Rakkaudesta tanssiin ja temppuiluun – Kangasalla järjestetään tuolitanssin ensimmäiset SM-kilpailut tammikuun lopussa

Piia Henttinen on Kangasalla toimivan tanssi- ja akrobatiastudio Piagrinan perustaja.

Kangasalla järjestetään Suomen ensimmäiset tuolitanssin SM-kilpailut tammikuun lopussa. Kisat pidetään Mobilian tiloissa lauantaina 28. tammikuuta. Järjestäjänä toimii paikallinen yhdistys Dacrobatia Organization ry.

– Lyhyesti sanottuna lajissa on kyse tanssista, jossa tuoli on tanssiparina. Lavalla voi olla yksin, pareittain tai ryhmissä, tapahtuman ideoija, kangasalalainen Piia Henttinen kertoo.

Tuolitanssi ja tuoliakrobatia ovat kovassa nosteessa tällä hetkellä. Henttinen kertoo, että nostetta on ollut erityisen paljon kuuden viime kuukauden aikana.

– Tuoliakrobatian juuret ulottuvat vuosikymmenien taakse sirkukseen. Tanssin puolella taas tuolia on käytetty välineenä ties kuinka kauan ja paljon.

Mobiliassa kisataan viidessä eri sarjassa. Chair Dance -sarjassa pääpaino on tanssissa, Chair Acrobatics -sarjassa nähdään enemmän akrobatiaa sisältäviä esityksiä ja Chair Acro & Dance -sarjassa saa yhdistellä sekä tanssia että akrobatiaa. Lisäksi kisoissa nähdään vapaammat Sensual Chair ja Showcase -sarjat, jotka on tarkoitettu yli 18-vuotiaille.

– Kilpailijat jaetaan ikäryhmiin sen mukaan, kuinka ilmoittautumisia tulee. Suurin osa kilpailijoista on varmastikin aikuisia ja nuoria, mutta myös lapset ovat erittäin tervetulleita kisaamaan.

Tuolitanssin SM-kisat piti alun perin järjestää jo kaksi vuotta siten, mutta korona sotki suunnitelmat. Korona-aikana kisat järjestettiin pienimuotoisempina videokisoina.

– Nyt päästään sitten kilpailemaan ihan livenä, Henttinen iloitsee.

Kuvateksti: Piia Henttinen on Kangasalla toimivan tanssi- ja akrobatiastudio Piagrinan perustaja