”Allsång på Skansen” pälkäneläisversiona – suomipoppi kuuluu heinäkuisessa suvi-illassa

Pauliina Jaakkola kuuluu heinäkuisen ulkoilmakimppakaraoken järjestäjiin. Perjantaina 21.7. kello 19 ilmoille kajahtavat avaustahdit pälkäneläisten musiikinharrastajien johdolla.

Suomipoppia suvi-illassa on vakiinnuttanut paikkansa Sydän-Hämeen hyvän mielen kesätapahtumien joukossa. Varamaan vierasvenesataman alueella illansuun ulkoilmassa järjestettävän kimppakaraoken merkeissä lauletaan Onkkaalassa nyt jo seitsemättä kertaa.

Tapahtumaan on perinteisesti kutsuttu muusikoiksi ja esilaulajiksi pälkäneläisiä musiikinharrastajia, jotka esittävät tuttuja suomenkielisiä kappaleita. Niin tälläkin kertaa. Illan bändin kokoonpano oli vielä alkukesästä hieman auki, mutta esilaulajina tapahtumassa ovat muun muassa Minna Liljedahl, Noora Rosberg, Petri Tuomioja, Päivi Kosonen, Vera Suutari ja Hanne-Reetta Ojala.

Yleisö saa nautiskella musiikista joko mukana laulaen tai ihan vain kuunnellen. Tapahtuman järjestäjien mukaan paikalle voi tulla äänijänteiden virittelyn sijaan silkassa piknik-hengessä viettämään leppoisaa iltaa musiikin parissa. Paikalle ollaan tuomassa myös muuta ohjeisohjelmaa.