Syyskuun alussa meidät saavutti vähitellen yllättävä tieto, että ohjaajamme ja ystävämme Irene Karanka oli kuollut. Ankara sairaus antoi vain vähän aikaa hänelle itselleen ja läheisilleen käsittää tilanne. Kuulimme, että Irene itse oli ottanut tiedon ja jäljellä olevan ajan vastaan käsittämättömän rauhallisesti.
Irene ohjasi monia maalauspiirejä tällä seudulla. Me allekirjoittaneet kokoonnuimme Valkeakoski-opiston kursseille Sahalahden Sariolassa. Jotkut meistä jatkavat piirissä edelleen, jotkut maalailevat muualla. Suru-uutisen jälkeen olemme tuntojamme jakaneet. Niitä nyt Irenen muistoksi haluaisimme kertoa myös muille. Kokemuksemme ja muistomme ovat hyvin samanlaisia. Monille tuli mieleen Irenen kannustavuus keskeneräisen työn vaiheissa. Hän ohjasi hienovaraisesti parempaan suuntaan. Hän saattoi osoittaa jotakin kohtaa ja kysäistä:” Katsopa tuota, voisko tuota muuttaa tai korjata.” Hän aktivoi meitä itseämme olemaan kriittisiä. Rento ilmapiiri ja huumori sävyttivät iltojamme, ohjaajamme oli rempseä, jalat maassa ja avarakatseinen. Maalausilloista lähti kotiin hyvällä mielellä, vaikka olisi väsyneenä sinne tullut. Oli tunne, että oli löytänyt jotakin itselle tärkeää.
Itse myös joskus rakensimme Makasiinin vuosittaisen näyttelyn ja opimme sen lajin sommittelua. Joku meistä, joka kiireidensä vuoksi oli jäänyt piiristä, totesi Irenen aina myöhemmin kohdatessa edelleen olevan kiinnostunut hänen piirros- ja maalaustöistään. Joka vuosi myös teimme yhdessä antoisia retkiä näyttelyihin sopivien päivämatkojen päähän. Ireneä on ikävä. Mutta päällimmäisenä on kiitollisuus, että yhdessä saatiin etsiä kukin oman luovuutemme lähteille.
Päivi Heikkilä, Helvi Jousmäki, Anita Myllymäki, Antti Nikkinen, Timo Piilemä, Liisa Sarkala, Raimo Tuohisaari, Vuokko Valkonen, Ilma Virtanen, Sanna Vuorinen, Anni Yli-Hinkkala
