Käsikirjoittaja ja ohjaaja Sirkku Peltola ei petä tälläkään kertaa. Niin uskottavasti ja väkevästi vyöryy Kotalan perheen viides osa katsojan tajuntaan TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä. Reikäleipää ennen olivat Suomen hevonen, Yksiöön en äitee ota, Lämminveriset ja Hevosten keinu.
Jos on nähnyt aiemmat itsenäiset osat, voi ikään kuin tuudittautua tuttuun ja turvalliseen. Perhe palaa kerjuureissultaan Euroopasta rähjäiseen asumukseensa keskelle ei mitään. Traaginen ja koominen lyövät tarinassa lujasti kättä. Itku ei ole kaukana naurusta ja toisinpäin.
Tietynlainen tuttuus on kovaa valuuttaa näinä aikoina. Tämä voi toki kääntyä myös joko eduksi tai haitaksi. Tässä kuitenkin ensimmäinen saa yliotteen, vaikka pientä aavistelua tulevasta näyttämöllä olisikin.
Peltola ei petä siksikään, että tarina on taas vahvasti yhteiskunnallinen ja ajassa kiinni. Peltola kulkee aina pienen ihmisen rinnalla ja katsoo häntä arvostavasti. Kukapa olisikaan täydellinen, reikiähän meissä on kaikissa ja kaikkialla. Näytelmässä niitä löytyy vähän kaikkialta.
Ola Tuominen äitenä on mainio. Äiten karisma on ylivertainen. Kun hän puhuu, kaikki hiljenevät. Sanomassa on suurta viisautta usein vahvasti huumorilla höystettynä.
Aili Kotalassa on herkkyyttä, vaikka kehonkieli on usein ynseä. Tuire Salenius osaa eleillään ja ilmeillään näyttää ihmisessä kiehuvan tunteen. Aimo Räsäsen temmellys Kai Kotalana tekee vaikutuksen, taas kerran.
Arvio: Kolme ja puoli tähteä.
Työryhmää:
Näytelmäkirjailija ja ohjaus Sirkku Peltola
Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm
Pukujen ja kampausten suunnittelu Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu TJ Mäkinen
Äänisuunnittelu Kyösti Kallio
Koreografia Timo Saari
Näyttelijöitä: Ola Tuominen (äite) Tuire Salenius (Aili), Miia Selin (Jaana), Aimo Räsänen (Kai), Mika Honkanen (Lassi).
