Aitoon ensimmäiset elokuvafestarit sujuivat tapahtumaa järjestämässä olleen Pyry Vaismaan mukaan mallikkaasti.
– Oli eri kivaa nähdä, että paikalle löysi niin monenlaisia ihmisiä, jotka läsnäolollaan loivat hienon tunnelman. Tapasin monta, huippuhyvää tyyppiä, Vaismaa kertoo.
Kävijöitä oli perjantaina toistasataa ja lauantaina noin kuusikymmentä. Vaismaan mukaan ennen tapahtumaa oli ilmassa ensikertalaisen jännitystä, mutta odotukset täyttyivät lopulta varsin komeasti.
– Erityisesti perjantai-ilta oli kävijämäärältään ja tunnelmaltaan juuri sitä, mistä olin päiväunissani haaveillut. Lauantaina jäätiin kävijöiden osalta pienempiin lukemiin, mutta meininki oli yhtä kaikki mainio.
Vaismaan mukaan yksi festareiden kohokohdista oli perjantai-illan näytös Pidä huivista kiinni Tatjana, jossa ”yleisön läsnäolo, hyvä mieli ja tahto tuntui erityisen vahvana”.
– Siinä oltiin elokuvafestareiden perusidean ytimessä. Lisäksi molempien iltojen konsertit, sekä perjantainen Metsäjätti-elokuvan tekijöiden haastattelu olivat hienoja hetkiä.
Vaismaa kertoo, että monet kävijät toivoivat tapahtuman jatkuvan.
– Missään nimessä tätä vaihtoehtoa ei voida pitää poissuljettuna, Vaismaa toteaa.
Mikäli tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna, suunnitteilla on laittaa elokuvafestareiden paitoja myyntiin, sekä mainosvideoiden tekeminen.
– Yrittänemme myös tehdä Anssin kaupalle lisää mainosvideoita siltä varalta, että muuta ohjelmistoa ei saada kasaan.