Pälkäneläinen Väinö Sipilä oli 1920-luvulla maailman kestävyysjuoksijoiden eliittiä. Hän juoksi neljänneksi Pariisin olympialaisten 10 000 metrillä vuonna 1924 sekä myöhemmin maailmanennätyksen 20 000 metrin ja 30 000 metrin matkoilla. Siinä sivussa hoidettiin maatilan työt.
Sipilä syntyi jouluaattona 1897 Onkkaalan kylässä Pälkäneellä, jossa hänen isällään oli pieni torppa. Isä Aukusti oli sormikoukun vedossa lähes voittamaton, vaikka yleensä veti vain pikkurillillä. Olipa isäukko kertonut myös juoksukilpailuistaan.
Isä osti Mälkilän kylästä talon 1901, ja sieltä myös Väinön koulutie alkoi 9-vuotiaana. Kun veli Toivo alkoi myöhemmin koulunkäynnin Tampereella, selvisi, että kaupungissa järjestettiin juoksukilpailuja. Juoksemista oli Sipilöillä harrastettu jo aikaisemminkin, kun lehmät piti vielä laitumelle ennen kouluun menoa. Nyt meno yltyi entisestään ja Toivokin jo 17-vuotiaana vetäisi maratonin alle kolmen tunnin. Paikallinen urheiluseura sai uusia jäseniä, kun veljekset päättivät liittyä Pälkäneen Pyryyn.
Väinö Sipilä osallistui ensi kertaa urheilukilpailuihin 13-vuotiaana ja tuli toiseksi 10 000 metrillä ajalla 39.40,0. Palkinnoksi tuli pullo limonaatia ja kaksi korvapuustia. Ensimmäinen kunnollinen prenikka tuli kahden vuoden päästä Valkeakosken juhannuspäivän työväenyhdistyksen kilpailuissa. Väinö ja veljensä Kalle Sipilä soutivat ensin kisoihin 15 kilometriä järvitaipaleen yli ja perille päästyään piti mennä heti lähtöviivalle. Kunto oli veljeksillä kuitenkin kova ja molemmat voittivat kisansa, Kalle miesten 3000 metriä ja Väinö poikien 2000 metriä – tasan seitsemän minuutin ajalla. Sieltä saatu kultamitali pysyi Väinö Sipilällä kunniapaikalla hänen palkintokokoelmassaan.
Vuonna 1914 hän osallistui ensikerran yleisen sarjan 5000 metrin juoksuun, jossa sijoittui kolmanneksi, ja seuraavana vuonna Sipilä päätti osallistua maratonjuoksuun. Hän oli kevyesti kokeillut jo 27 kilometrin harjoituslenkin. Lauri ”Tahko” Pihkalan kuitenkin keskeytettyä Sipilän juoksun viiden kilometrin kohdalla alkoi harjoittelu enemmän Pihkalan ohjeiden mukaisesti.
Varsinaisen hirmuteon hän suoritti armeijan 20 kilometrin marssikilpailuissa täysin varustein, kivääri, patruunavyö ja hiekkapussi mukana. Sipilä oli tässä kuntoharjoituksessa täysin ylivoimainen, tuli 3,5 kilometriä ennen seuraavaa miestä maaliin ja alitti Paavo Nurmen edellisenä vuonna tekemän ennätyksen yli 10 minuutilla ajallaan 1.42,17. Tämän jälkeen juoksutulokset alkoivat vähitellen parantua vuosittain ja vuonna 1923 ne olivat jo päämatkoilla 5000 metrillä 15.23,5 ja 10 000 metrillä 31.45,2. Samana vuonna tulivat ensimmäiset Suomenmestaruudet maastojuoksussa ja 10 000 metrillä. Seuraava vuosi oli olympiavuosi 1924, ja varmaan Pariisi jo kangasteli mielessä.
Pariisissa tapahtui
Valintakilpailut Pariisin kisoja varten järjestettiin Helsingissä 24.–25.5., ja yleisön mielenkiinto niihin oli kova. Eläintarhan yleisurheilukentällä oli todellinen kansanpaljous. Väinö Sipilä sijoittui 5000 metrillä toiseksi ja 10 000 metrillä kolmanneksi, ja hänet valittiin kisajoukkueeseen.
Suomalaisten majapaikoiksi oli vuokrattu neljä huvilaa neljännestunnin bussimatkan päästä stadionilta ja sinne rakennettiin myös sauna. Ensimmäinen Sipilän kisamatka oli 10 000 metriä, jossa Suomea edustivat myös Ville Ritola, Eino Berg ja Eino Rastas. Ritola voitti kisan, ruotsalainen Edvin Wide oli kakkonen ja Berg toi Suomeen pronssin. Väinö Sipilä oli neljäs – hän aloitti varovaisesti, mutta nousi lopussa hyvin mitalin tuntumaan. Sipilä kertoi olleensa kilpailun aikana ylikunnossa ja lepäsi viikon ennen seuraavaa edustustehtäväänsä maastojuoksua.
Sen olosuhteet olivat hirvittävät, varjossakin oli 36 asteen lämpötila ja auringossa 55 astetta. Sipilä muisteli 60-vuotishaastattelussaan juoksua: ”Juoksin kärkijoukossa ja pidin silmällä Wideä. Vauhti oli hurjaa. Jos olisin tiennyt tulevan, olisin pistäytynyt menomatkalla joessa, jonka rantoja juostiin. Nurmi ja Ritola menivät menojaan. Aurinko käristi takaapäin niskaa ja selkää. Maasto nousi loivasti, eikä tuulen henkäyskään liikuttanut ilmaa. Aloin tuntea pahoinvointia. Vähän sen jälkeen putosin polvilleni, konttasin ja kiskoin pensaiden oksista itseni pystyyn. Kävelin ja kaaduin uudelleen. Yritin kovasti, mutta se oli toivoton taistelu. Sitten tuli Wide ja horjui eteenpäin. Yritin mukaan, mutta turhaan. Katselin taakseni. Se oli helvetillistä, kun ei näkynyt Bergiä, ei Rastasta. Tuska kasvoi. Viimein hoippui Heikki (Liimatainen).”
Sipilä löydettiin noin 700 metriä ennen maalia Seinen rantaniityn ruohikosta, ratavallin rinteestä. Sinne jäi pälkäneläisen suuri unelma, olympialainen kultamitali. Kaksi muuta juoksijaa talutti ja lopuksi raahasi hänet ”ruumishuoneelle”; sairasautot ajoivat tajuttomia sairaalaan hoitoon ja selviämään. Juoksuun lähtijöitä oli 39, joista maaliin selvisi 15.
Suomi sai myös joukkuekilpailun kultamitalin, kun Liimatainen selvisi lopulta maaliin, vaikka stadionilla juoksi välillä väärään suuntaan. Tämä juoksu näytti myös Nurmen ja Ritolan todellisen kunnon. Nurmi oli maalissa lähes puolitoista minuuttia ennen Ritolaa ja kolmas USA:n Johnson jäi vielä Ritolasta yli minuutin, näin ylivoimaisia he olivat.
Ennätyksiä ja lonkka rikki
Väinö Sipilän urheilu-ura Pariisin olympialaisten jälkeen suuntautui yhä enemmän ylipitkille matkoille ja maratonjuoksuun. Maastojuoksun suomenmestaruuden hän oli voittanut ensikerran 1923 ja 1924, ja mestaruusvuosia olivat myös 1925 ja 1929. Lisäksi Sipilä otti useita maratonvoittoja.
Vuoden 1925 saavutuksiin kuuluu myös maailmanennätys 20 kilometrin matkalla Tukholmassa kesäkuun 19. päivä ajalla 1.06.28,9, jonka rikkoi Paavo Nurmi Tukholmassa viisi vuotta myöhemmin.
Seuraavana talvena joulukuisissa hiihtokilpailuissa Sipilä kaatui Syrjänharjussa ja sai oksan 25 senttiä syvälle kehoonsa, ja verenvuoto oli vähällä viedä miehen hengen. Siitäkin hän kuitenkin kuntoutui vielä entiselleen ja aloitti harjoittelun tähtäimenään Amsterdamin olympiamaraton 1928.
Tulokset kohenivat vuosina SM-kisoissa vuosina 1927 ja 1928, jolloin Sipilä valittiin myös olympiajoukkueeseen maratonjuoksuun – karsinnassa hän oli viides, vajaat kolme minuuttia kärjestä. Olympiamaratonille lähti 75 kilpailijaa, suomalaisia oli kuusi. Voittajaksi selvisi ranskalainen El Quafi, hopealle Plaza Chilestä ja pronssin Suomeen toi Martti Marttelin. Sipilä oli 14:s yhdessä Eino Rastaan kanssa.
Sipilä muisteli myöhemmin syntymäpäivähaastattelussa juosseensa maratonkisaviikolla jatkuvasti, muun muassa 50 kilometrin hyvävauhtisen lenkin. Niinpä itse maratonilla ei kaikki mennyt niin kuin olisi pitänyt. Palattuaan kotiin Sipilä lepäsi ja kävi syksyllä Tampereella murskaamassa kolmenkymmenen kilometrin maailmanennätyksen lähes neljällä minuutilla. Aamulehdessä kuvattiin myöhemmin värikkäin sanakääntein juoksua, jossa Sipilä ”keväisen hirven askeleella” ajoi kiinni loppukilometreillä Martti Marttelinin ja jätti tämän lopulta selvästi taakseen. Erikoisessa juoksussa molemmat kärkijuoksijat alittivat siihen asti voimassa olleen maailmanennätysajan.
Pälkäneen hirveksi ja Pälkäneen orheksi mainittu Väinö Sipilä piti itsensä kunnossa pitkään tämän jälkeenkin. 25 kilometrin suomenmestaruus tuli vielä vuonna 1935, kymmenen vuotta tämän matkan edellisen mestaruuden jälkeen.
Sipilä pärjäsi hyvin myös suunnistuksessa ja voitti vuonna 1922 SM-hopeaa pesäpallossa. Kotikuntansa urheilussa hän oli tiiviisti mukana niin Pälkäneen Lukon perustamisen aikoihin 1930-luvulla kuin myöhemmin seuran puheenjohtajanakin.
Kovan kestävyysjuoksijan lenkkeilymaastoon vievä tie on nimetty Väinö Sipilän tieksi, ja nykyisin Kostia-areenan kupeeseen sijoitetuista kolmesta, Anitta Toivion valmistamasta pienoispatsaasta yksi esittää Väinö Sipilää. Sipilän tytär Kaija Helena (Leena) Hussa edusti Suomea Helsingin olympialaisissa 100 metrillä ja neljä kertaa 100 metrin viestissä. Väinö Sipilä kuoli lähes 90-vuotiaana 12.9.1987, ja hänet on haudattu Pälkäneelle.
Seppo Viirret
