Seurakunta järjestää ystävätoiminnan koulutusta kahtena iltana huhtikuussa

Haluaisitko antaa omaa aikaasi ja olla ystävä jollekin yksinäiselle? Vapaaehtoisena Pälkäneen seurakunnan ystävätoiminnassa voit antaa suurta apua toiselle olemalla ystävä. Tarve ystäville ja tukihenkilöille on valtava.

Ystävätoiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset tapaavat yksinäisiä eri-ikäisiä ihmisiä kodeissa, hoivakodeissa tai vaikka puhelimitse ja tarjoavat juttu- tai ulkoiluseuraa. Jos on kiinnostunut ystävätoiminnasta, kannattaa tulla rohkeasti mukaan kahden illan ystävätoiminnan kurssille.

Pälkäneen seurakuntatalossa tiistaisin 11. ja 25. huhtikuuta kello 18–20 pidettävissä illoissa puhutaan ystävätoiminnan periaatteista, muistisairaan kohtaamisesta ja harjoitellaan esimerkiksi pyörätuolilla tai rollaattorilla liikkuvan avustamista.

Kurssin kouluttajina ovat fysioterapeutti Tiina Knuutinen, opettaja Päivi Salo-Pitkänen ja diakoniatyöntekijät Päivi Giren ja Virpi Kangasniemi.

Kurssille osallistuminen antaa eväitä ja rohkeutta alkaa ystäväksi, mutta ei velvoita lähtemään mukaan vapaaehtoiseksi.