Mummon murinat
Taas on kesä mennyt. Päivät lyhenevät ja illat pimenevät. Tällaisella kesälomalaisten suosimalla seudulla on kylänraitti hiljentynyt ja vastaantulijoitten keski-ikä taas noussut. On syksyssä ilojakin. Marjasato on ollut yllättävän runsas, vaikka alkukesällä oli niin rutikuivaa. No sadetta on syyskuussa saatu aivan tarpeeksi. Teiden pinnoilla ja pihoissa on vesilätäköitä ollut riesaksi asti ja ojat ovat olleet vettä pullollaan. Sitä vain on mummo ihmetellyt, kun on käynyt tuossa rantaviivaa tutkimassa, että miten se Kukkia-järven pinta on edelleen niin alhaalla, ei ole vieläkään vanhojen vuosien korkeudella.
Muualla maailmassa on koettu tuhoisia tulvia. Ei me tietysti sellaisia rannoillemme kaivata. Onneksi meillä Suomessa on tasainen elämä. Kaikkialla ei ole yhtä hyvin. Ovat ne hirveitä tuollaiset maanjäristyksetkin. Kuolonuhrien määrä sekä tulvissa että järistyksissä on ollut aivan uskomattoman suuri. Suomalaisen on sellaista vaikea tajuta.
On nähty telkkarissa maailmalta iloisiakin uutisia. Niin kuin nyt tuo Ruotsin kuninkaan viisikymmenvuotisen vallassaolon kekkerit. Siellähän ne meidän Sauli ja Jennikin loistivat eturivissä Tukholman linnassa. Saavat Ruotsissa toki antaakin arvoa täkäläisille, olihan Suomemme satoja vuosia heidän tuottoisa alusmaansa.
Huomasi tuttavapiirissä, että kyllä nuo Ruotsin hovijuhlat kiinnostivat enemmän meitä ikääntyneitä. Nuoremmat ikäluokat tuntuivat viis veisaavan joistakin kuninkaallisista tai heidän elämänvaiheistaan. Taitavat olla menneitten vuosisatojen asioita tuollaiset hovihommat. Eivätkä kaikki kuninkaanlinnojen asujat enää ole edes niin siniverisiä, tavallisia ihmisiä ovat ottaneet puolisoikseen nuo kuninkaalliset viime vuosikymmeninä.
Paremmin ovat presidentit tätä vuosisataa. Heidät saa sentään kansa itse valita pitämään valtaa. Kovasti on nyt valinnan varaa taas meillä suomalaisilla. Vaan aika miesvoittoinen on tuo ehdokasjoukko. Saapa sitten nähdä, ketkä ovat toisella kierroksella. Ja kumpi niistä kahdesta sitten valitaan? Kovin todennäköiseltä ei kuitenkaan näytä, että meille ensi vuoden vaaleissa naispresidenttiä tulisi.
Taas syksy riisuu pohjoista maisemaa paljaammaksi. Tuuheat koivut kellastuvat ja pudottavat lehtensä. Kukkaset kuihtuvat ja nurmikot haalistuvat. Tällainen vanhus kokee kesän kuoleman jotenkin omakohtaisestikin. Näin me kuihdutaan täältä pois itsekin. Eipä enää usein tapaa entisiä koulu- tai työtovereita. Sisaruksista, serkuista ja muista sukulaisista sekä pitkän elämän varrella tutuiksi tulleista naapureista ja muista tuttavista on jo aika paljon poistunut keskuudestamme. Tämä on tällaista syksyn tunnelmaa. Miten lienee sitten, kun koittaa uusi kevät ja luonto alkaa kukoistaa? Tuntuuko sitten taas, että elämä jatkuu?
Mymmeli
