Olen ajanut Hämeenlinnan kautta mökille kolmen vuosikymmen aikana satoja kertoja. Viettänyt siellä Poliisikoiralaitoksella useita viikkoja joko johtamassa tai seuraamassa erilaisia harjoituksia ja kursseja. Hakenut vieraita ja omaisia juna-asemalta ajellen Aulangon kautta. Käynyt kylässä eri puolilla kaupunkia. Siitä huolimatta epäilin, josko paikkakunnalla saisi mielekkäästi kokonaista lauantaita vietetyksi. Erehdyin.
Vaimoni sukuseuran tapaaminen järjestettiin lauantaina 30.8.2022. Aloitimme osaavan oppaan johdolla vankilamuseosta. Meille esiteltiin Suomen vankeinhoidon ja vankilaelämän historiaa entisessä lääninvankilassa, josta viimeiset asukkaat siirrettiin Kylmäkoskelle 1993. Kolmessa vuosikymmenessä on tapahtunut tälläkin sektorilla uskomattoman paljon. Karuja tiloja silmäillessäni näin ilmoitustauluilla kirjoituskoneella laadittuja virallisia kirjeitä ja erilaisia ohjeita.
Semmoisia rakentelin itse työskennellessäni Pengerkadulla kenttäkomisariona. Saman poliisiaseman betoniset putkat seinäkirjoituksineen eivät näistä selleistä juuri erottuneet. Jatkoimme viereiseen Hämeen linnaan. Totesin taas kerran, miten typerää on haahuilla omin päin ilman opasta, jos sellainen kerran on saatavilla. Nyt oli ja upeaan kuntoon remontoitu linna antoi parastaan. Kesäravintola Linnantupa ravitsi meidät tilauksesta hyvällä kotimaisella tavallisella ruualla.
Syönnin päälle jatkoimme edelleen opastetulle kiertoajelulle, jonka reilua parituntista kestoa epäilin liian pitkäksi. Erehdyin taas. Moni paikkakunta Suomessa ottaa hyödyt irti kansallisista kuuluisuuksista. Jean Sibelius on kiistatta syntynyt 1865 Hämeenlinnassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi kaupungin normaalilyseosta. Ajoimme hänen museoksensa muutetun syntymäkotinsa ohi.
Eino Leino syntyi Paltamossa ja muutti 12-vuotiaana veljensä luokse Hämeenlinnaan kirjoittaen lyseosta ylioppilaaksi 16-vuotiaana 1895. Näitä tarinoita kuunnellessani muistelin syntymäkotikunnassani joka kesä järjestettävää Runon ja suven päivää. Kävihän Eino Leino todistettavasti paikkakunnalla ainakin seitsemän kertaa. Myös Luopioinen ottaa osansa kansallisrunoilijasta. Kesällä kertaillaan hänen Kukkian Ahosaaressa kirjoittamia riimejään.
Näistä herroista päästyämme jatkoimme maanläheisimmillä kuuluisuuksilla kierrellen heidän syntymäkotiensa, muiden asuinpaikkojensa ja koulujensa lähistöillä. Nyt alkoi tuntua mukavan tutulta, kun vuoroon tulivat Irwin Goodman, Veksi Salmi, Markku Veijalainen, Fredi ja pari muuta. Omassa lajityypissään Veksi oli kiistatta Suomen parhaita riiminikkareita eikä Irwinkään säveltäjänä mitätön. Fredi sananmukaisesti suuri taiteilija.
Markku Veijalaiselta sujuvat edelleen kynä- ja juontohommat. Kepposet, omena- ja muut varkaudet, bisnekset, hurjat seikkailut sekä vaaralliset tilanteet avautuivat ihan toisella lailla paikkoja katsellessa. Samoin taiteilijoiden kasvu maan eturiviin. Kuinkahan monta samanlaista tarinaa on jäänyt syntymättä, kun tuuria ja periksiantamatonta sitkeyttä on puuttunut? Pyörähdimme katsomassa myös Ryysyrantaa, jonka syntyhistorian opas selitti. Talo valmistui Hattulan Parolan Myllytielle helmikuussa 1969.
Tupaantuliaisissa ja myös myöhemmin rakennuksessa vierailivat lukuisat maamme julkkikset. Ja lehdet kirjoittivat, kuten moni meistä muistaa. Isännän asuminen jäi vajaaseen kahteen vuoteen, sillä Ryysyranta pakkohuutokaupattiin syksyllä 1970 ja parin kuukauden päästä Irwin joutui lähtemään. Kiinteistö näytti edelleen mallikelpoiselta. Kiersimme luonnollisesti Aulangon ja katsoimme läheltä kaupungin uutta rakennuskantaa. Sama näyttää olevan meno kuin pääkaupungissa. Rannat täyteen. Mielellään korkealle ja tiiviisti.
Päivän päätteeksi oli mahdollisuus risteillä Hopealinjalla Hattulaan ja takaisin. Kauniissa kelissä katsoimme nyt järveltä päin Aulankoa ja muita äskeisen kiertomatkan kohteita. Maiseman hahmotti sieltä kokonaan toisella tavalla. Juuri ennen Hattulan satamaa alitimme tien 57. Sen sillan yli lienen ajanut satoja kertoja mökkimatkalla. Risteilyaluksen kannella juttelin sukuseuran tapaamiseen osallistuneen luopioislaisen ideanikkarin kanssa. Keskustelimme, josko Pälkäneen upeissa vesitöissä voisi hyödyntää järvimatkailua nykyistä enemmän.
Tämä kaikki kannatti nähdä. Vielä ennätti hyvin saunomaan Aitooseen. Mökille ajoi vajaan tunnin ja Pälkäneelle pääsi 20 minuuttia aikaisemmin.
