Sodan kasvot eivät ole kauniit. Tuhoutuneita panssarivaunuja, hiiltyneitä taloja, sähköttömiä kyliä ja stressaantuneita ihmisiä. Kangasalalainen Seppo Aapa toivoo kuitenkin vieneensä hiukan toivoa ukrainalaisille marras-joulukuussa, jolloin hän oli mukana toimittamassa Samaria-lähetyksen avustuskuormaa Kiovaan.
– Arki Ukrainassa näyttäytyy tällä hetkellä aika masentavalta. Tulevaisuuden epävarmuus mutta myös sähköttömyys on suuri ongelma: On kunnon talvi ja pakkasta, mutta asuntoja ei saa kunnolla lämpimiksi ja ruoan laittaminen on haastavaa. Meidän tulisi rukoilla Ukrainan ja Venäjän johtavissa asemissa olevien puolesta, jotta sota loppuisi ja rauha voisi tulla. Tilanne on oikeasti vakava, Pälkäneen Katukappelin seurakuntapastori Aapa miettii.
Aapan ja kuuden muun suomalaismiehen Kiovaan viemä avustuskuorma oli mittava. Isolla, 90-kuutiota vetävällä kuorma-autolla, pakettiautolla ja lava-autolla vietiin Venäjän hyökkäyssodasta kärsivään Ukrainaan ruoka-apua, aggregaatteja, sairaalasänkyjä, lääkintäkipsejä, pyörätuoleja, kainalosauvoja, rollaattoreita, vaatteita, kenkiä, noin 200 villasukat, äitiyspakkauksia, lääkkeitä, hygieniatarvikkeita, paristoja, akkuja ja työkaluja. Uusia kenkiäkin oli noin neljäsataa.
Avustukset saatiin eri seurakunnilta, yksityisiltä henkilöiltä ja yrityksiltä. Pälkäneeltä lahjoitettiin esimerkiksi vaatteita, ruokaa, hygieniatarvikkeita ja otsa- sekä taskulamppuja. Kangasalan kaupunki lahjoitti muun muassa pyörätuoleja ja kainalosauvoja, ja kuhmalahtelainen Pro Fantasy Safari antoi avustajien matkaan pakettiautonsa, jolla apua saatiin kuljetettua perille.
– Lava-auto oli yksityisen henkilön lahjoittama ja se jää Ukrainaan. Meillä oli mukana myös mönkijä ja puhdasvesitankkiauto, jotka jäivät lahjoituksena niin ikään Ukrainaan.
Valtaosa lahjoituksista kuljetettiin Kiovan kristilliseen seurakuntaan, johon kuuluu 2000 jäsentä. Seurakunnan kautta ne jaetaan edelleen eniten tarvitseville. Osa lahjoituksista vietiin kolmeen pienempään kristilliseen seurakuntaan.
Apua arvostettiin
Avustuskuljetus vietiin perille Tallinnan, Riikan ja Puolan kautta. Ukrainan rajojen sisällä ryhmä ajoi yli 500 kilometrin pituisen matkan länsirajalta Kiovaan ja samaa tietä takaisin. Aapa yllättyi, kuinka lähellä Kiovaa sodan merkkejä näkyi.
– 10–15 kilometrin päässä Kiovasta oli tuhottuja taloja. Säännöllisin väliajoin pitkin matkaa oli tarkastuspisteitä, joissa ukrainalaissotilaat tarkastivat paperimme ja automme. Panssariesteitä oli monissa paikoissa teiden varsilla valmiina, jotta ne saa tarpeen tullen nopeasti vedettyä tielle.
Aapalle jäi sellainen tunne, että suomalaisten antamaa apua todella arvostettiin. Moni paikallinen kiitteli avusta vuolaasti. Matkan aikana Aapa pääsi myös vierailemaan kahteen paikalliseen perheeseen. Kiovalaiset olivat valmiita antamaan vähästään myös vieraille.
– Ukrainassa on tapana antaa vieraille aina jotakin mukaan. Niinpä toisesta perheestä, naisen ja hänen 90–vuotiaan äitinsä kotoa saimme mukaan suolakurkkuja ja toisesta perheestä omenoita.
Ukrainassa on noin 40 miljoonaa asukasta, joista miljoonat ovat lähteneet sotaa pakoon ulkomaille. Pelkästään Suomeen ukrainalaisia on tullut noin 40 000. Kiovaa Aapa kuvailee kauniiksi kaupungiksi. Sota ei ole aiheuttanut kaupungin keskustassa ainakaan toistaiseksi juurikaan isoja tuhoja.
– Kadut olivat kuitenkin käyntimme aikaan tyhjiä. Kaupunkiin odotettiin ilmahälytystä ja siksi kaikki liikkeet oli pääosin suljettu.
Samaria-lähetyksen avustusryhmä vietti Kiovassa yhden yön paikallisessa hotellissa. Pelottiko?
– Minua ei suoranaisesti pelottanut, mutta nukuttua en oikein saanut. Olin koko yön puolittain hereillä odottaen mahdollista ilmahälytystä, jota ei juuri sinä yönä kuitenkaan tullut, Aapa vastaa.
Auttamishalu ilahdutti
Aapan mielestä oli riipaisevaa nähdä, kuinka pommituksissa osittain tuhotuissa, hiiltyneissä ja sähköttömissä taloissa vielä asuttiin. Vaihtoehtoisten lämmitystapojen tarve on maassa suuri: esimerkiksi kamiinoille on suuri tarve. Niillä saa laitettua ruokaa ja pidettyä asunnoissa edes vähän lämpöä. Maaseudulla elämä on hieman helpompaa kuin kaupungeissa, onhan maalla totuttu olemaan omavaraisempia, ja monilla on jo entuudestaan vaihtoehtoisia lämmitys- ja ruoanlaittotapoja sähkön rinnalla.
– Kun ukrainalaisten tilannetta ajattelee, niin itkuhan siinä helposti tulee. Toivoa kuitenkin on. Toivonkin, että avustuksemme toi ihmisille uskoa huomiseen ja uskoa elämään. Minulle jäi reissusta helpottunut vaikkakin surullinen mieli. Olen iloinen, että saatoimme auttaa ja osoittaa lähimmäisenrakkautta sitä tarvitseville. Oli myös hienoa nähdä, kuinka paljon meiltä suomalaisilta löytyy auttamis- ja lahjoittamishalua.
