Sanotaan, että syksyllä kukat kuolevat, mutta onko näin? Usein esitetty kysymys koskee kasvien talvehtimista ja kukkimisen päättymistä. Kun kesä jää taakse, kukkivien kasvien määrä vähenee. Tämän voi nähdä omalla pihallaankin, mutta on joukko kukkia, jotka sinnittelevät kukassa pitkään, jopa lumen tuloon saakka. Näistä monet ovat yksivuotisia rikkakasveja. Niille on edullista tuottaa siemeniä mahdollisimman paljon turvatakseen seuraavan vuoden elämän. Ne talvehtivat siemenenä ja siemen itää sitten keväällä lumensulamisvesien kosteuden turvin. Kasvi säilyy tavallaan hengissä jälkeläistensä kautta.
Olen monen vuoden ajan laskenut näin syksyllä aina kuukauden vaihteessa, kuinka monta kukkivaa kasvia vielä löydän. Karkeasti ottaen lajimäärä puolittuu aina kuukauden aikana. Tänäkin vuonna elo-syyskuun vaihteessa löytyi 80 kukkivaa kasvia ja syys-lokakuun vaihteessa 40. Varmaan loka-marraskuun vaihteessa löytyy vielä parikymmentä, ellei maa peity lumeen sitä ennen. Sinnikkäimmät ovat pihan rikkakasveja: pihatähtimö, pelto-orvokki ja kylänurmikka. Isommista kasveista ainakin siankärsämö, nurmikaunokki ja saunakukka kukkivat vielä marraskuussakin.
Joku on kysynyt myös sitä, sattuuko puihin, kun niiden lehdet irtoavat. Eihän niihin satu, kun kasveilla ei ole eläimille tyypillisiä hermorakenteita. Kun valon määrä vähenee ja lämpötila laskee, alkavat kasvit tuottaa aineita, jotka vaikuttavat lehtiin ja niiden kiinnittymiskohtaan oksalla. Lehti pumppaa kaiken tarpeellisen varteen ennen kuin lehtikanta irtoaa. Viherhiukkaset ovat tärkeitä yhteyttämisen kannalta ja ne varastoidaan seuraavaa vuotta varten. Tämän näemme ruskana. Kun vihreä poistuu, pääsevät muut värit esiin. Sen jälkeen lehdellä ei ole puulle enää merkitystä ja se irtoaa. Leppä tekee poikkeuksen. Se pystyy valmistamaan itse typpipitoista ravintoa eikä sen tarvitse säästää viherhiukkasia. Lepän lehdet putoavat vihreinä.
Kasvit säilövät tarpeellisen joko siemeniin tai maavarteen, sipuliin, mukuloihin tai runkoon. Sitten se on valmis irrottamaan lehtensä tai maatumaan niin, että siitä ei välttämättä jää maan päälle mitään näkyvää. Olen joskus miettinyt sisiliskoa. Sehän on eläin ja sillä on hermot, mutta silti se pystyy vaaran tullen katkaisemaan häntänsä. Sattuuko sisiliskoon? En osaa sanoa, mutta katkaisukohdassa näkee tipan verta, joten ei häntä voi aivan kivuttomasti irrota. Sillä sisilisko kuitenkin saattaa pelastaa henkensä, kun saalistaja iskee kiemurtavaan häntään eikä itse liskoon. Liskolle kyllä kasvaa uusi häntä, mutta se on lyhyempi kuin pudonnut.
Nyt kasvit ovat valmistautuneet talveen. Viimeiset kukkijat yrittävät sinnikkäästi vielä tehdä siemeniä lumentuloon saakka, vaikka kovin epätoivoiselta se vaikuttaa. Kuitenkin olen nähnyt pelto-orvokin kukassa vielä tammikuussakin, jos maa on paljas. Sitkeää porukkaa. Nyt alkaa olla myös kasviharrastajan aika kääntää kylkeä ja ryhtyä odottamaan seuraavaa kesää. Tosin edelleen otan vastaan kysymyksiä ja vastailen niihin joko nyt tai sitten ensi kaudella. Kaikille lukijoille oikein antoisaa syksyn jatkoa!
