Hevosharrastajan arki on huolenpitoa, hauskanpitoa, rentoutumista ja liikuntaa – ”Hevosten ja ponien kanssa touhutessa saa mielenrauhan”

KR Tallien hevoset ja ponit pääsivät kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kirmaamaan kesälaitumille ensi kerran tänä kesänä. Ylväiden eläinten ilo oli ylimmillään, ja tätä oli seuraamassa niin tallin henkilökuntaa kuin joukko innokkaita hevosharrastajiakin. Hevosen onnellisuus ja terveys riippuvat kuitenkin hoitajasta, ja erityisesti ammatikseen hevosia hoitavan ihmisen työ on sitovaa. Mitä kaikkea hevonen tarvitsee ollakseen terve ja onnellinen?

Martta Ahonen taluttaa poniaan kesälaitumelle.

Hevonen vaatii säännöllisyyttä ja liikuntaa

Kaisu Rukolle, KR Tallien omistajalle, hevoset ovat työkavereita. Hänelle hevosen hyvinvointi on palkinto tehdystä työstä. Hevonen tarvitsee runsaasti säännöllisyyttä, välittämistä ja läsnäoloa.

– Niin kesällä kuin talvellakin hevosen päivärytmi on pääosin sama. Ruokimme hevoset 3–4 kertaa päivässä, kello seitsemältä aamulla ensimmäisen kerran ja kahdeksan aikaan illalla viimeisen kerran. Ruokinnat järjestetään joka päivä samoihin aikoihin, Rukko kertoo.

Säännölliset ruokailuajat ovat hevoselle erittäin tärkeät, sillä hevonen voi sairastua ilman niitä. Hevosen ruoansulatus alkaa jo silloin, kun se ymmärtää totutun rytmin perusteella ruokailuhetken olevan käsillä. Jollei hevosta ruokita säännöllisesti, sen vatsaan kertyy paljon vatsahappoja. Hevonen on todella herkkä saamaan vatsahaavoja. Mikäli hevosta taas ruokittaisiin epäsäännöllisesti ja se hotkisi liian nälkäisenä saamansa ruoan, se voisi saada suolitukoksen.

– Hevonen ei osaa oksentaa liikaa ruokaa pois. Hevosen ruokinta on toisin sanoen erittäin tärkeää. Lisäksi hevosella täytyy aina olla vettä. Ruokailurytmissä on pysyttävä. Hoitaja ei esimerkiksi voi päättää ottaa juhannuspäivää vapaaksi ja jättää näitä asioita hoitamatta. Toki hevonen välillä sairastaa, eikä sen kanssa silloin ratsasteta, mutta ruokkia se täytyy.

Ruoan lisäksi hevonen tosiaan tarvitsee myös päivittäistä liikuntaa.

– Pääsääntöisesti hevonen harjataan ja ruokitaan päivittäin, ja sillä myös ratsastetaan. Lisäksi hoitotyöhön liittyy paljon karsinan ja tarhan siivousta. Nämä asiat tehdään, oli joulu tai juhannus, Rukko painottaa.

Hevonen ja sen varusteet on hyvä opetella tuntemaan ennen ensimmäistä ratsaille nousua. Kuvassa Aada Tulivuo.

Hevosharrastus sopii kaikille

Hevosharrastus sopii aivan kaiken luonteisille ihmisille. Tietyt perusasiat hevosesta on kuitenkin hyvä opetella ennen ensimmäistä nousua ratsaille.

– Hevosharrastuksen parissa viihtyy esimerkiksi paljon neurokirjolla olevia lapsia ja nuoria. Hevonen hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, Rukko tietää.

Parhaimmillaan hevosen ja ihmisen välille syntyy syvällinen ystävyys. Lapset ja nuoret eivät kuitenkaan tänä päivänä vietä ihan niin paljon aikaa eläinten seurassa kuin ennen. Eläimet on kuitenkin mahdollista oppia tuntemaan.

– Meillä ja monella muulla tallilla tarjotaan hevoskerhoja, joissa opetellaan hevosenhoitoa. Kerhossa oppii esimerkiksi, miten hevosen säikähtämisen huomaa ja mitä tarkoittaa, kun hevonen laittaa korvat luimuun. Kerhoja on läpi vuoden, ja ne alkavat ihan alkeista. Näin on mahdollista ensin tutustua hevoseen eläimenä, kun monesti taas ensimmäisellä ratsastustunnilla noustaan jo hevosen selkään. On kuitenkin hyvä opetella esimerkiksi varusteisiin liittyvät asiat ennen kuin hevosen selkään ensi kertaa nousee – se vähentää myös jännittämistä hevosen edessä.

Hevosia ja poneja ensimmäisillä kesälaitumilla ihastelivat (vasemmalta oikealle) Aada Tulivuo, Armi Kittilä, Kaisu Rukko, Martta Ahonen ja Niina Tulivuo.

Hevoset harrastajien silmin

Hevosharrastus vaatii paljon työtä, mutta se myös palkitsee. Mikä harrastuksessa on erityisen mukavaa? Harrastajat kertovat.

Johanna Urkko: ”Talleilla on todella hyvä yhteisö. Meillä on mukavaa, koska porukassa on hyvä henki. Samalla harrastuksen parissa tulee liikuttua ja urheiltuakin. Meillä on hieno yhdessä tekemisen meininki!” Urkko ohjaa tallilla myös hevoskerhoa.

Niina Tulivuo: ”Kun tallille tulee, työstressit ja kiireet katoavat. Hevosten ja ponien kanssa touhutessa saa mielenrauhan. Minulle tämä harrastus on tärkeä voimavara.”

Aada Tulivuo: ”Hevosten kanssa oleminen ja niihin kontaktin saaminen on minusta parasta. Se, kun pystyy puhumaan hevosten kanssa samaa kieltä.”

Martta Ahonen: ”Tallilla on mukavaa ihan vain, koska täällä saa harrastaa ja olla hevosten ja ponien kanssa.”

Armi Kittilä: ”Vain täällä tallilla oleminen on aivan parasta. Täällä on hyvä porukka. Hevosten kanssa oleminen on vain mukavaa.”

Monilla talleilla järjestetään opetusta hevosenhoitoon ennen ensimmäistä ratsaille nousua.