Roholassa – nykyiseltä markkinointinimeltään Kostianvirran kylässä – nukuttiin viime lauantain ja sunnuntain välinen yö ulkona. Alueelle levittäytyi yhteensä 30 telttaa, joissa yöpyi 40–50 henkilöä.
– Lisäksi mukana oli yllättävänkin paljon ihmisiä, jotka poikkesivat paikalla illalla. Kaikkiaan tapahtumassa oli mukana sellaiset 80–90 henkilöä, Elina Ahlqvist partiolippukunta Kostian Kahlaajista arvioi.
Kostian Kahlaajien ja Pälkäneen kunnan yhteinen Nuku yö Kostianvirran kylässä -tapahtuma oli avoin kaikille halukkaille. Nukkumaan pääsi joko partiolaisten valmiiksi pystyttämiin telttoihin tai omaan majoitteeseensa.
Illan aikana päästiin muun muassa nauttimaan makkaraa ja lättyjä.
– Meillä oli oikein mukava tapahtuma. Osallistujat olivat ihan innoissaan. Oli myös hienoa olla toteuttamassa tällaista yhteistyöprojektia, joka sai alkunsa meidän perhepartiolaisiltamme. Kelitkin suosivat, vaikka muualla ympäristössä taisi sataa, Hanna Alanen Kostian Kahlaajista kertoo.
Nuku yö Kostianvirran kylässä oli osa valtakunnallista Nuku yö ulkona -tapahtumaa.