NELJÄ TÄHTEÄ: Espanjalainen mentaliteetti roihuaa – legendaarinen lainanhakuvääntö toimii yhä

Rovaniemen Teatterin komedia Otto vai pano? on taitavien näyttelijöiden Markku Köngäksen (pankinjohtaja) ja Timo Vuento (Antti Visa) juhlaa. He saavat espanjalaiskirjailijan tekstin elämään alkuperämaan tulisuudella. (Kuva: Petri Teppo)

Espanjalaisen näytelmäkirjailijan Jordi Galceranin vuosikymmen sitten kantaesityksensä saanut kiristyskomedia El crédito (Luotto), suomalaisittain Otto vai pano?, säilyttää suosionsa maailmalla. Niin meillä Suomessakin, vaikka pankit, pankinjohtajat ja pankkiasiointi ovat muuttuneet totaalisesti. Näytelmässä eletään yllätyksellisiä tuokioita pankinjohtajan työhuoneessa, kun oudosti käyttäytyvä asiakas kinuaa lainaa. Käsikirjoitus ammentaa tulisesta espanjalaisesta mentaliteetista. Jännittävät tuokiot eletään lävitse pankinjohtajan hulppeassa työhuoneessa.

Ohjaaja Panu Raipia teki Jordi Galceranin maailmankuulun kiristyskomedian jo toisen kerran. Tällä kertaa esitys pyörii intiimissä Rovaniemen Teatterin kellariteatteri Saivossa. Ensimmäinen Raipian ohjaus nähtiin Tampereen Komediateatterissa vuoden 2018 syyskaudella.

Galceran kuvaa käsikirjoituksessaan lainaneuvottelua, jossa salaperäinen asiakas tinkaa lainaa laittaen kaikki vaikutuskeinonsa likoon. Arvonsa, asemansa ja valtansa tunteva pankinjohtaja pitää pintansa, kunnes kettumainen luotonhakija turvautuu kiristämiseen. Pankinjohtajan vaimo nousee rooliin arvaamattomaan.

Galceranin vuonna 2013 finanssikriisin jälkilämmössä julkaisema näytelmä kuvaa tapahtumia perinteisessä pankkikonttorissa, jossa johtaja istuu mukavasti huoneessaan muhkeassa tuolissa massiivisen pöydän äärellä edessään kehystetty perhekuva. Näytelmä otti heti siivet alleen, ja Galceran sai siitä parhaan näytelmäkirjailijan Ceres-palkinnon vuonna 2014.

Taipuisiko teksti verkko- tai nettipankkiin?

Tapahtumapaikassa havisevat historian lehdet. Harva pankinjohtaja linnoittautuu enää ikiomaan vallankamariin. Eikä sikarikaan enää pöllyä. Luottoa tarvitseva asiakas ei ole enää aikoihin saapunut hattu kourassa pelottavan pankkiherran tylytettäväksi.

Meidän päivinämme pankkien ovet ovat tiukasti säpissä. Sisään pääsee vain ajanvarauksella tai niukkoina kassa-aikoina. Pankkiväestä on kuoriutunut myyjiä ja konttorit riisuuntuneet marmorittomiksi tiloiksi erilaisine koppeineen. Asiakas viihtyy kotisohvalla ja surffailee erilaisten härpäkkeiden avulla pankkineuvojien pakeilla. Lainaneuvottelut käydään napakasti Teamsissa. Miten Galceranin kuvailema sähäkkä lainavääntö tapahtuisi verkkomaailmassa? Tätä mietin, kun seurasin Rovaniemen Teatterin Otto vai pano? -toteutusta.

Onnekseni ikäni on puolellani. Minullakin on kokemuksia ja karvaita muistoja omasta varhaisaikuisuudestani, jossa jouduin ensimmäistä autolainaani rukoilemaan kotipaikkani säästöpankissa. Toimitusjohtaja ei ollut yhteistyöhaluinen, joten luottohanat eivät siinä rahalaitoksessa avautuneet. Ehdoton ei kiehautti sappeni ja sai etsimään sanaisesta arkustani vähemmän ystävällisiä ilmaisuja. Onneksi kirkonkylässä oli toinenkin pankki ja siellä suopea kirstunvartija. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vaikka Galceranin näytelmän miljöö on taakse jäänyttä elämää, komedian sisältö saa vastakaikua kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa.

Ohjaaja Panu Raipia esitti pähkinän, jota hän toivoi katsojienkin pureskelevan. Miksi roolihenkilö Antti Visa ruinaa vain pientä lainaa? Miksi hän ei yritä neuvotella isommasta summasta? Nämä kysymykset jäävät jokaisen katsojan järkeiltäviksi.

Antti Visa (Timo Vuento) kuljettaa ovelasti ja älykkäästi lainanhakijan roolia. Pankinjohtaja (Markku Köngäs) näyttäytyy paitsi itsevarmana pankinjohtajana myös epävarmana aviomiehenä - piinansa päätteeksi. Tarina on kaikille tuttu, mutta sen näyttelijät synnyttävät palon juonen etenemiseen. (Kuva: Petri Teppo)
Antti Visa (Timo Vuento) kuljettaa ovelasti ja älykkäästi lainanhakijan roolia. Pankinjohtaja (Markku Köngäs) näyttäytyy paitsi itsevarmana pankinjohtajana myös epävarmana aviomiehenä – piinansa päätteeksi. Tarina on kaikille tuttu, mutta sen näyttelijät synnyttävät palon juonen etenemiseen. (Kuva: Petri Teppo)

Köngäs ja Vuento sanailevat taiturimaisesti

Rovaniemen Teatterissa lauteilla ovat näyttelijät Markku Köngäs pankinjohtajana ja Timo Vuento asiakkaana. Miehitys on napakymppi. Katsojaa hivelee nokkela ja tarkkarytminen tarinan kuljettaminen. Jännitteen on pysyttävä sähköisenä. Kaiken on tapahduttava sekunnilleen oikeaan aikaan. Komedia on taitolaji.

Otto vai pano? on pankinjohtajan ja laina-asiakkaan sähäkkää säätöä. Galceranin sananrieska on herkullista, ja käsikirjoituksen suomentanut Sanna Niemeläinen on löytänyt ilmeikkäästä äidinkielestämme rehevät ilmaisut nokittelun jyviksi.

Markku Köngäs käy esittämänsä virkaintoisen pankinjohtajan roolissa jaakobinpainia luoton myöntämisen ja myöntämättä jättämisen seurauksista. Rahakirstunvartija joutuu satimeen. Lainasta ja rahasta tahkoaminen luiskahtaa yksityisasioiden puolelle. Kotirouvavaimosta, jonka jokainen voi kuvitella millaiseksi haluaa, tulee pelinappula ja kolmas pyörä.

Köngäs selvittää uskottavasti niin pöyhkeän pankinjohtajan arjen kuin hankalaan asemaan joutuvan ukkomiehen saatanallisen piinan.

Timo Vuento nostaa Antti Visan roolissaan muistiini legendaarisen Ruben Oskar Auervaaran tapauksen. Vuento kuljettaa Visan osaa ilmeikkäästi euron kiilto silmissään. Hän on lyömätön juttumies, joka suomalaisenkin sanonnan mukaisesti myisi vaikka isoäitinsä. Vuento on läsnä koko kehollaan.

Köngäs ja Vuento ovat rooliensa päällä niin vankasti, että he voivat käyttää koko energiansa tarinan rehevään juoksuttamiseen.

Panu Raipia on tehnyt ohjauksensa hiuksenhienosti. Hän on löytänyt Köngäksen ja Vuennon, eri ikäluokkia edustavien näyttelijöiden, lahjakkuudet. Tässä toteutuksessa roolihenkilöt ovat lappilaisen luonnonomaisesti tulkkeina espanjalaislähtöiselle tulisieluisuudelle.

Lavastuksestakin vastanneen Raipian niukka linja ilman Espanja-tunnuksia kertoo ohjaajan kirkkaasta näkemyksestä antaa näyttelijöille tilaa.

Kellariteatteri Sauvo tarjoaa intiimin estradin Otto vai pano? -komedian herkulliselle esittämiselle.

Pohjoiseen matkaavien kannattaa katsoa uudelleen kalenteriaan ja koukata Rovaniemen kautta. Jo Rovaniemen teatterin kotipesä, Alvar Aallon suunnittelema Lappia-talo on sykähdyttävä nähtävyys. Ja tuokio kodikkaassa kellariteatterissa Köngäksen ja Vuennon seurassa on mukava irtiotto arjesta. Koko Rovaniemen poronsarvikaupunki on yllätyksellinen aarreaitta elämyksiä janoaville matkalaisille.

MATTI PULKKINEN