Seuran puheenjohtaja Hanna Lahdelma muistutti, että esimerkiksi koulun lattialla vierekkäin nukkuminen reissussa yhdistää seuratoiminnassa mukana olevia ja tarjoaa unohtumattomia elämyksiä.
Kangasalan Naisvoimistelijoiden 80-vuotisjuhlassa kuljettiin läpi vuoden kierron monet tunnelmat.
Naisvoimistelijoiden nuorten harrastajien ryhmät ovat säännönmukaisesti täynnä.
Seuran ohjaajia lokakuun tunnelmissa.
Toisen ja kolmannen luokan oppilaista koostuva ryhmä ihmetteli aina vaan jatkuvaa sadetta.
Ajattomien esityksessä punaiset lehdet olivat näkyvästi esillä.
Neljäs- ja viidesluokkalaiset tytöt Luistelijan valssin pyörteissä.
Ikivireiden positiivisesti omanlaisensa versio Jänöjussin mäenlaskusta innosti.
12–14-vuotiaat tytöt tunnelmoivat Suburban Tribe -yhtyeen ja ensimmäisen kevätpäivän tahtiin.
Naisten tanssillisessa voimistelussa matkattiin irlantilaisiin tunnelmiin Euroviisuvoiton vuonna 1994 tuoneen Eimear Quinnin The Voice -kappaleen kanssa.
Cheerleading-ryhmällä tuntui olevan koko kesä aikaa.
Telinevoimistelun ryhmät olivat jo iloisissa kesän tunnelmissa.
Miesten ryhmän rentoa kesätunnelmaa.
Liikunnan ilo, tasavertaisuus, yhteisöllisyys ja vastuullisuus on listattu seuran toiminnan peruspilareiksi.
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta. Klikkaamalla “Hyväksyn”, hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit muokata valintojasi klikkamalla "Evästeasetukset". Evästeasetuksista saat tarkempaa tietoa käyttämistämme evästeistä. Voit tutustua tietosuojaselosteeseen täällä.
Välttämättömät
Aina aktiivinen
Välttämättömät evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja suojausominaisuudet anonyymisti.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Analytiikka
Analyyttiikkaevästeitä käytetään selvittämään ja ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Mainonta
Mainosevästeitä käytetään tarjoamaan vierailijoille relevantteja mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten näyttämiseksi.