Talkooväki ahersi uudet katot Mikkelinmäen aittoihin – nyt työn alla on torpparakennuksen katto

Matti Laine (oikealla) johtaa rakennustalkoita. Perttu Pohjanperä käy säännöllisesti kaksi kertaa viikossa pidettävissä talkoissa.

Mikkelinmäeltä Luopioisista on tänä kesänä kuulunut rakentamisen ääniä, kun talkooväki on kahtena päivänä viikossa ahertanut aittoihin uusia kattoja. Viiden, tervausta odottavan rakennuksen katot on nyt uusittu. Työ jatkuu Hirvelän torpparakennuksessa, jossa pärekatto vaihtuu lautakatoksi.

Museoalueella on pidetty kattotalkoot tähän mennessä 17 kertaa. Rakentajat ovat työskennelleet neljästä viiteen tuntia kerrallaan kahdesti viikossa. Talkoissa ovat käyneet Perttu Pohjanperä, Jouni Salminen, Matti Laine, Jouni Ali-Kippari, Jouko Lindroos, Niilo Haataja, Juha Tyyskä ja Ari Toivari. Tuula Niutanen, Irma Jäppi ja Tellervo Kotamäki huolehtivat rakentajien kahvituksesta.

– Talkoohenki elää ja voi hyvin, kehui aiheellisesti Kukkia-Seuran puheenjohtaja Tomi Riihiranta Mikkelinmäellä pidetyssä kirkastussunnuntain kotiseutujuhlassa.

Työmaalle kokoonnutaan maanantaisin ja perjantaisin klo 9. Lisääkin talkooväkeä mukaan mahtuu: tähän saakka työtä tehneet, perinnerakentamiseen perehtyneet miehet lupaavat neuvoa ja auttaa tarvittaessa uusia tulijoita.

Malliksi nuorille perinnerakentajille

Talkoojoukkoa johtaa perinnerakentamisen opettajana elämäntyönsä tehnyt, vapaaehtoistyönään rakennusten kuntoarvion ja korjaussuunnitelman laatinut Matti Laine, joka toteaa, että jotakin täytyi tehdä, koska kymmenessä rakennuksessa vesikatto vuoti. Kaikkiaan Mikkelinmäellä on 12 eri puolilta Luopioista sinne siirrettyä vanhaa rakennusta, joiden alkuperäinen rakentamisaika vaihtelee 1600-luvulta 1800-luvulle.

Kunnostustöiden tekemisen Laine sanoo olevan talkooväelle velvollisuus, jotta perinnerakentamisen malli siirtyy nuoremmille, perinnerakentamista jatkaville ikäpolville. Velvollisuus sisältää myös mukavaa yhdessäoloa.

– Rakentaminen on hyvää ja hauskaa sosiaalista toimintaa. Meillä on hyvä porukka kasassa, kiittelee Laine ja arvioi töitä piisaavan kesän loppuun saakka Hirvelän torpparakennuksessa.

Rakennusten kunnostustyöt Mikkelinmäellä alkoivat syksypuolella viime vuonna, jolloin pidettiin yhdeksät talkoot.

– Jatkamme niin kauan kuin jaksamme, Matti Laine sanoo tulevasta.

Museoalueen omistaa Pälkäneen kunta Kukkia-Seuran toimiessa alueen epävirallisena kummina.

Mikkelinmäen aitat.

Kattoprojekti poiki mattoprojektin

Mikkelinmäen rakennusten kunnostaminen sytytti tahollaan osallistumaan myös Kukkiankankurit -yhdistyksen kutojat.

– Sieltä soitettiin ja kysyttiin, saavatko he tehdä tupaan matot, museon hoitaja Johanna Järvinen kertoo.

– Projekti on edennyt niin, että hiljattain oli katselmus, jossa oli esillä monta vaihtoehtoista mattopalaa. Niistä valittiin sopivimmat mallit.

Soiton ja katselmuksen välissä kutojanaiset tutustuivat perinteisiin räsymattomalleihin ja -väreihin, kävivät museoissa ja kutoivat koemattoja. Katselmuksessa sopivimmiksi valituista malleista kudotaan parhaillaan mattoja torpparakennukseen ja piian aittaan. Uudet matot ovat lattioille levitettyinä ensi kesänä. Mattoprojektia vetävät Leena Laine ja Marita Kaura.

Ensi kesän kotiseutujuhlaa vietetään Mikkelinmäen laella avartuneissa maisemissa. Talven aikana alueella tehdään harvennushakkuita huonokuntoisia puita poistamalla.

Kirkastussunnuntain kotiseutujuhlan osallistujia.