Kulttuuri- ja hyvinvointitori kiinnosti kävijöitä jälleen tänä vuonna. Lauantaina Kangasala-talossa ja sen pihapiirissä sekä pääkirjastossa järjestetyssä tapahtumassa vieraili Kangasala-talon arvion mukaan noin 2000–3000 vierasta.
Paikan päällä pääsi tutustumaan yli viiteenkymmeneen kolmannen sektorin toimijaan sekä Kangasalan kaupungin palveluihin. Moni toimija – esimerkiksi Tanssiorkesteri Valo, Valkeakoski-opiston jazzbändi Jazzbee ja Kangasalan Naisvoimistelijat – myös esiintyi Kangasala-talon salissa.
Kimmo Pyykkö -taidemuseossa pääsi tapaamaan Metsätöitä-näyttelyn muotoilija Merja Palinin, ja koko perheen ohjelmana oli taidesuunnistusta. Kulttuuri- ja hyvinvointitorilla pääsi myös esimerkiksi osallistumaan Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin animaatiotyöpajaan ja kokeilemaan asahia Valkeakoski-opiston ohjaamana. Valtuustosalissa pidettiin uusien kuntalaisten kutsuvierastilaisuus.





