja nuorten liikkumista koulupäivän aikana. Esimerkiksi Kangasalla vain joka kymmenes yläkoulun oppilas raportoi, että välitunnit vietetään pääsääntöisesti ulkona. Liikkumisen edistämiseksi myös olosuhteiden kehittäminen on tärkeää. Löytyisikö kunnista tai vaikkapa oppilailta itseltään kysyen keinoja, joilla yläkoulujen piha-alueita voisi edelleen kehittää liikuntapaikkoina?
Omin jaloin liikkumisessa vanhemmat voivat näyttää hyvää esimerkkiä itse. Arkiliikunnan mallia voi juurruttaa jo varhain saattamalla lapsen esimerkiksi jo päiväkotiin kävellen tai pyörällä.
Perusopetuslain mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Jos lapsi tai nuori kävelee tai pyöräilee esimerkiksi kilometrin mittaisen koulumatkan kouluun joka päivä, kertyy jo tästä vuoden aikana omin jaloin kuljettua matkaa 380 kilometriä.