Ajatus suomalaisista metsäkansana maalattiin, sävellettiin ja kirjoitettiin 150 vuotta sitten. Kansallisromantiikan aikaan saakka metsiä oli pelätty ja vihattu.
Pari sataa vuotta vanhemmasta kansanperinteestä ei löydy metsä- tai maisemakuvauksia. Se on ymmärrettävää, sillä elämä rajoittui kodin piiriin. Korpiin uskaltautuivat vain eränkävijät.
Ajalla ennen keinovaloa sinniteltiin puoli vuotta pimeässä synkkien metsien keskellä. Susien ja karhujen vuoksi metsät olivat vaarallisia.
– Arktinen seutu oli muinaiselle ihmiselle vaikea paikka elää. Pieniä peltotilkkuja metsien keskelle raivanneet asukkaat olivat sotatilassa metsän kanssa. Metsä tarkoitti kuolemaa. Sitä vastaan piti taistella taukoamatta, sillä korven rintama uhkasi tukahduttaa pienen kaskipellon, Juha Hurme kuvaa.
Moninkertaisesti palkittu kirjailija, teatteriohjaaja ja -käsikirjoittaja esitelmöi suomalaisten metsäsuhteesta perjantaina Rautahovissa.
Snellman halusi hakata kaikki metsät
Kansallisromantiikka oli tuontitavaraa. Eurooppalaisten esikuvien tapaan Sibelius, Lönnrot, Runeberg, Topelius, Kivi, Gallen-Kallela, Halonen ja Järnelfelt loivat nousevan kansallistunteen symboliksi kansallismaiseman.
Taiteilijat eivät kuitenkaan taltuttaneet hetkessä suomalaisissa pitkään elänyttä metsävihaa. Esimerkiksi Snellman ehdotti, että kaikki metsät pitäisi kaataa ja raivata pelloiksi ja niityiksi.
Metsiä poltettiin keskiajalta alkaen kaskiksi. Pellossa riitti ravinteita pariksi vuodeksi, jonka jälkeen raivattiin uusi. Kaskiviljelystä huolimatta metsät säästyivät pääosin luonnontilaisina, sillä suomalaisia oli vain 50 000.
1600-luvulla asukkaita oli jo 500 000. Väkeä houkuteltiin verohelpotuksilla raivaamaan Savon ja Kainuun korpia. 1700-luvun tervanpoltto ja 1850-luvulla alkanut metsäteollisuus alkoivat muokata maisemaa voimakkaammin.
Luonto köyhtyy ja yksipuolistuu
Juha Hurmeen historiakatsaus auttoi oivaltamaan, etteivät kansallisromantiikan ajatukset ole korjanneet suomalaisten metsäsuhdetta muutamassa sukupolvessa. Metsät nähdään lähinnä hyödynnettävänä resurssina.
Luonto hupenee ja yksipuolistuu vauhdilla. 400:sta metsän luontotyypistä puolet on uhanalaisia ja 12 prosenttia lajeista on kuolemassa sukupuuttoon.
– Monimuotoisuus on kaikki kaikessa, Juha Hurme korostaa.
Luonto ei ehdi sopeutua nopeaan muutokseen, joka on tapahtunut vain yhden puusukupolven aikana. Kyse on siitä, säilyvätkö uhanalaiset lajit ja myös ihminen hengissä.
Suomen metsistä enää kolme prosenttia on vanhoja metsiä.
– Ne ovat pieniä laikkuja siellä täällä. Kun vanha metsä hakataan, pitää odottaa ainakin 500 vuotta, että se palaa ennalleen.
