Ammattioppilaitoksen opiskeluhuollon väki alkoi huolestua nuorten kannabismyönteisistä puheista.
Esimerkiksi ammatillinen ohjaaja Mira Korri ei voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten avoimesti ja arkipäiväisesti nuoret ammattioppilaitoksella puhuivat huumeista Kangasalan Tredulla.
– En ymmärtänyt yhtään, mistä he puhuivat. Kyselin aiheesta nuorilta, ja he kertoivat mielellään, hän sanoo.
Härkää sarvista tarttunut Korri polkaisi oppilaitoksella viime talvena käyntiin projektin, jolla saisi selville nuorten kokemuksia ja ajatuksia päihteistä, etenkin huumausaineista. Huumekeskustelun varsinainen käynnistäminen vietiin osaksi äidinkielen tunteja, mutta muuten osallistuminen jätettiin vapaaehtoisuuden varaan. Kaikki koottu anti käsiteltiin lopuksi myös opiskeluhuoltotiimissä.
Kun nuoret saatiin innostettua yhteiseen projektiin, kokemuksia ja ajatuksia kertyi – niin, että yhdessä kuljettu matka heilautti myös sekä Korrin että mukana olleiden kouluterveydenhoitaja Johanna Metsän ja toimipistevastaava Marjo Tommiskan omaa ajatusmaailmaa.
– Nuorten kanssa puhuttiin, mitä on torisäädöt tai laudalta ostaminen. Kävi ilmi, että huumeita on helppo saada ja lähes kaikki tiesivät, mistä niitä saa, Korri kertoo.
Hänen mukaansa nuorilla oli lopulta kova halu osallistua yhteiseen tekemiseen, vaikka osaa mietitytti, liitetäänkö lopputuloksiin kuitenkin myös tekijöiden nimet. Osana projektia perustettiin myös niin sanottu Huumelaatikko, johon sai jättää ajatuksia, toiveita ja huomioita aiheesta. Lappuja kertyi kolmisenkymmentä, ja niinpä laatikko lähti vierailulle myös lukiolle.
Keskustelu on A ja O
Mira Korria huolestutti se, että lapuissa myönteiset huumekannat olivat edustettuina kielteisiä vahvemmin. Samaa viestiä kertoi taannoinen kouluterveyskysely, jonka mukaan etenkin tytöt suhtautuvat vaikkapa kannabiksen polttamiseen aiempaa hyväksyvämmin.
Terveydenhoitaja Johanna Metsä näkee tilanteessa yhteyden tietynlaiseen medialukutaitoon. Nuorten käyttämien tietolähteiden luotettavuuden taso vaihtelee paljon, ja nuorten pohtiessa omaa asennettaan voi heitä herkästi hämmentää puhe lääkekannabiksesta tai joidenkin maiden sallivammasta lainsäädännöstä. Myös moni amerikkalainen sarja ja elokuva tarjoaa kuvaa erilaisesta maailmasta kuin siitä, jossa Suomen nykyisen lainsäädännön kanssa eletään.
– Kävimme todella hyviä keskusteluja nuorten kanssa projektin aikana. Esiin tuli myös väärää tietoa, jota yhdessä katsottiin ja sitten oiottiin, Mira Korri kertoo.
Terveydenhoitaja Metsän mukaan stereotyyppinen ajattelu siitä, että huumeidenkäyttäjä näyttäisi tietynlaiselta ja olisi helposti tunnistettavissa, ei aina pidä paikkaansa.
Projekti avasi koululla silmiä siihen, että vaikeistakin asioista pitäisi uskaltaa kysyä ja keskustella. Johanna Metsä kannustaa vanhempia keskustelemaan nuortensa kanssa huumeista yhdessä asioita ihmetellen ja pohtien.
– Vaikka nuori tietää, mistä huumeita voi ostaa ja mitä ne tarkoittavat tai kuka käyttää, ei tämä tarkoita, että hän itse käyttäisi tai tulisi koskaan käyttämäänkään, hän muistuttaa.
Nuorella saattaa olla huoli vaikkapa kaveristaan ja tarve saada tukea pohdinnalle, mitä tilanteessa voisi tehdä. Jo tähän pohdintaan osallistuminen on Metsän mukaan tärkeää; mitään ei tarvitse tapahtua samalla kellonlyömällä. Tällaisia tilanteita varten Metsä on laatinut koululle Huoli puheeksi -mallin, joka auttaa henkilökuntaa huolipuheiden vastaanottamisessa ja tarjoaa ohjeet jatkotoimiin.
– Oli se huoli sitten matikan opetuksessa kyydistä putoamisesta tai liian riehakkaasta viikonlopusta, Metsä sanoo.
Päihdeilta siirtyi onnistuneesti
Vanhemmille suunnattu päihdeilta, johon oppilaiden laatimia tietoiskuja, ajatuksia ja kokemuksia samalla kerättiin, pidettiin tänä syksynä. Alkuperäisajatuksena oli järjestää tilaisuus jo keväällä 2020, mutta koronatilanne pakotti siirtämään sitä.
– Toisaalta oli hyvä, että tilaisuuden järjestäminen viivästyi, kun se samalla jalostui. Sen sijaan, että olisi ollut vain ammattilaisten luentoja, nuoret tuottivat sisältöä, jota me sitten huoltajien kanssa tarkastelimme, Johanna Metsä sanoo.
Mukaan lähti niin paikallisia kuin valtakunnallisiakin toimijoita, ja tilaisuuden yhteydessä järjestetyllä ”messuosastolla” olivat tavattavissa esimerkiksi ammattioppilaitoksen ja lukion terveydenhoitajat, psykologit ja kuraattorit. Vierailevina asiantuntijoina paikalla olivat muun muassa YAD, Kangasalan kaupungin päihdetyöntekijä, seurakunnan nuoriso diakoni ja diakoni sekä erityisnuorisotyönohjaaja.
Kun paikalle saapumasta estynyt poliisikin lähetti hyödynnettäväksi mittavan dia-aineiston, jätti lähinnä osallistujamäärä toivomisen varaa. Monisatapäisen toisen asteen opiskelijajoukon huoltajista paikalle saapui reilu kolmisenkymmentä. Marjo Tommiskan saama palaute esimerkiksi lukion suunnalta oli kuitenkin selkeä: tilaisuus olisi hyvä järjestää toistekin.
Näin on käymässä muutenkin. Toimintamallia ollaan ottamassa käyttöön laajemmin myös muissa Tredun yksiköissä, ja siinä nähdään potentiaalia siirrettäväksi myös lukioon ja yläkouluihin.
Tredun nuorten kommentteja huumeista
”Tuntuu et kaikki vetää ja on ulkopuolinen ellei itse”
”KANNABIS EI OLE HUUME”
”Kaikki paitsi minä ja kaverini käyttää meidän kaveriporukasta. Se on ihan perseestä, bileet perseestä ku kaikki ihan pihalla ja saa olla niistä huolissaan.”
”Mistä huumeita saa no vaikka koulusta”
”Aikuiset ja viranomaiset on ihan pihalla eikä ne voi estää mitään. Kun netissä joku lauta sulkeutuu niin menee vain pari tuntia kun kaikki tietää jo uuden”
”Itse en ole huumeita käyttänyt, mutta huumeet ovat vaikuttaneet elämääni. Äidin huumeiden käytöllä oli seurauksensa. Minut huostaanotettiin, myös veljeni. Äidin koko tuttavapiiri oli samassa jamassa. Tuttuja kuoli, rikoksia tapahtui ympärillä ja usein pelotti. Itse olen nähnyt tarpeeksi enkä arvosta sitä elämää ja tiedän tasan mitä omalta elämältäni haluan. Se ei ole huumeet. Ikinä.”
