Hyvä lapsiperhepolitiikka on parasta eläke- ja tulevaisuuspolitiikkaa

Suomen huonosta syntyvyydestä puhutaan paljon mediassa. En ole kuitenkaan nähnyt konkreettisia ehdotuksia, miten eri puolueet parantaisivat syntyvyyttä. Matalalla syntyvyydellä on vaikutusta tulevaisuudessa työvoiman saantiin, eläkkeiden maksuun, verokertymään ja sitä kautta koko hyvinvointiyhteiskunnan säilymiseen. Se on mielestäni koko Suomen tulevaisuuden kannalta kohtalonkysymys.

Perhemyönteisyys on asenteita ja arvoja lapsia ja perheitä kohtaan, mutta se on myös perheellistymisen esteiden purkamista ja perheiden taloudellista tukemista. Tulevalla vaalikaudella lapsiin ja lapsiperheisiin on satsattava reilusti, jotta arvostus palautuu.

Lapsilisään pitäisi saada aivan pienille lapsille erityinen korotus. Korotus olisi hyvä tuki silloin kun vauva syntyy, ja perhe joutuu tekemään erilaisia hankintoja lapselle. Lapsilisä pitäisi myös sitoa indeksiin, jotta sen ostovoima säilyisi hintojen noustessa.

Myös lapsiperheiden verotusta on tarkasteltava. Suomessa lapsiperheet maksavat suhteettoman paljon veroja lapsista aiheutuvien asumis- ja kulutusmenojen kautta. Lapsivähennys verotuksessa olisi työhön kannustava elementti, joka pienentäisi lapsiperheiden verotaakkaa.

Lapsiperheiden tuet pitää saada vähintään minimipäivärahojen tasolle. Lapsiperheköyhyys on monisyinen ja kauaskantoinen ongelma. Monien tutkimusten mukaan lapsuuden aikainen köyhyys on erityisen haitallista lapsen kasvulle ja kehitykselle.

Perheen ja opiskelun yhteensovittaminen on tehtävä helpommaksi. Lähes kaikki opiskelijat ovat 20–30-vuotiaita, joiden taloudellinen tilanne voi olla hankala lasten saamiselle. Kuitenkin juuri tuo ikä on biologisesti optimaalisin lapsen saamiselle. Opiskelijoille on mahdollistettava opiskelun ja lastenhoidon joustava yhdistäminen. Opintorahan huoltajakorotusta on nostettava ja opintorahan tulorajoista on luovuttava.

Myös palveluilla on suuri merkitys lapsiperheille. Perheet tarvitsevat apua matalalla kynnyksellä. Erityisen tärkeänä palveluna näen lapsiperheiden kotipalvelun, jota olisi saatavilla helposti. Kotipalvelun tarkoitus on auttaa perheitä arkisilla asioilla ja antaa vanhemmille pieniä hengähdystaukoja lastenhoidosta.

Suomalaiset eivät saa lapsia toivomaansa määrää. Meidän on tehtävä kaikkemme, että kannustaisimme poliittisilla päätöksillä suomalaisia perheellistymään ja saamaan lapsia. Myös asenneilmapiirin pitää muuttua lapsimyönteisemmäksi. Lapset ovat arvokkainta, mitä meillä on.

Hanna Holma

Aluevaltuutettu

Eduskuntavaaliehdokas (kesk.)