Mökiltämme on matkaa Sappeen vuorelle kahdeksan kilometriä. Sovitamme joka kesä ystävien tai sukulaisten kyläreissuun teatteriesityksen. Vierailujärjestelyihin soveltuu erinomaisesti nyt muutaman vuoden ajan järjestetty lauantain iltapäivänäytös kello 14. Siitä ennättää mukavasti syömään päivällistä ja sen jälkeen saunan lämmitykseen. Liput varaamme hyvissä ajoin, jolloin pääsee valitsemaan keskeltä ja kahdeksannelta riviltä. Mikäli sattuisi satamaan tuulen kanssa, ei kastu. Myös äänentoisto on kohdallaan.
Tämän suven reissu toteutettiin lauantaina 8.7. Heinäkuun alun jokapäiväisissä sateissa oli ollut yli vuorokauden kestoinen pouta, mutta nyt ennusteen sadetutka näytti ravakimpien kuurojen osuvan täsmälleen samaan aikaan esityksen kanssa. Varasimme vettä pitävää lämmintä vaatetusta. Esiintymislavassa on ollut lippa jo jonkin aikaa, samoin katsomo on katettu. Puhurin työntäessä epäsuotuisasta suunnasta eturivit kastuvat väistämättä ja näyttelijöiden tila supistuu oleellisesti. Siltä vaikutti nytkin esityksen alkaessa, kun vettä tuli viistoon. Onneksi vain kymmenkunta minuuttia.
Valuimme väliajalla muiden mukana ravintolateltalle. Näytti siltä, että kuoharit ja kaljat jäävät juomatta. Asetuimme pitkään jonoon. Se lyheni yllättävän ketterästi, kun ihmisten valinnat olivat etukäteen selvät ja tarjoiluhenkilöstö toimi ripeästi. Aika riitti hyvin. Läheinen rinneravintola tukee ja vähentää teltan ruuhkaa.
Toimittaja Kati Pääkkönen arvioi näytelmän Mä maalaispoika oon tämän lehden 12.7. numerossa antaen esitykselle neljä tähteä viidestä. Allekirjoitan täysin hänen arvionsa Mikko Alatalon elämästä kertovasta musikaalista. En ala toistaa jo kerran kirjoitettua.
Pääsin edesmenneen tuttavani suosituksesta kauan sitten teatteriasiamieheksi Helsingin Kaupunginteatteriin. Ideana on myydä lippuja isoille ryhmille. Ryhmien koon mukaan saadaan alennuksia ja vapaalippuja. Meille agenteille järjestetään tilaisuuksia ja niiden yhteydessä katsotaan teatteriesityksiä. Niissä näyttelevät maamme tunnetuimmat nimet vakituisten vuosikausia samaa taloa palvelleiden ammattilaisten kanssa. Olen nähnyt oikein hyviä, hyviä ja sitten minulle liian vaikeaselkoisia näytöskappaleita. Yleensä ne, joita en tajua, saavat Hesarissa loistavat arviot.
Menen Sappeeseen oikein mielelläni. Tiedän siellä näytettävän semmoista, josta minä tykkään. Hauskaa ja välillä riittävän koskettavaa, helpposelkoista ja kevyttä. Nimekkäät näyttelijät puuttuvat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Silti esitykset eivät häpeä Helsingin Kaupunginteatterin vastaaville tippaakaan.
Heikki Paavilaisen ohjauksessa lähikuntien laitoksien näyttelijät ja ammattimuusikot pääsevät näyttämään kykynsä. Joku lähes pelkästään harrastuspohjalta. Lauluhommaa tehneenä ja takavuosina muutamia kymmeniä keikkojakin heittäneenä ihailen erityisesti esityksien musiikkiosuuksia. Komeaa nuotilleen osuvaa tulkintaa ja taitavaa bändisoittoa. Valtava voimavara näissä ihmisissä. Onneksi mekin pääsemme nauttimaan.
Näytelmää katsoessa kertautui mieleen maalaispojan poikkeuksellisen monipuolinen elämä. Ihan kuka tahansa ei istu neljää kautta Arkadianmäellä, vaikka esityksessä herjaa heitettiinkin. Miehelle olisi suonut liikenneministerin pestin, sillä niitä asioita hän ajoi ponnekkaasti kulttuurin ohella. Kolmikko Mikko Alatalo – Harri Rinne – Juice Leskinen on tuottanut kuultavaksemme valtavan määrän hienoja biisejä, joista Sappeessa kuullaan vähäinen murto-osa. Hyviä valintoja, tarinaan istuvia.
Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö korealaiseni kiipeäisi vuoren rinnettä ylös myös ensi kesänä.
