Vieno tuuli paljailla käsivarsilla, hiukset seksikkäästi (kypärän alla) liehuen ja kasvoilla hymy, jota ei vain voinut pidätellä. Sankari etenee ylväässä hidastuskuvassa ja taustalle voi hyvin kuvitella soimaan Bostonin ”More than a feeling”. Minä ja uusi polkupyöräni ensimmäisellä yhteisellä lenkillä.
Se oli silloin se.
Sittemmin yhteinen matkanteko on tuntunut lähinnä ylämäkiajolta prakaavalla vaihteisto-ketju-yhdistelmällä, joka lonksuu sijoiltaan aina silloin kun arvelet pääseväsi polkemisessa niskan päälle tai nouset polkemaan seisoma-asentoon.
Jälkiviisaana voi sanoa, että ongelmat olivat kyllä nähtävissä tuolla ensiajelullakin. Helteisenä alkukesän päivänä tehty kolmen vartin ajo kauppaostokset repussa ei viimeisillä kilometreillään ollut enää yhtä loisteliasta kuin ensimmäisessä alamäessä, ja hidastettu kuvakin oli muuttunut live-kuvaksi, jossa uupuneen polkijan liike oli reaaliaikaista mutta silti kuin hidastetusta filmistä.
Uusi polkupyörä ei siis riittänyt pelastamaan reisiä hapoilta, jotka puskivat pintaan kesän (ja vuosituhannen?) ensimmäisessä ajelussa – ei, vaikka vaihteita oli seitsemän kertaa enemmän kuin edeltäjässään, ja siihen hintaan olisin ehkä sellaista odottanut. Uusi polkupyörä kun on kallis investointi, varsinkin jos kokonaisuus on pilkottu lukuisiin pienempiin lisämaksullisiin osiin: erillisinä hankintoina voit ostaa etuvalon, takavalon, lokasuojat, jalan tai kellon. Jarrut ja satula sentään tuntuivat löytyvän useimmista minulle kaupitelluista vaihtoehdoista.
Juuri kovalta tuntuneen pyörän hankintahinnan vuoksi päädyin siihen, että ostin pyörään kyllä jalan ja lokasuojien kaltaiset tarpeellisimmat ”lisävarusteet”, mutta päätin säästää parikymppiä niiden asennuksesta ja hoitaa paikalleen laittamiset itse. ”Helppoa kuin mikä”, rohkaisi myyjäkin ratkaisuani. Nyt, kaksi kokonaista kesää myöhemmin, huomaan meidän molempien olleen väärässä. Sopivaa aikaa saati työkalua ei vain aluksi löytynyt, tänä kesänä ei enää noita varastoon jätettyjä irto-osiakaan.
Kuten nuoremmillakin aloittelevilla apupyörättömillä pyöräilijöillä, erinäisiä laastaria vaativia tilanteita on silti tullut vastaan. Ongelmallisia ovat etenkin polkimet. Teräväreunaisessa polkimessa kenkä ei niin helposti luista, mutta kun luistaa, nilkka tai pohje on varmasti viilletty auki. Hyväksi ei osoittautunut silti sekään malli, jossa kenkä on ikään kuin sidottuna kiinni polkimeen – yritäpä saada itsesi irti pyörästä ja hypättyä kyydistä nopeasti kun olet ajamassa pöpelikköön.
Pyöräilykausi päättyi osaltani jostakin syystä jo ennen elokuuta. Uuden kauden aloitus odottaa tosin jo nurkan takana, arviolta kesässä 2024.
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja, jonka polkupyörän renkaat ovat pyörälenkille lähtiessä aina tyhjät ja joka polkee aina vastatuuleen.
