Marimatti puski hiki hatussa marketissa yrittäen pujotella mahdollisimman nopeasti säntäilevässä, hätääntyneessä ihmismassassa. Tungos oli melkoinen, kireitä ilmeitä vilisi joka suunnalla. Kovaääniset tuuttasivat samoja joululauluja miljoonatta kertaa. Ostoslista oli pitkä eikä mitään saanut unohtaa. Ei todellakaan, sillä olihan nyt joulu ja siskonperhe tulisi mökille juhlanviettoon. Missä ihmeessä oli mantelimassaa?!
Väsy oli iskenyt jo aikaa sitten ylipitkiä työpäiviä tehdessä. Raportit, tilastot, tilaukset, puhelut; kaikki piti saada valmiiksi ja pöytä tyhjäksi, että voi rauhallisin mielin jäädä joulunviettoon ja muutaman päivän lomalle. Missä olivat kinkkupussit?!
Lopulta pitkän kassajonon jälkeen Marimatti pääsi tunkemaan autoon viimeisiä kasseja kaiken muun sinne jo lastatun tavaran päälle. Parkkipaikalta ulosajokin oli yhtä kaaosta. Kaasutuksia ja jarrutuksia. Kiire! Mikä olisi tässä ruuhkassa nopein tie?
Pienen hankirallin jälkeen mökin ovesta pelmahti vastaan mukava lämpö, kauko-ohjauksella ilmalämpöpumppu oli nostanut asteita jo hyvissä ajoin. Tavarat nopeasti sisälle ja siivoamaan. Puuhaa riitti, kaikki piti saada tiptop-kuntoon ajoissa. Ulos tulisi jouluvalot. Tänä vuonna niiden piti olla reilusti komeammat kuin vastarannan nipottavalla, pollevalla serkulla. Vaikka lunta tuiskutti ihan turkasesti, onnistui Marimatti valoteoksessaan lopulta hienosti ja joka suuntaan näkyi, että heillä todellakin oli juhla aivan viimeisen päälle.
Yllättäen puhelin soi. Sisko kertoi, heidän tehneen varan vuoksi koronatestin ja se mokoma näytti positiivista. Ei siis ollut mitään mahdollisuutta tulla juhlanviettoon, vaikka kaikki olivat sitä niin odottaneet. Iso harmitushan se oli kaiken tämän vaivannäön jälkeen!
Marimatti laski kännykän pöydälle, juuri silloin pimenivät valot. Jääkaappikaan ei hurissut. Marimatti tutki kaiken mahdollisen kännykän lampun kanssa. Sulaketaulussa ei ollut henkeä. Vian täytyi olla linjoilla. Hän soitti kuitenkin seuraavaksi muorille hyvän joulun toivotukset, ettei se pääsisi unohtumaan. Vastarannalta serkun suureelliset jouluvalot loistivat pilkaten mustana lainehtivan salmen pimeälle puolelle.
Pitäisiköhän lähteä kotiin? Sitä miettiessä ikkunasta tajuntaa tuli jotain, mitä piti katsoa tarkemmin. Pyry jatkui ja tien alkupäähän oli lumitaakan alle kaatunut puu. No, kunhan soittaa Ensiolle, niin hän tulee moottorisahan kanssa apuihin. Eipä niinkään; kännykkä oli sammunut, kaiken touhun keskellä Marimatti oli unohtanut ladata sen. Lähimpään taloon olisi neljä kilometriä ja kulunut lonkka oli ottanut raivosiivouksesta niin itseensä, että tarpominen sinne syvässä suojalumessa oli täysin mahdoton ajatus.
Miten ihmeessä täällä selviäisi, yksin pimeässä. Edes televisio ei toiminut. Ei ollut seuraa eikä ajanvietettä! Vähitellen viileys muistutti takan sytyttämisestä. Ruokaahan toki oli vaikka komppanialle. Marimatti oli ymmällään. Levoton mieli vapisi somevieroitusoireissaan, tilanne tuntui tuskaiselta. Vähitellen olo kuitenkin rauhoittui, ei tässä muutakaan voinut. Vaikka sähkökatko jatkuisi, tulisi Ensio joka tapauksessa parin päivän päästä aurauskierrokselleen ja auttaisi hänet ihmisten ilmoille.
Sähköttömyyttä jatkui, mutta kun lumilinkomies lopulta saapui, oli Marimatti jo vastoin kaikkia oletuksiaan rauhoittunut, eikä hänellä oikeastaan ollutkaan kiirettä pois. Joulu eristyksissä oli ollut oudoin ja ehkä paras ikinä.
Haaste kaikille: kuinka moni pystyy ottamaan joulurauhan vaikkei sitä paljon puhuttua pitkää sähkökatkoa tulisikaan?
