Pokas ja Pläsi kuuntelevat rauhallisina isäntänsä Miika Åfeltin ohjeita, kun Åfelt valjastaa hevoskaksikkoa tottunein liikkein metsävaunun vetäjiksi. Kun kaikki on valmista, kolmikko suuntaa kohti metsää. Sateenropina ei heitä haittaa, ei myöskään työtä poikkeuksellisesti seuraava muutama ylimääräinen silmäpari.
Hevoset vetävät vaunun perässään metsään hyvin ketterästi. Kaikesta näkee, että niissä on valtavasti voimaa. Pienessä metsään johtavassa ylämäessäkään niillä ei ole mitään vaikeuksia.
– Nämä ovat kovia työhevosia ja palvelevat ihmisiä omasta halustaan. Meidän ihmisten tehtävä on asettaa rajat niiden työnteolle, sillä niiden työmoraali on erittäin korkea, Åfelt kertoo huolehtivaan ja isälliseen sävyyn ranskalaisista Bercheron -hevosistaan.
Metsässä Åfelt pysäyttää metsävaunun aiemmin kaatamiensa kuusien lähistölle. Kone lastaa metsävaunun täyteen kuusenoksia. Sillä välin Pläsi ja Pokas mutustavat tyytyväisinä metsästä löytämiään lehtiä. Kun vaunu on täynnä, hevoset vetävät sen taas pois metsästä.
– Hevosten hyödyntämisessä on se etu, että työjälki on keveä, jolloin luonnonsuojelualueen maaperä rikkoutuu mahdollisimman vähän, kun sinne ei tarvitse ajaa metsäkoneita. Lisäksi hoitoa voidaan toteuttaa jo syksyllä tai alkutalvesta. Raskaamman kaluston kanssa täytyisi odottaa vähintäänkin paksua lumipeitettä tai routaista maata, jolloin pienimmät kuusentaimet jäisivät raivaamatta, Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen projektisuunnittelija Anni Mäkelä kertoo.
Kuusia pois lehmusmetsästä
Kolmikko työskentelee lokakuun ensimmäisellä viikolla Luopioisissa suojellussa metsässä, jossa kasvaa poikkeuksellisen paljon lehmuksia. Lähes koko 2,6 hehtaarin alue edustaa valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaiseksi luokiteltua luontotyyppiä ”lehmuslehdot”.
– Alueen merkittävimmät luontoarvot perustuvat runsaslukuiseen ja poikkeuksellisen järeään metsälehmuspuustoon sekä edustavaan tuoreen lehdon kasvillisuuteen. Luontotyyppi kuuluu Pirkanmaan hienoimpiin lehmusmetsiin, Anni Mäkelä kertoo.
Hoitotoimenpiteiden päätavoitteena on jalopuiden hoito, eli lehmusten uusiutumisen edistäminen ja kasvuolosuhteiden turvaaminen kuusettumista ehkäisemällä. Samalla ehkäistään kuusen liiallista varjostavaa ja sen neulasten maaperää happamoittavaa vaikutusta. Lehmusten lisäksi myös kenttäkerroksen lehtokasvilajit hyötyvät kuusen neulasten maaperää happamoittavan vaikutuksen ehkäisemisestä.
– Pitää muistaa, että myös kuusi saa elää lehdossa, mutta ei ainoana puulajina. Mitä monipuolisempi puulajisto on, sitä monipuolisempi eliölajistokin lehdossa on, Mäkelä kertoo.
– Aluetta hoidettiin viimeksi kymmenen vuotta sitten. Työ tehtiin silloinkin hevosia hyödyntäen ja vieläpä saman tahon eli Åfeltin työhevosten toimesta, maanomistaja, luopioislainen Maisa Paloranta lisää.
Metsässä kasvaa hyvin vanhoja lehmuksia. Vanhimmat niistä olivat hyvin suuria jo silloin, kun Paloranta oli vielä lapsi. Varovainen arvio vanhimpien lehmusten iästä osuu reiluun sataan vuoteen, mutta todennäköisesti vanhimmat puut ovat jo lähemmäs tai jopa yli 200–vuotiaita.
– Vanhojen puiden rungoilla näkyy hyvin monimuotoisuus: niillä kasvaa esimerkiksi sammalta ja jäkälää, Paloranta miettii.
Helmi-ohjelma turvaa monimuotoisuutta
Luopioisten lehmuslehdossa kunnostusta tehdään Helmi-elinympäristöohjelman puitteissa ja sen varoilla. Helmi-ohjelman tavoite on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvata luonnon elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Metsäisten elinympäristöjen – ja erityisesti lehtojen – hoito on tärkeää muun muassa siksi, että lehdoissa elää noin 45 prosenttia kaikista metsien uhanalaisista lajeista.
– Lehdoista on suojeltu noin kolme prosenttia, mutta jos lukua vertaa alkuperäiseen lehtoalaan, suojeltu pinta-ala on vain noin prosentin luokkaa. Suurin osa lehdoista on siis talouskäytössä tai muussa maankäytössä. Joka tapauksessa lähes puolet Suomen metsien uhanalaisista lajeista elää pienellä pinta-alalla, Anni Mäkelä toteaa.
Maanomistaja Paloranta kertoo, että keväällä ja kesällä nyt kunnostettava metsä on oikea lajien runsaudensarvi: kenttäkerros peittyy alkukesästä sini- ja valkovuokkomereen, ja siellä viihtyy myös laaja lajisto lintuja.
– Olen ollut huolissani metsän kuusettumisesta. Vuosikymmeniä sitten paikalla laiduntanut karja piti osaltaan huolta siitä, ettei kuusi päässyt leviämään liikaa. Nyt tilanne on toinen, kun karjaa ei enää alueella ole. Hienoa, kun metsää saadaan nyt hoidettua ja vieläpä näin ekologisesti hevosten avulla, Paloranta iloitsee.
Helmi-elinympäristöohjelma:
- Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma vuosina 2021–2030
- Tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvata luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja, hillitä ilmastonmuutosta ja edistää siihen sopeutumista.
- Puuttuu Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen
- Metsäisten elinympäristöjen hoidolla parannetaan metsänkäsittelyn tai umpeenkasvun heikentämiä elinympäristöjä. Näitä ovat esimerkiksi kuusettuvat lehdot, harjujen valorinteiden paahdeympäristöt, valkoselkätikkametsät ja muut hoitoa vaativat uhanalaisten metsälajien elinympäristöt.
- Käytännön toimia metsäisten elinympäristöjen hoidossa voivat olla esimerkiksi kuusten poistaminen lehdoista tai jalopuumetsiköistä sekä eri lajien elinympäristön parantaminen luonnonsuojelualueilla.
- Maanomistajan velvollisuudeksi jää suostua tuella hoitamiseen. Maanomistaja voi halutessaan osallistua hoitosuunnitelman laatimiseen. Osaava maanomistaja voi itsekin toteuttaa hoidon Helmi-tuella ELY-keskuksen laatiman ja maanomistajan hyväksymän suunnitelman mukaisesti.
