Sydän-Hämeen Lehden edellisessä nettikyselyssä tiedusteltiin, mikä talviulkoilumuoto on eniten lukijoiden mieleen. Vastanneiden suosikiksi nousi hiihto, jonka rinnalle nostettiin myös kävely. Kolmanneksi sijoittui pilkkiminen.
Lähes neljännes vastaajista ilmoitti, että ei viihdy talvisin ulkona.
Lukijoilta kysyttiin myös talvista ulkopuuhaa, joka miellyttää vähiten. Ylivoimainen ykkönen oli hiihto, jonka haastoi ainoastaan luistelu. Muut maininnat jakautuivat lumen tuomaan ylimääräisen työn välillä: auton putsaaminen lumesta, lumen pudotus katolta ja ylipäätään liialliset lumityöt ärsyttivät.
Mielipiteiden jakautumisesta talven suhteen kertoo se, että joku vastanneista kertoi talven inhokkiulkopuuhiaan olevan kaikki talveen liittyvä. Toinen vastaaja puolestaan totesi, että ”Kaikki talvessa on ihan parasta”.