Olin viime viikolla sijaistamassa päiväkerhossa lastenohjaajaa. Menin kerhoon kesken kaiken, tapasin toistakymmentä pikkulasta ensimmäistä kertaa kesken heidän leikkiensä. Suurin osa heistä otti minut, heille ihan uuden ihmisen, vastaan välittöminä ja hymyilevinä. Sain solahtaa mukaan kerhokertaan tuosta noin vain. Pari lasta katseli minua ensin hieman etäämmältä ja tarkkaili olemistani, mutta heidänkin jännityksensä suli nopeasti.
Jälleen kerran ihastelin lasten kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin, elää hetkessä ja kohdata uusi ihminen vailla ennakkoluuloja. Toki tilanteessa minulla on vastuu kohdata heidät avoimesti ja ystävällisesti, mutta kun sen tekee, niin saa kyllä samalla mitalla takaisinkin.
En ihmettele näiden huomioiden valossa lainkaan sitä, kuinka Jeesus vastasi opetuslapsiensa kysymykseen lapsen olevan suurin taivasten valtakunnassa ja kuinka meidän jokaisen on tultava lasten kaltaiseksi sinne päästäksemme.
Voi kunpa me aikuisetkin osaisimme tuon hetkessä elämisen ja positiivisuuden aina kohtaamisissamme. Muistaisimme, että vaikka jännittäisi, se ei tarkoita, että toista voi kohdella huonosti. Silloin on ihan ok olla hieman etäällä tarkkaillen, mutta samalla tulee antaa toiselle kuitenkin aidosti mahdollisuus.
Kiinnitetäänhän kaikki huomiota asenteisiimme muita ihmisiä kohtaan: ovatko ne myönteisiä vai kielteisiä, ja miten ne vaikuttavat käyttäytymiseemme. Me itse voimme siihen vaikuttaa.
Välittömiä kohtaamisia arkeesi!
Tiia Ritola
varhaiskasvatuksen esimies
