Tuskin kukaan on suunnitellut etukäteen alkavansa alkoholistiksi, vaan kuvittelee hallitsevansa juomisensa. Elämän vaikeuksissa tai onnen huipulla niin moni kuitenkin on turvautunut pulloon kerta toisensa jälkeen toisilta salaa tai avoimesti. Tietoa on nykyään paljon esillä alkoholin ja päihteiden vaaroista. Ja kuitenkin siitä huolimatta, joillekin alkoholi nousee elämän tärkeimmäksi asiaksi, joka syrjäyttää kaiken muun, jopa läheiset ympäriltä. ”Päihderiippuvuus on sairaus, josta tulee parantua. Se ei tuhoa pelkästään sinua, vaan myös läheisesi.” (Saarinen 2014, 87).
Sananlaskuissa meitä varoitetaan vakavasti viinistä: meidän ei pitäisi katsella viiniä, kuinka se punoittaa tai maljassa hohtaa ja helposti valahtaa kurkusta alas, koska” lopulta se puree kuin käärme ja vuodattaa myrkkyä kuin kyy.” (Sananl. 23:32). Oi kuinka monen elämän tällainen käärmeenpisto on salakavalasti tuhonnut. Lisäksi: ”Viini on pilkkaaja, väkijuoma metelöitsijä: ei ole viisas kukaan, joka niistä hoipertelee” (Snl 20:1).
Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko oli veden muuttaminen viiniksi häissä Galilean Kaanassa. Olisi ollut suuri häpeä häiden järjestäjille, jos tarjottavat olisivat loppuneet kesken juhlien, niinpä Jeesuksen äiti pyysi Jeesusta auttamaan tilanteessa ja palvelijoiden tekemään kuten Jeesus sanoi. Astioihin laskettu vesi muuttui viiniksi, ja viini oli jopa parempaa kuin häiden alussa tarjolla oleva. (Joh. 2:1-5.) Viini oli myös paikallinen ruokajuoma eli sitä ei juotu vain juhlimisen merkeissä. Kuvitelkaapa, jos kahvi tai maito loppuisi suomalaisista häistä.
Raamatussa ei kerrota, että Jeesus maanpäällä ollessaan olisi esiintynyt päihtyneenä tai etsinyt rohkeutta, lohtua tai voimaa viinistä tai väkijuomista. Jeesuksella oli paljonkin vaikeita tilanteita elämässään, kirjanoppineet ja fariseukset kyttäsivät hänen tekemisiään ja sanomisiaan koko ajan saadakseen syyttää häntä jostakin, ja hänen omatkin opetuslapsensa eivät ymmärtäneet häntä eivätkä hänen sanomaansa läheskään aina. Jeesus tunsi erilaisia tunteita kuten mekin, esim. Jeesus itki Lasaruksen kuoltua (Joh. 11) vihastui, kun temppelistä oli tehty kauppapaikka.
Jeesuksen voimanlähde oli yhteys hänen Taivaalliseen Isäänsä. Jeesus meni yksinäisyyteen ja rukoili Isäänsä. Ristiinnaulitsemisen lähestyessä rukoillessaan Getsemanessa Jeesus tunsi kauhua ja tuskaa (Mark. 14:33) ja hänen hikensä oli kuin veripisarat (Luuk.22:44). Jeesus halusi kuitenkin tehdä Isänsä tahdon. Hänen rukoillessaan taivaasta tuli enkeli vahvistamaan häntä (Luuk. 22:43).
Samoin meidän voimanlähteemme pitäisi olla yhteys Jeesukseen ja Jumalaan. Meillä on mahdollisuus tuoda rukouksessa kaikki asiamme, vaikeat ja mahdottomilta tuntuvatkin, Jumalan eteen Jeesuksen nimessä, ja Jumalalle on kaikki mahdollista. Meidän ei pitäisi tuhota terveyttämme ryyppäämällä, eikä etsiä onnea eikä elämämme vastauksia alkoholista.
Efesolaiskirjeessä meitä neuvotaan käyttämään aikamme oikein ja ymmärtämään, mikä on herran tahto. ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä” (Ef.5:18). Henna Saarinen kirjoittaa kirjassaan ”K-15”: ”Pyhällä Hengellä täyttyminen on usein tunnetasolla kuin juopumista, mutta siinä täyttyy pohjattomalla ilolla, rauhalla ja rakkaudella, eikä siitä seuraa krapulaa. Hengen vaikutuksen alaisena henkilö ei myöskään tee typeryyksiä, vaan uudistaa suhteensa Jumalaan ja lähimmäisin. ..Tarvitsemme Henkeä päivittäin.” (Saarinen 2014,8.) ”Sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin muilla on sadonkorjuun aikaan runsaasta viljasta ja viinistä ”(Ps.4:8). Jumalan antama ilo on puhdasta iloa.
Jeesus muistuttaa meitä valvomaan: ”Pitäkää varanne, ettei päihtymys ja juopottelu, eivätkä maalliset murheet raskauta teidän sydäntänne, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta.” (Luuk. 21:34.) On hyvä huomata, että maalliset murheetkin voivat raskauttaa sydäntämme kuten juopottelu ja viedä meidät kauas Jeesuksesta. Olemmeko hereillä ja valmiit, kun Hän tulee hakemaan omiaan? Tuottaako elämämme hyvää hedelmää vai hukkuuko meihin kylvetty Jumalan sana orjantappuroihin eli elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin? (Luuk 8:14)
Jumala pystyy viinin ja väkijuoman kahleet katkaisemaan. Hän kulkee rinnallamme, jos niin haluamme. Jeesuksen rakkaus ympäröi jokaista, Hän on kuollut meidän kaikkien puolesta ristillä ja noussut ylös, että häneen Jeesukseen Kristukseen uskomalla meillä on pelastus. Hän ei kuitenkaan tule elämäämme väkisin. Jokainen meistä valitsee tiensä. On hyvä muistaa Jeesuksen sanat: ”Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden” (Joh. 10:10).
Mira Weck-Heinonen
Pälkäneen helluntaiseurakunta