Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston apurahat ovat haettavissa – pälkäneläisopiskelijat voivat tänä vuonna hakea apurahaa Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston vuoden 2023 apurahat ovat haettavina 10. helmikuuta asti. Rahasto myöntää apurahoja taiteelliseen työskentelyyn, tieteellisiin jatko-opintoihin ja tutkimukseen sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin ja kotiseututyöhön, vuonna 2023 yhteensä 1 500 000 euroa.

Yleisrahastosta myönnetään apurahoja kaikille kulttuurielämän aloille, nimikkorahastoista lahjoittajien määrittelemille aloille. Taidetta kaikille -apurahoihin on varattu 20 000 euroa ja Kärkihankkeeseen vähintään 40 000 euroa.

Pirkanmaan rahasto tukee pieniä ja suuria hankkeita. Viime vuosina apurahojen koko on vaihdellut 2 000 eurosta 130 000 euroon. Apurahaa voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työtä tekevät yksityishenkilöt, työryhmät tai yhteisöt.

Tänä vuonna ovat jälleen haettavissa muun muassa Matti ja Helvi Heikkilän rahaston apurahat, yhteensä noin 70 000 euroa. Rahasto tukee pälkäneläisten nuorten jatko- ja perustutkinto-opiskelua yliopistoissa, korkeakouluissa ja ammattiin valmistavissa oppilaitoksissa.

Hakemus liitteineen ja lausunnot lähetetään verkossa. Lisätietoa löytyy osoitteesta skr.fi/pi/apurahat.

Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti pirkanmaalaisen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta. Apurahat julkistetaan 12. toukokuuta.