Sahalahdella nuoruutensa viettänyt alttoviulisti Hanna Pakkala on yksi Suomen kansainvälisesti aktiivisimmista nuoren polven alttoviulutaiteilijoista. Hän esiintyy säännöllisesti koti- ja ulkomaisilla festivaaleilla ja konserttilavoilla soittaen sekä modernia alttoviulua että barokkialttoviulua.
Pakkala työskentelee Helsingin Barokkiorkesterin alttoviulun äänenjohtajana, vierailevana äänenjohtajana kotimaisissa orkestereissa sekä freelance-kamarimuusikkona. Vuodet 2016–2022 hän toimi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin sooloalttoviulistina sekä Kokkola-kvartetin alttoviulistina. Lisäksi hän opettaa alttoviulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa.
Hanna Pakkala on opiskellut Sibelius-Akatemiassa sekä Berliinin ja Weimarin musiikkikorkeakoulussa.
Ensimmäisestä soittotunnistani muistan, että olin kolmevuotias, kun halusin mennä pari vuotta vanhemman serkkuni mukaan viulutunneille. Tuolloin asuimme Keski-Pohjanmaalla, jossa Perhonjokilaakson kansalaisopistossa kansanmusiikkiguru Mauno Järvelä piti viulupiiriä. Siellä kävimme ensin yhteisillä tunneilla serkkuni kanssa. Jossain vaiheessa sain omat tunnit. Kolmasluokkalaisena siirryin musiikkiopistoon, jossa soitimme myös Raila Järvelän vetämässä Viskurit-viuluryhmässä. Sen kanssa kiersimme keikkailemassa lähikuntien kouluissa ja erilaisissa tilaisuuksissa.
Alttoviuluun tutustuin vasta 13-14 -vuotiaana, kun viulun tutkintolautakunta ehdotti pitkäraajaiselle soittajalle alttoviulua. En tiennyt koko soittimen olemassaolosta silloin, mutta kun kokeilin sitä ensimmäisen kerran, ihastuin heti tummaan sointiin ja matalaan c-kieleen. Koko perheen muutettua Sahalahdelle, olin silloin 14-vuotias, aloitin alttoviulun opinnot Pirkanmaan musiikkiopistossa. Siitä parin, kolmen vuoden päästä aloin käydä jo Helsingissä soittotunneilla Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa.
Olen perinyt musikaalisuuteni varmaan äidiltäni, joka on aina laulanut sekä soittanut pianoa ja kitaraa. Isän puolen serkut harrastivat myös monipuolisesti musiikkia. Heistä löytyy kanttoria ja viulunsoiton opettajaa.
Sariolan koulun musiikkitunneilla opettajana oli Petri ”Putte” Tuomioja. Hänen tunneillaan saimme touhuta vapaasti musiikin parissa sekä tehdä omia äänityksiä ja biisejä. Taisin olla myös bändikerhossa, jossa tuli laulettua ja soitettua sähköbassoa. Tein myös oman biisin jollekin koulun levylle ja lisäksi lauloimme jollakin porukalla yhtyelaulua. Alttoviulua soitin parin pianistiluokkakaverini kanssa.
Kun käyn Sahalahdella, tapaan vanhempiani ja Tampereella asuvia sisaruksiani. Suurin osa Sahalahden aikaisista kavereistani asuu muualla. Käyn myös kävelemässä pururadalla ja sitä ympäröivillä metsäpoluilla.
Kerron Sahalahdesta maailmalla, että Sahalahti oli rauhallinen paikka asua. Koulu oli pieni ja yhteisöllinen. Mieleen on jäänyt erityisesti saksan kielen ryhmämme matka Berliinin. Enpä silloin aavistanut, että asuisin itse joskus siellä. Kielten opiskelusta on ollut paljon hyötyä muusikon uralla.
Harrastukset veivät minua paljon Tampereelle jo yläasteen aikana, lukion kävin siellä myös, joten erittäin tutuiksi tulivat myös Paunun ja Luopioisten linjojen bussit kuskeineen.
Lapsuuteni kesämökkipaikka ja mummola oli pitkään Kuhmalahdella, Vehkajärvellä. Sieltä on paljon luontoon liittyviä muistoja, kuten uimaan oppiminen, sienestys ja marjastus, saunominen, jonain syksynä varhain jäätyneen järven jäällä luistelu.
Asun nyt Kreikassa, koska kun englantilainen puolisoni muutti sinne, niin minä sain sattumalta samoihin aikoihin työskentelyapurahan soololevytysprojektia varten, joten saatoin lähteä hänen mukaansa. Viime vuoden alussa tein päätöksen irtisanoutua vakituisesta orkesterityöstäni ja jäädä Kreikkaan toistaiseksi. Nyt käyn muutaman kerran vuodessa sieltä käsin Suomessa keikkailemassa.
Teemme Kreikassa Bach-levytystä, J.S.Bach, soolosellosarjojen kokonaislevytys barokkialttoviululla, yhdessä puolisoni kanssa. Sen lisäksi järjestämme siellä konsertteja. Aika näyttää, miten pitkään pysymme siellä, pienessä kylässä meren rannalla Manin niemimaalla.
Lähitulevaisuudesta tiedän, että Bach-levytys jatkuu vielä ensi vuoden puolelle. Sen jälkeen on aika miettiä uutta ohjelmistoa. Mielessä on muutama hiljattain sävelletty sooloalttoviuluteos. Lisäksi haluaisin tilata ehkä moderneja teoksia barokkialttoviululle. Toiveissa on myös saada soittaa monipuolisesti kamarimusiikkia, soittaa edelleen barokkiyhtyeissä sekä keikkailla orkestereissa. Haluan lisäksi jatkaa tänä keväänä alkanutta yhteistyötä sirkustaiteilija ja ilma-akrobaatti Heini Koskisen kanssa tai työskennellä esimerkiksi tanssijoiden kanssa. Opetustyötä aion myös jatkaa jossain muodossa.
Vapaa-ajallani harrastan uintia ja puutarhanhoitoa. Jooga ja pilates sekä meditaatio ovat osana kehonhuoltoa ja töistä palautumista.
Klassista musiikkia kannattaa kuunnella erityisesti livenä. Se tarjoaa meille tilaisuuden pysähtyä hetkeksi oman kokemuksemme äärelle, irrottautua kaikista älylaitteista hetkeksi ja kuunnella ja tunnustella millaisia tuntemuksia – kehollisia, emotionaalisia – musiikki ja/tai sen aiheuttama ääniaaltojen värähtely aiheuttaa meissä.
Akustisen musiikin kuuntelu muistuttaa minua itseäni luontoon menemisen kokemuksesta. Yleensä mieli yrittää ensin aktiivisesti tulkita tai analysoida tapahtumia, mutta jonkin ajan kuluttua huomaan mielen rauhoittuvan ja jonkin muun osan minussa avautuvan kuuntelemaan ja kokemaan musiikkia – vähän niin kuin metsässä kävely vaikuttaa jo 20 minuutin kuluttua. Soittajan näkökulmasta parasta on olla läsnä kuulijan kanssa samassa tilassa todistamassa musiikin ilmestymistä tilaan siinä hetkessä ja tilassa. Tilanne on joka kerta erilainen.
Hanna Pakkala on mukana Kangasala Classic -kamarimusiikkifestivaaleilla 15–18.6. Konsertteja järjestetään Kangasala-talossa, Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden kirkoissa sekä ilmaiskonsertit Arboretum Frickissä, Keisarinharjulla ja Kirkkoharjun näkötornilla.
