Vaalikevääseen heräämistä

Ministerit eivät ole Sydän-Hämeen kevättalvessa sen yleisempi näky kuin hiljattaisessa Pihabongaus-tapahtumassa ihmetellyt harvalukuiset kuusitiaiset tai tilhet. Tällä viikolla ministerihavaintoja on seudulla mahdollista tehdä peräti parikin kappaletta, kun alkuviikosta Kangasalla käynyttä Annika Saarikkoa seuraa viikonloppuna puolustusministeri Mikko Savolan vierailu Pälkäneellä.

Keskustalaisministerien jalanjäljillä arvovaltaista vierasta lienee eduskuntavaalikeväänä luvassa muistakin puolueista. Enemmän jännitettävää tarjoaa se, millaiseksi täkäläinen ehdokastarjonta vaaleissa lopulta muodostuu. Ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään tiistaina 21.2., ja ehdokasasettelu vahvistetaan 2. maaliskuuta. Tällä hetkellä sydänhämäläisiä ehdokkaita on tiedossa vielä alle kymmenkunta.

Miten heräävät puolestaan vaaleihin äänestäjät? Viime eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus nousi hienosti sekä Pälkäneellä että Kangasalla; molemmissa päästiin yli 72 prosentin. Pälkäneellä uurnilla käytiin Pirkanmaan kunnista yhdeksänneksi aktiivisimmin, ja Kangasalla äänestysinto oli jopa vaalipiirin neljänneksi suurinta.

Nähtäväksi jää myös, tekeekö vallitseva maailmantilanne poliittisesta keskustelusta aiempaa yksituumaisempaa tai rakentavampaa kuin aikaisemmin. Ei käy kieltäminen, etteikö yhteistyöllä saavutettaisi parhaita tuloksia – Pälkäneelläkin puolueet valmistautuvat jälleen maaliskuussa järjestettävään yhteiseen vaalitapahtumaan.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2. huhtikuuta.