Tuhannet suomalaiset kirjoittavat tälläkin hetkellä ajatuksella, että näkevät kirjansa jonakin päivänä painettuina. Harva heistä haaveksii tienaavansa harrastuksestaan. Painetun kirjan suosio laskee kaiken aikaa äänikirjan vallatessa markkinat. Välissä sinnittelee sähköinen versio. Kirjailijan palkkiot ovat melko mitättömät, ja vain harvat ansaitsevat elantonsa pelkästään teostensa tuotoilla.
Omakustanteen saa aikaiseksi jokainen, jolla kukkaro antaa periksi. Mitä kovemmat kannet ja mitä pienempi painosmäärä, sitä kalliimpi on yksittäisen teoksen kappalehinta. Kustannussopimuksen saaminen on todella vaikeaa. Edellä kerrotuista syistä kustantajien pitää riskiä ottaessaan arvioida tarkkaan, saavatko he sijoittamansa rahat takaisin tai peräti tuottamaan. Ihan tavallinen ei kelpaa.
Tarkoitukseni oli kirjoittaa osittain fiktiivinen tarina isovanhemmista, vanhemmista, lapsuudesta, nuoruudesta, valmistumisesta ammattiin ja työskentelystä siinä vuoden päivät. Kustantajalta oli olemassa erittäin haaleaa valoa maaliskuussa 2020, kun varsinainen kirjoitustyö alkoi. Hyvin todennäköiseltä näytti, että käsi pitää laittaa syvälle omaan taskuun, kun kohderyhmänäkin olivat pääsääntöisesti läheiset ja sukulaiset.
Työtä tehtiin keskimäärin neljänä päivänä viikossa viitisen tuntia kerrallaan koronan tässä tapauksessa auttaessa asiaa. Kustantajan kanssa oli sovittu, että jos jotakin valmista syntyy, hän tutustuu tuotokseen. Mitään lupauksia ei annettu. Toukokuussa 2021 tietokoneen ruuduille oli syntynyt tavaraa 300 aanelosta, joka nykykirjaksi muutettuna vähintäänkin tuplaantuisi. Sähköposti lähti ja laskeuduttiin koronapakotteista vapaampaan kesään. Neljän kuukauden päästä kustantaja pyysi palaveriin ja esitti hurjalta kuulostavaa ainakin kolme vuotta kestävää projektia. Tarinaa pitäisi kirjoittaa lisää satakunta ruutusivua ja sitten katsottaisiin kokonaisuutta. Käsikirjoituksen alkuperäinen tarkoitus muuttui oleellisesti, uudelleen sitä ei kuitenkaan tarvitsisi naputella.
Alkoi näyttää siltä, että kirja kustannetaan. Keväällä 2022 hankkeeseen tuli mukaan kustannustoimittaja, jonka kanssa alettiin lähetellä tekstiä puolin ja toisin hyväksyttäväksi. Syksyllä 2022 tehdyn kustannussopimuksen mukaisesti ruvettiin kirjoittamaan trilogian kakkososalle jatkoa. Alkuperäisestä käsikirjoituksesta olisi pitänyt karsia puolet pois, mutta kustannustoimittaja ja kirjoittaja eivät siihen kyenneet. Työtä tehtiin edelleen noin neljänä päivänä viikossa tuntikausia kerrallaan.
Kustantaja tarttui asiaan itse ja perkasi ykkösosasta puolet pois. Sukutarina sai väistyä kokonaisuudessaan ja hyvin paljon muutakin. Aanelosia jäi siitä huolimatta yli 150. Kirjoittajan hyväksyttyä ja korjailtua tekstin, se lähetettiin taitettavaksi ja sen jälkeen tuoreille silmille oikolukuun. Lukuisten tarkistusten jälkeen vuoden 2023 vaihteen tietämillä painoon, sivuja nyt 398. Kannen suunnittelu oli oma lukunsa. Alkuvuodesta ammattivalokuvaaja otti Oodissa kirjailijakuvan ja alettiin suunnitella ja toteuttaa markkinointia yhdessä kustannusosakeyhtiön ammattilaisen kanssa.
Omakustanteena teoksesta olisi tullut kaikin puolin kömpelömpi. Kaikki edellä kerrottu olisi jäänyt ilman leveitä hartioita toteutumatta. Kuten kustantajan idea ainutkertaisesta aikaisemmin kirjoittamatta jääneestä lähihistoriasta, riittävän tilan ja laajuuden antamisesta, kustannustoimittajan merkittävästä roolista, oikoluvusta, taittamisesta, kannesta, teoksen ulkoasusta, kirjailijakuvista, painattamisesta, äänikirjaksi tuottamisesta, sähköisen version laatimisesta, markkinoinnista ja monesta muusta asiasta.
Olen etuoikeutettu ja onnellinen, vaikka en satojen tuntien työstä ole vielä senttiäkään saanut. Trilogian ensimmäinen osa julkaistiin 29.3.2023. Minusta tuli juuri viimeisen eläkeperälaudan saavuttaneena, 68-vuotiaana, esikoiskirjailija. Aloitin teoksen kirjoittamisen oltuani eläkkeellä tasan kaksi vuotta.
