Suomen eteläisin kaupunki – ”Kotiin on aina mukava palata lyhyeltäkin reissulta”

Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaa-ajanasukas.

Vietimme muutaman helmikuun puolivälin jälkeisen päivän ystäviemme vieraana Fuengirolassa. Käyntini oli ensimmäinen Espanjan aurinkorannikolla. Turistikaupungin asukasluvuksi lasketaan noin 80 000. Suomalaisia asuu virallisesti paikkakunnalla yli 5000, mutta pormestarin mukaan määrän voi tuplata.

Edestakaiset lennot maksoivat osapuilleen saman verran kuin Lappiin. Puolen tunnin junamatka lentokentälle täällä vähän yli neljä euroa ja saman kestoinen Malagasta Fuengirolan keskustaan euron vähemmän. Ystävämme olivat vuokranneet kuukaudeksi hyvältä paikalta, lähes ytimestä meren läheisyydestä tasokkaan kerrostaloasunnon. Kolme makuuhuonetta, olohuone ja keittiö, kaksi kylppäriä sekä iso aurinkoterassi. Vuokra tuntui tasoon nähden hyvin kohtuulliselta.

Minulla ei ollut ennakkokäsityksiä eikä vertailupohjaa. Hinnat kuuluivat nousseen myös Espanjassa. Ravintolassa ja kaupoissa sai hyvää ruokaa sekä juomaa puolet edullisemmin kuin kotimaassa. Lähtiessä katsoin bensan litrahinnan kohonneen taas yli kahden euron, Fuengirolan mittareilla polttoainetta kaupattiin jopa 50 senttiä halvemmalla. Suomea kuuli rantakadulla silloin tällöin ja ruokalistat oli yleensä kirjoitettu myös suomeksi. Asiointikielenä käytettiin enimmäkseen englantia. Kävimme kerran maamme tuotteita myyvässä kaupassa ostamassa yhdeksän euroa maksaneen kahvipaketin.

Kaupunki on kiva ja tykkäsimme kävellä päivittäin rantakatua kilometritolkulla. Poikkesimme junalla katsomassa Pablo Picasson museota Malagassa sekä bussilla Mijas-vuorella ja Benalmadenan satamassa. Kävelymatkan päässäkin riitti katsottavaa. En ihmettele, kun suomalaisista niin moni on valinnut seudun asuin- tai etätyöpaikakseen. Helppoa ja edullista. Nyt iltapäivälämpötilat pyörivät parinkymmenen kahta puolen. Osa eteläisen Suomen nuoruudessaan hyville talville tottuneista eläkeläisistä lienee vaihtanut taas tältä vuodelta tutun märän, mustan ja likaisen olosuhteen kuivemmaksi ja lämpimämmäksi. Vajaa viikko riitti minulle toistaiseksi.

Nousin tapani mukaan ennen muita kuuden jälkeen lukemaan tabletilta päivän lehteä. Sähköt napsahtivat poikki. Tuntui oudolta, vaikka minulle ei koitunut katkoksesta muuta vaivaa kuin aamukahvin siirtyminen reilulla tunnilla. Viime syksynä uhattuja sähkökatkoksia ei Suomessa ole tullut. Ei pariin vuoteen edes mökillä, kun kaapelit saatiin kuoppaan ja vain puoli kilometriä loppupäästä kulkee ilmassa. Etelän aamun valkenemista odotellessa muistin häveten Ukrainan lukemattomat kodit. Niissä ei ole enää seiniäkään, joissa sähkökatkaisijat joskus sijaitsivat.

Kotiin on aina mukava palata lyhyeltäkin reissulta. Kävin pelaamassa viikoittaisella vuorollamme pari tuntia lentopalloa muiden eläkeukkojen kanssa. Neljä puolellaan täydellä kentällä edellytti reipasta liikehdintää. Peli äityi välillä niin tasokkaaksi, että joku meistä arvioi ulkopuolisen katsojan tunnistavan lajin. Osa pelikavereista oli osallistunut edellisenä viikonloppuna ikämiesten SM-kisoihin. Yli 85-vuotiaiden sarjassa yksi pelureista oli menehtynyt kesken ottelun. Saunassa toivoimme yksimielisesti samankaltaista nättiä lähtöä. Rakastamansa harrastuksen parissa, kavereiden ympäröimänä ja täysissä järjissään.

Pitkää viikonloppua ajoimme viettämään mökille, minne oli palannut talvi. Saimme vieraaksi yhden pojistamme ja hänen tyttärensä. Mummon laittamat toiveruuat peittosivat etelän sinänsä mainiot eväät. Voissa paistettuja muikkuja ja perunamuussia. Ruokakermassa haudutettua kanaa. Kaalilaatikkoa.

Sunnuntain upeassa aurinkoisessa pakkassäässä räknäsin saldoa. Vaimoni hiihti Aitoon hyvin hoidetulla ladulla perinteisellä tyylillä 33,3 kilometriä. Minä käyttelin moottorisahaa ja Fiskarsin isoa kirvestä. Pilkoin joitakuita pesällisiä varaavaan takkaan, hellaan ja saunaan kaksi vuotta sitten halkomistani oman tontin metrisistä. Liiterikin otti uutta täytettä.

Elämä on.