Harrastelua – ”Mikäli minulta kysyttäisiin, että mitä harrastan, en osaisi heti vastata”

Kirjoittaja on pälkäneläistynyt evp rikoskomisario, nykyisin kantofilosofi.

Mikäli minulta kysyttäisiin, että mitä harrastan, en osaisi heti vastata. Minulla ei ole paljon mainostettuja harrastuksia, varsinkaan maksullisia. En käy soittotunneilla, enkä kuorossa, kun nuottikorvani paleltui Lapin pakkasissa. En käy kuntosaleilla, vaikka varmaan pitäisi. En opiskele vieraita kieliä, enkä kerää perhosia. Harrastuksiini ei kuulu myöskään kaukomatkailu tai yleensä matkailu, johon pitää käyttää ilmasiltaa.

Olisihan se tietysti hyvä opetella uusia taitoja, mutta pitsiä en meinaa ruveta nypläämään. Lapsenakaan en ollut missään ohjatuissa harrastuksissa, paitsi yhden talven näytelmäpiirissä. Siinä oppi hyvin näyttelemään vaikkapa poliisia. Siinä roolissa tulikin esiinnyttyä lähes neljä vuosikymmentä.

Lapsuudessa vietimme kavereiden kanssa paljon aikaa järvellä. Ongittiin päivittäin. Meillä oli tietyt paikat, joista sai tiettyjä kaloja. Oli varma särkipaikka ja toinen oli ahvenpaikka sekä molempien yhdistelmä. Virveliä heiteltiin ja hauentumppejakin saatiin, siis harrastus oli, kalastus. Pelailtiin myös paljon pesäpalloa, enemmän kuin jalkapalloa. Olimme saaneet Sieppijärven Sisulta vanhat räpylät ja mailat. Läheisellä pellolla pelattiin. sitä harrastusta ei pellon omistava emäntä katsonut suopeasti, sillä heinämaahan jäi melkoiset urat. Harrastus oli hyvä, mutta stadioni ihan väärä. Kerrankin kun menin kavereiden luo, ihmettelin, missä kaikki ovat. Pirtissä oli tää emäntä kiukkuisena. Kysyin kavereideni äidiltä, että missä Esko ja Mikko ovat. Hän sanoi, ettei tiedä, mutta silmillään näytti, että kellarissa. Siellä kaverini piileskelivät.

Lapissa talvella oli melkoisesti lunta ja jopa pakkasta. Se ei kuitenkaan hidastanut ulkoliikuntaa. Sukset olivat jokaisella ja jokainen hiihti. Itsetehdyillä laduilla. Ei ollut vielä lumikissoja, joilla vedetään ladut kuin rautatiet. Parhaiden kavereideni kotitalo oli rantatörmällä, joten siinä oli hyvä laskea mäkeä. Tehtiin myös linkkoja, joita yleiskielellä kutsutaan hyppyreiksi. Sälesuksista säleet lentelivät, kun alastulo oli varmaa ja päätyi myös kaatumiseen. Onneksi tätini mies oli taitava puuseppä ja korjasi sukset liimaamalla ja viilulla. Hänellä oli jopa aitoa Järvisen suksien maalia, joten sukset olivat taas kuin uudet. Katselin keväällä koulun seinustaa ja siellä oli vain yhdet sukset nojalla seinää vasten. Silloin kun itse kävin koulua, niin suksia oli kymmeniä ja jokaisella välitunnilla hiihdettiin. Hiihto on säilynyt mukana koko elämän.

Eivät ne kesät olleet pelkkää kalastusta ja uimista. Heinäntekoa kesti pitkään, kun ensin seivästettiin ja heinien kuivuttua heinät ajettiin navetan vintille talven varaksi. Siinä sai oikeata hyötyliikuntaa, kun heilutteli haravaa ja hankoa. Ei se aina niin mukavaa ollut, kun näki karjattomien talojen lasten menevän uimaan. No, pääsi itsekin välillä, joten ei tuntunut orjatyöltä, eikä lapsityövoiman hyväksikäytöltä. Haravoinnista ja kivien keruusta minulla on kiintiö täynnä, kun sattui olemaan kiviset pellot. Vielä voisin kuitenkin lähteä hankoamaan heiniä seipäille tai heittelemään paaleja latoon. Olisi hyvää ja monipuolistaliikuntaa, jota voisi vaikka harrastaa.

Minut opetettiin lukemaan vasta koulussa, mutta olen ehtinyt lukea tosi paljon. Lasten- ja nuortenkirjat luin kirjastosta nopeasti läpi. Ärsytti kun kirjastoa hoitanut vanha opettaja ei lainannut jännityskirjoja, kun oli muka liian nuori. Onneksi hänen poikansa välillä tuurasi ja silloin tilaisuus käytettiin hyväksi. Lukioaikana luin kirjan illassa, kun olen aika nopea lukija. Taisi jäädä jotain koulukirjoja tarkemmin lukematta, kun isäni osoitti niitä ja totesi, siinä on lukemattomia kirjoja. Ehkäpä minulla kuitenkin oli ja on harrastuksia.