Elämä alkoi levittäytyä Suomeen 10 000 vuotta sitten. Jään alta paljastuvia rannikoita veneillään kolunneet metsästäjät asettuivat aloilleen, kun vastaan tuli suotuisa paikka.
Kukkian itärantaa seurailevan harjujakson rinteet tarjosivat lämpimän ja suojaisan asuinpaikan ja järvi saalista hylkeenpyytäjille.
– Ensimmäiset asukkaat asettuivat Padankoskelle noin 8000 vuotta sitten, Tuomo Kuitunen sanoo.
Hän toimi pääasiallisena kirjoittajana Meilän kylä -kirjassa, johon on koottu Padankosken historia kivikaudelta 1900-luvun loppuun saakka.
Pysyvää asutusta 500 vuoden ajan
Ensimmäiset hylkeenpyytäjät saattoivat asettua Padankoskelle hetkeksi tai vuosisadoiksi. Jälkiä kivikautisesta asutuksesta on löydetty Ruljankylän, Rautian ja Suksianlahden alueelta.
Padankoski säilyi 1500-luvulle saakka eräalueena, jossa oli korkeintaan pyyntiretkiä varten rakennettuja erämajoja. Kylän asutus alkoi Tupalasta, josta erotettiin Knuuttilan tila vuonna 1556.
– Padankoskella oli pitkään pari, kolme taloa kuten useimmissa muissakin seudun kylissä. Hallinnollisesti se kuului Hauhon seurakuntaan ja käräjiä istuttiin Tuuloksessa, Tuomo Kuitunen sanoo.
Padankoskelle pysyvästi asettuneet asukkaat alkoivat metsästyksen ja kalastuksen ohessa viljellä maata. Ensimmäiset pellot kasvoivat ohraa ja tattaria mahdollisesti jo pronssikaudella. Metsiä ryhdyttiin kaskeamaan pelloiksi 1600-luvulla.
Padankoskesta oli tulla kuntakeskus
Kulkuyhteydet Hauhon kirkolle olivat hankalat, joten 1600-luvun lopulla nykyisen Luopioisen alueelle alettiin puuhata kappeliseurakuntaa.
– Ensimmäinen kappalainen oli Kuohijoelta ja kappelille oli katsottu paikkakin Padankosken kylältä, Tuomo Kuitunen kertoo.
Kirkko rakennettiin kuitenkin Kukkian itärannalle, jossa oli niihin aikoihin samanlainen muutaman talon kylä kuin Padankoskellakin. Sijoituspaikan ratkaisivat kulkuyhteydet: kuninkaantieksi kutsuttu kärrypolku kulki Puutikkalan ja Holjan kautta.
– Ajateltiin, että väen on helpompi kulkea Luopioisiin, Kuitunen sanoo.
Savupirteissä puurrettiin vuodenkierron mukaan
Padankoskella on kerta toisensa jälkeen havaittu, miten tärkeitä tiet ovat kylän kehitykselle. Kulkuväylistä sivuun jääneen kylän on vaikea kasvaa.
– Tiet ovat aina olleet huonokuntoiset. Oli helpompaa ja turvallisempaa kulkea veneellä.
Hauholle soudettiin pienillä veneillä, sillä kirkkoveneellä ei olisi päässyt Vihavuoden koskesta läpi. Luopioisten kirkolle sen sijaan alettiin kulkea yhdessä.
– Padankosken kirkkovene oli viimeisen kerran vakituisessa käytössä 1900-luvun alkupuolella, Kuitunen kertoo.
Kehnojen kulkuyhteyksien päässä piti pärjätä omillaan. Elämä oli ankaraa ja työntäyteistä.
– Savupirteissä elettiin verkkaista elämää vuodenkierron mukaan. Tiiliä ja tulisijoja alettiin valmistaa vasta 1800-luvulla.
Väkiluku ei juuri kasvanut, vaikka perheisiin saattoi syntyä toistakymmentä lasta.
– Usein puolet lapsista kuoli ja vaimo alle nelikymppisenä viimeisen synnytykseen.
Syrjäisestä sijainnista koitui myös hyötyä.
– Esimerkiksi isovihan aikaan Kyynäröllä tapettiin ihmisiä ja Vahdermetsä poltettiin, mutta Padankoskelle venäläisiä ei tullut. Myös vuoden 1918 sisällissodasta Padankoski selvisi vähällä. Miehiä lähti sekä punaisten että valkoisten puolelle, mutta kylässä ei ollut taisteluita, lakkoja tai suuria levottomuuksia.
Metsät toivat vaurautta
Padankosken kasvu alkoi 1860-luvun nälkävuosien jälkeen, kun Luopioinen itsenäistyi omaksi kunnakseen. Kuntakokous teki tärkeitä päätöksiä. Katovuosista selvittiin viljamakasiinien ansiosta. Vähäosaisista alettiin pitää huolta. Terveydenhuolto vähensi lapsikuolleisuutta.
Padankosken koulu aloitti vuonna 1891. Se toimi kuusi ensimmäistä vuotta Salimäen pirtissä, jonka uuneja Kuitunen nykyisin lämmittää.
Vuoteen 1966 saakka toiminut Padankosken koulu oli Luopioisten toinen kansakoulu. Koulun asiaa ajoi kuntakokouksen puheenjohtajana toiminut padankoskelainen Nahum Sarkanen.
1800-luvun lopulla metsät alkoivat tuoda kylään vaurautta.
– Tukkilauttoja hinattiin Holjan ja Vihavuoden sahoille. Puuta kuljetettiin Kokemäenjokea pitkin Poriin saakka.
Padankoskella alkoi liikkua rahaa, jota oli aiemmin tarvittu ja käytetty vähän. Ensimmäinen kauppa avattiin vuonna 1908. Alkuaikojen kyläpuodit olivat huoneita, joissa kauppias myi kaupungista hakemiaan tavaroita. Kaupunkireissuillaan hän hankki kyläläisten tilaamia tuotteita.
Sotien jälkeen asukkaita oli viitisen sataa
Padankoski eli kultakauttaan sotien jälkeen. 1900-luvun puolivälissä asukkaita oli viitisen sataa.
Kylä alkoi hiljentyä, kun sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat lähtivät työn perässä kaupunkeihin. Pienet tilat eivät enää tarjonneet elantoa.
– Ennen oli sata tölliä, joissa oli yksi lehmä, nyt yksi tila, jossa on sata lehmää.
Nykyisin Padankoskella on kuutisenkymmentä asukasta. Kesäaikaan väkimäärä moninkertaistuu, sillä mökkejä on 150.
Kiivainta mökkien rakentamisen aikaa elettiin 1950-luvun puolivälistä 1970-luvulle.
– Ensimmäiset mökit olivat jollain tavalla taloon liittyneitä, mutta 1950-luvun puolivälin jälkeen rantoja alettiin myydä ulkopuolisille.
Padankoskella ei ole mökkiläisiä kerääviä palveluita kuten monella muulla kylällä. Kuitusen johtama kyläyhdistys on pohtinut, miten kesäasukkaat saataisiin tiiviimmin mukaan kylän elämään.
– Ensi kesäksi kaavaillaan esimerkiksi historiakävelyitä, joissa tutustutaan kylän vaiheisiin.
Yhteishenkeä ja auttamisen halua
Meilän kylä ei ole hiljenneen kylän muistokirjoitus, vaan kertomus hieman jääräpäisen kylän selviytymisestä. Kirjan nimessä kiteytyy kylässä vaikuttava yhteishenki, josta esimerkin tarjoaa Männistön talon tulipalo.
– Useampikin kyläläinen muisteli Metsäsuutarin paloa heinäaikaan 1951. Katastrofin jälkeen tartuttiin toimeen: lapsille järjestettiin kortteeri, talolliset lahjoittivat puutavaraa ja kirvesmiehet rakensivat talon kuntoon syksyksi. Sitten pidettiin tupaantuliaiset, joihin kyläläiset toivat mukanaan uudet liinavaatteet ja muun mitä perhe tarvitsi.
Onnettomuustilanteissa turvaa toi oma vapaapalokunta. Tuomo Kuitusen mielestä VPK:lla oli vieläkin tärkeämpi tehtävä.
– Sisällissodan jälkeen yritettiin elää sovussa ja unohtaa ikävät asiat. VPK kokosi yhteen niin talolliset kuin maansa lunastaneet torpparitkin.
VPK:lle suunniteltiin omaa taloa, mutta hanke lykkääntyi, kun tontista ei päästy sopuun.
– Sitten tuli sota. Sen jälkeen koottiin rivit uudelleen ja alettiin puuhata VPK:n talon sijaan tanssilavaa. Sitä varten hankitut hirret myytiin 1950-luvun lopulla, kun todettiin, ettei lavalle ole tarvetta.
Yhteydet moneen suuntaan kuuluvat murteessa
Historian alkuosuudessa Padankoski sijoitetaan kartalle ja aikajanalle muun muassa paikannimistä, varhaishistoriasta, luonnosta, elinkeinoista ja palveluista kertovalla taustoituksella. Pääosassa ovat kuitenkin talot ja niiden asukkaat.
Padankosken reilut 70 taloa ja niiden asukkaat esitellään isäntä/emäntä linjaa noudattaen. 1700-luvulle saakka taulukko on aukkoinen, sillä kirkonkirjoja alettiin pitää vasta 1700-luvun puolivälissä eikä sinne kirjattu kaikkea talossa asunutta palvelusväkeä.
Talon ja sen asukkaiden esittelyn lisäksi ääneen pääsevät asukkaat.
– Kiersin haastattelemassa kolmattakymmentä taloa, Kuitunen kertoo.
Muistot on kirjattu Padankosken murteella, joka kertoo kylän yhteyksistä moneen suuntaan. Juurevassa puheessa kyläläiset ”mennee Palasjoelle”. Konsonantin kahdentuminen on perihämäläistä vaikutetta, D-kirjaimen muuttuminen L- tai T-kirjaimeksi kaakkoishämäläistä murretta.
– Kulkuyhteydet Padasjoen suuntaan olivat paremmat kuin Luopioisiin, Kuitunen taustoittaa murteiden sekoittumista.
Vieraita poikkesi kutsumatta
Haastattelukierros innosti padankoskelaisia kaivelemaan piirongin laatikoitaan ja paneutumaan talon historiaan. 362-sivuinen kirjaan saatiin runsaasti vanhoja valokuvia.
– Ensimmäisessä versiossa sivuja oli 700, joten sitä oli pakko karsia.
Tuomo Kuitunen teki itsekin arvokkaita löytöjä, jotka tarjoavat elävän ajankuvan entisaikojen elämään.
– Löysin esimerkiksi autiotalon aitasta todellisen aarrearkun. Siellä oli sinikantisia vihkoja, joihin teini-ikäinen tyttö oli vuonna 1953 kirjannut, keitä talossa oli käynyt kylässä.
Syrjäinen talo sijaitsi kolmen kilometrin päässä lähimmästä naapurista. Silti tammikuun pakkasillakin talossa poikkesi 35 vierasta.
– Sukulaisten ja kyläläisten lisäksi talossa vieraili ventovieraitakin. Joku saattoi kiertää kauppaamassa luutia, mutta se oli vain syy kiertää vaihtamassa kuulumisia.
Maalaiskylä ei uinunut, vaan kuhisi elämää. Kontrasti nykypäiviin on melkoinen.
– Kyselin monelta muultakin, että muistatteko vielä aikaa, kun kylään poikettiin kutsumatta ja ilman kalenteria.
Maisemaa katsoo uusin silmin
Padankoski on pinta-alaltaan Luopioisten suurin kylä. Laajan kylän laidoilta on suuntauduttu Kyynärölle ja Kuohijoelle.
– Ruljankylästä kulki Padankoskelle vain rantoja seuraillut koulupolku, Tuomo Kuitunen perustelee.
Parivuotisen historiakirjoitusprojektin jälkeen hän huomaa katselevansa sekä omaa että muita kyliä uusin silmin.
– Maisema alkaa elää ihan uudella tavalla, kun miettii miten ihmiset ovat ennen eläneet. Juho August Koivuniemi kulki aikanaan tällä samalla Salimäen tiellä. Kyynäröllä huomaa, että eihän täällä ole ollenkaan peltoja, koska tämä on autoilijoiden kylä.
Kuitunen myöntää, ettei historiahankkeeseen ryhtyessään hahmottanut, miten valtava urakka on.
– Kirjoitin koko talven lähes kymmentuntisia päiviä.
Alun perin historia oli tarkoitus koota nettiin. Tietoja kerätessään Kuitunen kuuli kerta toisensa jälkeen, että ”kai kumminkin tehdään kirja”. Kyläyhdistys päätti kirjahankkeesta vuosi sitten.
– Olin asettanut päämääräksi, että kaksi vuotta voin pistää historiahankkeeseen, joten kirjan kirjoittamiseen jäi vuosi.
Apuna toimi kuusihenkinen työryhmä.
– Muut etsivät tietoa, minä kirjoitin ja laitoin tekstejä tarkistettavaksi. Jotkut piti kirjoittaa moneen kertaan.
Parin, kolmen tuhannen sähköpostiviestin jälkeen käsikirjoitus oli painovalmis.
Luontokartoitus jatkuu sammalilla
Tuomo Kuitunen on aiemmin kirjoittanut kolme nuorten kirjaa. Kylähistoria on hänelle uusi aluevaltaus.
– Luonto ja kasvit ovat kiinnostaneet enemmän kuin historia. Mutta työ vei mennessään ja tarjosi valtavasti uutta ajateltavaa.
Kuitunen ei ole kotoisin Padankoskelta vaan Hauholta. Kesäasuntona toimiva Salimäki on vaimon kotipaikka.
– Toimikunnassa mietittiin, että on hyvä, kun kirjoittaja on ulkopuolinen, jolla ei ole vanhoja painolasteja.
Historiaprojektin jälkeen Kuitunen palaa luontokartoituksen pariin. Hän täydentää Luopioisten kasvistoa sammalkartoituksella.
Padankosken historia julkaistaan 26.11.
Padankosken kyläyhdistys käynnisti historiatiedon kokoamisen syksyllä 2020. Kirjan tekemisestä päätettiin vuosi sitten.
Päävastuun kirjoittamisesta kantoivat Tuomo Kuitunen ja Marja-Leena Ruuhi. Tietoa kirjoittajille keräsivät Aimo Aakkula, Markku Seppälä ja Esa Vuorinen. Lisäksi toimikuntaan kuului kyläyhdistyksen rahastonhoitaja Terhi Isosuo. Apuna toimivat myös useat sukututkijat.
– Suuri kiitos kuuluu Matti Koivistolle, joka kokosi talotaulukot, Kuitunen sanoo.
362-sivuinen Meilän kylä -historia julkaistaan lauantaina 26. marraskuuta kello 13 Salimäen vanhassa pirtissä (Salimäentie 32). Kirjasta otettiin 200 kappaleen painos.
– Lisäpainoksia on helppo ottaa tarpeen mukaan, Kuitunen sanoo.
