
Vilpeilän mekkomarkkinat oli onnistunut tapahtuma. Aikuisten ja nuorten käytettyihin juhlavaatteisiin keskittynyt myyntitori sai sen ideoineen Aura Rapatin sanoin hirveän hyvän vastaanoton. Runsas 30 ihmistä innostui tuomaan myyntiin kaappien perukoille roikkumaan jääneitä vaatteita, kenkiä ja asusteita. Kaikkia kokoja skaalalla XS-XL kertyi myytäviksi kaksi rekillistä.
Juhlavaatteet maksoivat keskimäärin 10-20 euroa, iltapuvut hieman enemmän. Käytetyt vaatteet vaihtoivat omistajaa niin vilkkaasti, että viisituntisen tapahtuman aikana kaupat tehtiin lähes sadasta myyntituotteesta.

-Juuri nyt ei ole juhlia tiedossa, mutta tämmöiset kengät on hyvä olla varalla. Jos löytyy hyvät kengät, niin kannattaa ostaa, vaikkei juuri silloin olisi niille käyttöä, koska sitten kun varta vasten lähtee etsimään, ei hyviä välttämättä löydy, hän mainitsi.
-Selkeästi juhlakengät. Näillä voisin mennä vaikka oopperaan.

Vaikkei mekko täydellisen istuva Jokisen mielestä ollut, hän päätyi sen ostamaan sillä ajatuksella, että voi joko itse tehdä olkapäihin tarvittavat sisäänotot tai teettää korjaukset äidillään. Käyttöä 20 euroa maksaneella mekolla on kesällä tulossa olevien juhlien ansiosta.
Jokinen toi muutaman oman mekon myytäväksi tapahtumaan.
-Siellä ne ovat kaapeissa olleet. Ne eivät enää mahdu päälle tai eivät muuten enää miellytä.

-Vintage-mekko, kesämekko ja perusmustamekko, yhteensä 30 euron setti. Keltaista pitsimekkoakin sovitin, mutta se ei ollut päällä niin ihana kuin miltä se tangolla näytti.
Kuhmalahdella asuva Laine ajoi Vilpeilään nähtyään facebookissa päivityksen tapahtumasta.
-Ajattelin, että jos täällä olisi jotain erikoisempia mekkoja vaatekaappien kätköistä.

Nikkanen ei kätke kauniita mekkoja kaappien kätköihin, vaan pitää niitä seinillä. Siinä missä toiset vaihtavat verhoja vuodenaikojen mukaan, Riikka Nikkanen vaihtaa kodin ilmettä vaihtamalle seinille uudet mekot.