Sappeen kesäteatterista tutut näyttelijät viihtyvät erinomaisesti Raikussa – freelancerin elo on auvoisaa, mutta välillä ahdistuskin puskee päälle

– Raikussa on hyvä elää ja olla, tuumaavat näyttelijät Jannastiina Hakala ja Joni Leponiemi.

Jannastiina muutti Kangasalle ja Raikkuun viime kesäkuussa on ja on viihtynyt kylässä erinomaisesti. Joni asuu edelleen osittain myös Tampereella, mutta viettää paljon aikaa Raikussa.

– Asuimme ennen Tampereella Tammelassa, ja tilat alkoivat käydä ahtaaksi eikä koirien haukkuminenkaan oikein sopinut kerrostaloon. Niinpä annoin välittäjä tehtäväksi etsiä sopivaa asuntoa, Jannastiina kertoo.

Alun perin ajatuksissa oli löytää uusi koti Länsi-Tampereelta, sillä pariskunnan suvuilla on mökkejä Ylöjärvellä. Sopivaa kotia ei ensin meinannut millään löytyä ja epätoivokin meinasi jo iskeä. Kun välittäjä ehdotti taloa Raikusta, ajatus ei ensin sytyttänyt yhtään – suunta tuntui ihan väärältä. Mutta kun Jannastiina saapui katsomaan taloa Raikkuun, hän tiesi heti löytäneensä sen, mitä oli etsinytkin.

– Minulla ja 9-vuotiaalla tyttärelläni oli ollut jo aiemmin maallemuuttohaaveita. Nyt nekin toteutuivat.

Jannastiina Hakala ja Joni Leponiemi viihtyvät Raikussa. Miljöö on kaunis, luonto lähellä ja kylä yhteisöllinen ja aktiivinen. Joogaopettajan koulutuksenkin saanut Jannastiina pitää joogatunteja kyläläisille kerran viikossa.

Raikun yhteisöllisyys viehättää sekä Jannastiinaa että Jonia. Kyläläiset ovat tulleet mukavasti tutuiksi jo reilun puolen vuoden aikana, ja sijainti maaseudulla, mutta kuitenkin melko lähellä palveluita ja Tamperetta on ollut nappivalinta. Miljöö on kaunis, luonto lähellä ja ihmiset aktiivisia.

– Aina kun auto tulee täällä vastaan, niin lapa nousee pystyyn, Joni tiivistää.

Ainoastaan Raikun koulun tilanne huolestuttaa. Kangasalan valtuusto tekee koulun tulevaisuudesta päätöksen maaliskuussa.

– Lasten edun toteutuminen tulisi olla kaikissa talousarvioissa ykkösasia. Minua on koskettanut syvästi vanhempainyhdistyksen ja opettajien sitoutuminen kouluun. On surullista, jos koulu täältä lakkautetaan, Jannastiina miettii.

Jannastiina Hakalan ehdoton lempivuodenaika on kesä, Joni Leponiemen taas kevät. – Mutta on talvessakin paljon hyvää. Raikussakin pääsee hiihtämään – jos lunta vain riittää – jää- ja peltoladuille. Pidämme myös laskettelusta, Hakala ja Leponiemi kertovat.

Sappeessa oli upeaa

Tuoreet raikkulaiset ovat tuttuja pälkäneläisille ja monille muillekin etenkin viime kesältä Sappeen kesäteatterista. Leponiemi näytteli Suomen kesäteatterin tuottamassa Eino Grön -musikaalissa nuorta Einoa, ja Hakala nähtiin lavalla useammassa roolissa. Kokemus oli pariskunnalle ensikosketus Sappeen kesäteatteriin.

– Viime kesästä jäi tosi hyvät fiilikset. Oli harvinaislaatuinen kokemus tehdä näytelmää Eikasta, ja samalla hän itse oli lavalla mukana esityksissä, näyttelijät pohtivat yhdessä.

Mieleen ovat jääneet myös esitysten jälkeiset Grönin fanien tapaamiset, joissa he kertoivat fanittaneensa tangon taitajaa 60 vuoden ajan.

– Kyllä siinä tunsi itsensä nöyräksi, Joni lisää.

Jannastiinalle Porista kotoisin oleva Eino Grön toi karismansa lisäksi mukanaan myös pilkahduksen lapsuutta.

– Olen Porista kotoisin ja oli mukava kuunnella Einon puheennuottia. Se tuntui niin tutulta ja toi mieleen jo edesmenneet isäni ja isoisäni.

Kokeneita näyttelijöitä

Ensi kesänä Leponiemi ja Hakala näyttelevät Valkeakosken kesäteatterissa, jossa Suomen kesäteatteri esittää musikaalin Irwinin eli Antti Hammerbergin elämästä. Harjoitukset pyörähtävät käyntiin toukokuussa ja ensi-ilta on edessä 13. kesäkuuta.

Sekä Leponiemi että Hakala tekevät töitä freelancereina, joten arki muotoutuu sen mukaan, mikä näytelmä tai projekti on milloinkin menossa.

Jannastiina Hakalan ehdoton lempivuodenaika on kesä, Joni Leponiemen taas kevät. – Mutta on talvessakin paljon hyvää. Raikussakin pääsee hiihtämään – jos lunta vain riittää – jää- ja peltoladuille. Pidämme myös laskettelusta, Hakala ja Leponiemi kertovat.

– Hienoin projekti on tietenkin aina se, mikä juuri sillä hetkellä on työn alla, pariskunta toteaa.

Molemmat ovat tehneet töitä jo sen verran pitkään, että omaan ammattitaitoon on syntynyt tietty luottamus, ja työnkuvan epävarmuutta on oppinut jo sietämään paremmin.

– On sitä silti koko ajan pieni ahdistus päällä töiden riittävyydestä, Jannastiina myöntää.

Hänen isänsä Ilpo Hakala oli niin ikään näyttelijä, joten se oli lapsena Jannastiinasta maailman tavallisin ammatti. Ikänsä laulanut ja tanssinut Hakala päätyi suoraan ammattiteatterin näyttämölle isänsä kehotuksesta.

– Kesken ylioppilaskirjoitusteni Tampereen Teatterissa tarvittiin tuuraajaa äkisti sairastuneelle kuorolaiselle. Minulla oli tanssitaustaa, joten kelpasin siihen hätään. Siellä minä sitten seisoin syvässä päässä ja tajusin, että halusin olla näyttämöllä muutakin kuin tanssija. Näyttelijäliitto lopulta hyväksyi minut jäsenekseen nelivuotisen näyttelijäharjoittelija-ajan jälkeen.

Jyväskylästä kotoisin olevan Leponiemen näyttelijätausta löytyy Nätystä eli Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta. Näytteleminen veti puoleensa myös musiikista ja kitaran soittamisesta sekä laulamisesta kiinnostunutta miestä.

– Vaikka ei lavalla aina kivaa ole, päinvastoin joskus on sellainen tunne, että on tässä hommassa maailman kehnoin. Mutta silloin kun pääsee flow-tilaan, kaikki soljuu ja yleisön kanssa syntyy kontakti, jossa me kaikki olemme samassa taideteoksessa, niin se on jotain sanoin kuvaamattoman hienoa – vaikka asian pukeminen sanoiksi kamalan kliseiseltä kuulostaakin, Joni pohtii ja jatkaa, että kun katsojat lähtevät esityksen jälkeen kotiin jollakin tavalla vaikuttuneina ja hymyilevinä – oli esitys sitten viihdettä, draamaa tai musikaalia – on pakko uskoa, että omalla työllä on merkitystä.

Kun näyttelijäntöiden parissa on hiljaisempaa, Jonilla on hyvää aikaa musiikin luomistyölle ja Jyväskylässä toimivalle Lepotila-bändille.

Kun kamera kaivetaan esille, näyttelijät pääsevät irti. Potkukelkka keskeneräiselle kasvimaalle? Mikä ettei!

Sittenkin yhdessä

Korona-aika oli kulttuurialalle kova ja kurjistavakin koettelemus, mutta siitä koitui jotain hyvääkin: moni havahtui koronan aikana siihen, kuinka iso joukko ihmisiä ja eri alojen ammattilaisia kulttuuri- ja tapahtuma-alalla työskenteleekään.

– Alasta syntyi keskustelua, ja freelanceritkin tulivat ehkä näkyvämmiksi pandemian aikana, kun asia nousi esille, Jannastiina miettii.

Hakala ja Leponiemi kohtasivat ensimmäisen kerran – kuinkas muuten – teatterin tekemisen merkeissä. Molemmat olivat mukana Virgossa, vuonna 1997 Tampereen Rollikkahallissa kantaesitetyssä musikaalissa, jonka työryhmässä oli mukana 120 työtöntä nuorta. Näytelmästä tuli valtaisan suosittu.

– Meistä ei silloin voinut tulla paria. Minulla oli poikaystävä, Joni oli naimissa ja hänellä oli lapsia. ”Seuraavassa elämässä sitten”, taidettiin silloin lähtijäisiksi sanoa, Jannastiina muistelee.

Vuosikausiin näyttelijät eivät tavanneet toisiaan edes vahingossa, kunnes he viitisen vuotta sitten päätyivät kahville yhdessä.

– Ja tässä ollaan. Se seuraava elämä koittikin nyt sitten jo tässä elämässä, Jannastiina summaa.

 

Joni Leponiemi:

  • Syntynyt 1974 Jyväskylässä
  • Teattereissa vierailijana Hämeenlinnan, Lappeenrannan, Porin, Rauman ja Tampereen teattereissa. Kiinnitykset: Teatteri Eurooppa Neljässä kolmen vuoden ajan ja Jyväskylän kaupunginteatterissa 2012–2017. Kesäteattereissa Valkeakoskella, Jämsässä, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Pälkäneellä.
  • Ollut mukana esimerkiksi televisiosarjoissa Sydänten akatemia, Vaarallinen kevät, Salatut elämät, Tonttu Toljanteri ja Virsistä viisi.
  • Mieleenpainuvin rooli: ”Kaikenlaista on sattunut, mutta en osaa sanoa mitään tiettyä ylitse muiden. Virgo oli arvoiltaan ja yhteisöllisyydeltään sellainen, jonka voisin kuitenkin tässä yhteydessä mainita.”

 

Jannastiina Hakala:

  • Syntynyt 1978 Porissa.
  • Teatteritöitä esimerkiksi Kesäyön Uni Tampere-talossa ja Tampereen teatterin Euroopan taivaan alla, Hiiriä ja ihmisiä, Päällystakki, Peukaloinen ja villihanhet, West Side Story, Punahilkka sekä Pyynikin kesäteatterin Tulipunakukka.
  • TV- ja elokuvarooleja esimerkiksi tuotannoissa Pirjo ja Rehtori.
  • Mieleenpainuvin rooli: ”Vaikkapa Sannan rooli Mikko Kannisen ohjaamassa Päällystakissa Tampereen Teatterissa 2010–2012 ja tuotannoista Virgo.”