Olen monessa asiassa onnellinen. Vaikkapa suhteessa nukkumiseen. Saan helposti unenpäästä kiinni. Yleensä taustalla vaikuttavat aikainen ylösnousu ja toimelias päivä riittävine fyysisine rasituksineen. Sairaudetkaan eivät toistaiseksi vaivaa. Viisi eläkevuotta ovat taanneet, että voin uneksia rauhassa keskimäärin kahdeksan tuntia kerrallaan. Kun vielä välttelee nestemäisiä nukahtamislääkkeitä, herää aamulla levänneenä.
Ollessani työelämässä nukahdin samalla tavalla melko vaivattomasti, vaikka välillä päivän paineet olisivat saattaneet korottaa unensaantikynnystä. Isoin haitta koitui tajuttomuuden lyhyestä kestosta, sillä pidin tapanani hoitaa päivän pakolliset jumpat pois huomattavasti ennen virka-ajan alkamista.
Sain työhyvinvoinnista vastaavilta ankaraa kritiikkiä kertoessani, että järjestelen päässäni seuraavan päivän askarelistan petiin paneutuessa. Tapa kuulemma varmistaa, että uni ei tule helpolla ja vähän väliä säpsähtelee valveille pohtimaan huomista.
Homma toimi kohdallani kuin entisellä ulkoministeri Paavo Väyrysellä, joka neuvoi nukkumaan yön yli. Aamulla moni työasia tuntui järjestyneen pääkopassa malliin, jota en eilen vielä keksinyt. Kypsynyt joskus jopa toteuttamiskelpoiseksi tai ainakin ideaa kannatti jalostaa. Kuljin töihin kävellen, polkupyörällä tai ratikalla tuttuakin tutummassa maisemassa. En kuunnellut musiikkia tai räplännyt kännykkääni. Annoin aatosten vannehtia rauhassa väriltään kelopuuksi muuttuneessa mutta ei näköjään kokonaan lahonneessa nupissani. Kaupunkiympäristö tarjosi joka päivä jotakin uutta havainnoitavaa.
Nykyään pohdittavat asiat liittyvät mökkitouhuihin, harrastuksiin, kotiin ja yhä useammin kolmen viime vuoden aikana kirjoittamiseen. Mietin pyhänä vapaa-ajan asunnollamme, kuinka kiinnitän laiturin tyven uudelleen, kun suurin osa ruuveista näytti murtuneen. Maanantaina heräsin Helsingissä ratkaisu kirkkaana mielessäni. Tein kännykkään luettelon hankittavista tarvikkeista. Luonnostelin pitkästä aikaa soittolistaa joulukuun keikalle. Tuttuja biisejä, joita ongin kuunteluun suoratoistopalvelusta. Yhtenä aamuna nousin listaamaan ne sinne esittämisjärjestykseen. Kaupunkiasunnon parvekkeen tiukasti alustaansa kiinnitetyt lattialaudat kaipaavat ensi keväänä uudelleen öljyämisen. Kuinka tekisin sen sotkematta lasituksia ja valuttamatta väriä naapuriin? Yksi yö tarjosi vaihtoehdon, jota kannattaa ainakin yrittää. Muistelmia kirjoittaessani yritän pyrkiä hienotunteisuuteen muita loukkaamatta. Sikeät kahdeksantuntiset järjestelevät paikat ja ajat pieteetillä.
Nähdyt tai paremminkin muistetut unet muodostavat oman mielenkiitoisen kirjastonsa. Eilinenhän niistä löytyy. Pääkoppa onnistuu sekoittamaan kymmenet mielessä väikkyneet yksityiskohdat useimmiten melko hupaisasti. Jotkut unet toistuvat ahdistavina. En ole elämässäni juuri koskaan myöhästellyt ja pidän periaatteesta edelleen kiinni. Helppoa, kun lähtee ajoissa.
Yöllä etsin kadonnutta autoani eteläisen Helsingin täyteen pysäköidyiltä kaduilta. Näyttää siltä, etten ennätä ajoissa lentoasemalle. Tai kirjoitan ylioppilaskirjoituksissa kolmatta kertaa ruotsia täysin varmana, etten saa sitä läpi. Kellon näyttäessä neljää havahdun korkeaan pulssiin. Totean, ettei kiirettä ole mihinkään, ruotsista tuli 50 vuotta sitten ensi yrittämällä kirkas approbatur ja kahvin napsautan valumaan vasta kahden tunnin päästä.
Yhä useammin palaan unissani lapsuuteen ja varsinkin kesäasunnolle Konneveden rantaan. Kylä, kesämökki ja järvi eivät näytä samalta. Niistä löytyy Luopioisten kirkonkylää, Aitoota ja Jouttijärveä. Edesmenneet vanhempani ja sisarukseni sisältyvät tarinoihin, hekin monella tavalla muuttuneina.
Minua hiukan huolestuttaa, kun unikuvat alkavat muistuttaa muistisairauteen kuolleen sisareni puheita. Hän kertoi kesäkuumalla langanlaihaksi muuttuneena hoitokodin sängyn viltin alta, kuinka oli aamupäivällä käynyt yli puoli vuosisataa sitten kuolleen isämme kanssa talvikalaverkoilla kesämökkijärven jäällä. Sen takia oli nyt kylmä.
