Mobilia täyttyy elokuun alussa kalastushenkisistä ihmisistä, kun 153 venekuntaa saapuu kilpailemaan vetouistelun Suomen mestaruuskilpailuihin Kangasalle.
SM-kilpailu on kutsukilpailu, johon kutsutaan vetouistelun alueellisten karsintakilpailusarjojen eli cupien parhaiten pärjänneet venekunnat sekä edellisen vuoden Suomen mestari. Kilpailun voittaa venekunta, jonka molempien kisapäivien yhteenlaskettu pistemäärä on suurin. Tulokseen ei siis vaikuta pelkkä punnitustulos, vaan kullakin kalalajilla on oma kertoimensa.
– Kilpailijat uistelevat kuhaa, ahventa ja haukea. Vesille lähdetään molempina kisapäivinä yhdeksän maissa aamulla, ja kisa-aika on kello 10–17. Edellisenä viikonloppuna järjestämme Häme-cupin avoimen osakilpailun ja moni kilpailija saapuu jo silloin kilpailemaan ja tutustumaan SM-kisojen vesistöihin, puheenjohtaja Ville Kuoppu SM-kisat järjestävästä Längelmäveden Uistelijoista kertoo.
Lauantaina 5. elokuuta kisakeskus Mobilian pihapiirissä järjestetään kisojen oheisohjelmana lähituottajien markkinat sekä lasten mato-onkikisat. Lapsille on varattu jaettavaksi ilmaiseksi noin 400–500 mato-onkea. Noin puolen tunnin mittaiseen kisaan voi ilmoittautua paikan päällä. Fiilistä ja tunnelmaa pitää yllä tunnettu juontaja. Lauantain kisapäivän jälkeen tiedossa on avoin huutokauppa, jossa myydään kilpailijoiden saaliit.
Erilaiset vesistöt, erilaiset tekniikat
Kisavesistöt – Längelmävesi sekä Roine ja Mallasvesi – ovat kalastusalueina melko erilaisia. Kuopun mukaan kalakannat eroavat niissä jonkin verran toisistaan. Kuhakannat ovat kaikissa hyvät, mutta haukien määrissä ja ahvenien kokoluokissa on eroja. Längelmävesi on lisäksi erityisen arka tuuliselle kelille.
– Kilpailijat siis tarvitsevat järvestä riippuen erilaisia välineitä ja erilaisia vetouistelutekniikoita kalojen saamiseksi. Uskonkin, että näillä vesistöillä pärjää kilpailussa se, joka osaa uistella monipuolisimmin, Kuoppu miettii.
Kaloille on määritelty SM-kisoissa tiukat alamitat, joita pienempiä saaliita kisaan ei hyväksytä. Kilpailijat saavat valita haluamansa kalastuspaikan kisajärviltä rajatulta alueelta. Mökkirantojen lähelle ei kuitenkaan saa mennä, ja veneiden nopeusrajoituksia on laskettu tietyissä paikoissa, kuten Pelisalmella ja Kaivannossa. Näin varmistetaan kilpailijoiden ja muiden vesillä liikkuvien turvallisuus.
Vetouistelun SM-kisat Kangasalla 5.–6.8. Kisakeskuksena toimii Mobilia.
Lue myös: