Pekka Haavisto avasi Kangasalan kesän – katso kuvagalleria

Perinteinen Kangasalan kesänavaus järjestettiin lauantaina 26. kerran. Tänä vuonna kesän avaajana toimi ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto. Tapahtuma järjestettiin Tapulinmäellä Nuorisoseuran Pirtillä.

Ohjelmassa oli musiikkiesityksiä, yhteislaulua, sekä maljojen nosto uusille ylioppilaille ja alkavalle kesälle. Juhlapuhe kuultiin myös Kangasalan kevään uudelta ylioppilaalta Joachim Schlosserilta, sekä kunniaylioppilaalta Torsti Tulenheimolta.

– Seuratkaa intohimoanne ja astukaa tulevaisuuteen hymy huulillanne, Schlosser sanoi.

Virallisessa kesän avauksessa Haavisto piti puheen, jossa hän viittasi poikkeusvuosiin – ensin koronapandemiaan ja sen jälkeen Venäjän aloittamaan laittomaan hyökkäyssotaan Ukrainassa.

– Juhlapäivänäkään ei voi unohtaa haasteita, joiden keskellä elämme, Haavisto sanoi.

– Elämään sisältyy kuitenkin aina myös toivo, hän jatkoi ja korosti pienten askeleiden ottamista kohti parempaa tulevaisuutta lainaten samalla Juice Leskisen Myrkytyksen oireet -laulun sanoja.

– Istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee.

Haaviston puheen jälkeen Kesäpäivä Kangasalla kajahti yhteislauluna soimaan Tapulinmäeltä.