Kurkista kesäteattereihin – Kuohenmaan kyläteatterilla puidaan parisuhdetta

”Näytelmässä kolme pariskuntaa lähtee parisuhdeleirille laittamaan suhdettaan kuntoon. Kouluttajilla on kullakin omat metodinsa ja oppinsa leiriläisille annettavaksi”, ohjaaja Juho Joki kertoo.

Tutustuimme Sydän-Hämeen kesäteattereiden tämän vuoden tarjontaan. Mukana on sekä hervottomia komedioita että ajattelemaan laittavia näytelmiä.

Kuohenmaan kyläteatterin näytelmä käsittelee ikuista aihetta – parisuhdetta. Lemmenkoulu on Juho Joen ohjaama ja Kati Kampparin käsikirjoittama parisuhdekomedia, joka esitetään tänä kesänä uudelleen viime kesän suuren suosion vuoksi. Näytelmä esitetään Kuohenmaan paviljongilla 12.8.–27.8 yhteensä neljä kertaa. Näyttelijät ovat kuohenmaalaisia nuoria ja aikuisia. Lemmenkoulu sisältää paljon huumoria ja samaistuttavia hahmoja.

– Luvassa on lempeä ja leppoisa komedia. Näytelmässä kolme pariskuntaa lähtee parisuhdeleirille laittamaan suhdettaan kuntoon. Kouluttajilla on kullakin omat metodinsa ja oppinsa leiriläisille annettavaksi, Joki sanoo.