Näkymättömien ainesosien karttaminen tai syöminen on tullut näkyväksi. Kaikki lehdet lihottavat itseään ulkomaisten ihme-eväiden erinomaisuudella. Taistelu on viritetty, nyt ei ole läskikapina vaan ruokaronklaussota. Mitä tämän kaiken taustalta oikein löytyykään, jos sitä joku tutkisi. Onko menossa piilomarkkinointisota? Raha tässä puhuu, eivätkä terveysvaikutukset. Puhuu siinä myös ideologinen maailman pelastamisen hömppä. Pitkää pajunköyttä syötetään päivittäin, jotta omat laarit saataisiin täyteen hilloa. Selailin eilen paria hyvälle paperille painettua aikakauslehteä. Toinen oli kotiin liittyvä ja toinen ratsasti lääkärisanalla. Molempiin oli saatu ruokatietämättömiä haastatteluun. Ihmeparantumisia ja kilojen karistamisia ja ilmaston pelastumista todistelivat kilvan. Joillakin eivät suolikaasut vaivanneet ja toisella olivat kaikki aistit valpastuneet. Kunto oli sellainen, että maapalloa käännettäisiin, jos siinä olisi kahvat.
Jossain hykerrellään. Valitettavasti nykyään myös Maaseudun Tulevaisuuden ruokaohjeissa hehkutetaan sademetsien raiskauksilla ja puhtaan veden tuhlailulla tuotettuja aineksia. Nämä ongelmat eivät tunnu kiinnostavan, vaikka jaksetaan valheellisesti toitottaa, että suomalainen tuotanto tuhoaa ja pilaa kaiken. Sen verran on tuo maapallo elinaikanani kiertänyt aurinkoa, että monta erilaista syömisen vaaraa olen nähnyt uutisoitavan. Ravintokiertoni läpi on mennyt paljon erilaista proteiinia, rasvaa ja sokeria. Osa on mennyt jälkiä jättämättä läpi, osa on tarttunut kiinni. Välillä olen heikentänyt ravinteisen saantia ja silloin on jotain hävinnyt. Koskaan en ole vielä hurahtanut näihin poppakonsteihin, enkä pillerikauppiaiden erittäin tärkeinä mainostamiin näkymättömiin ainesosiin – enkä myöskään kaukaa ulkomailta rahdattuihin perusraaka-aineisiin.
Ruoka on viety pörssiin, joten hinnoista päättävät ihan muut kuin tuottajat tai jalostajat. Nälällä keinotellaan ja helppoa se on. Jokaisen pitää syödä. Unohduksiin vain on jäänyt, ettei kaikilla ole mahdollisuutta syödä. Me asumme seuduilla, joissa ei nykyään tunneta nälkää. Ei ainakaan suurin osa asukeista. Vapaassa maassa voimme leikkiä ruuallakin. Muistammeko ruualla kikkaillessamme niitä, joilla ei ole mitään oikeutta ja mahdollisuutta jokapäiväiseen leipään. Emme. Olisin todella onnellinen, jos Suomessa ruualla pelailevat käyttäisivät pelkästään suomalaisia tuotteita. Muutaman ostoeuron kohdentaminen kotimaiseen tuotteeseen lisäisi kotimaisen työllistämisen osuutta huomattavasti. Parikymmentä euroa siirtymistä kuukaudessa kotimaiseen toisi laskelmien mukaan 20 000 työpaikkaa. Jokainen päättää itse, mitä suolenmutkaansa ahtaa kompostoitumaan. Samalla voisi päättää, että se olisi kotimaista. Suomalaiset tuotteet ovat tutkitusti puhtaitakin. Epäkuranttien tuotteiden takaisinvedossa kauppaan mainitaan yleensä ulkomainen tuote. Monenlaista sivuainesta niistä on löytynyt.
Sorruin siis markkinointiin minäkin. En kuitenkaan ihan markkinahevosen vetämäksi. Ei sellaisia ollut kuukausimarkkinoilla. Ruokaa sielläkin oli tarjolla. Paljon myös kaukaa laivattua tai lennätettyä. Olen lappilaisesta maalaiskylästä pois, ainoan talon iso poika. Siksi katselen surulla suomalaisia pajukoituvia peltoja. Siellä sitä pajunköyttä kasvaa. Jokainen saa syödä, mitä haluaa, uhoamatta. Uhotkaa kuitenkin suuhunne suomalaista. Hyvä keino suomalaisen tuotannon pelastamiselle olisi kunnon hinnat tuottajalle ja arvonlisäverot pois suomalaisilta raaka-aineilta ja tuotteilta. Verotetaan kunnolla kaukaa tuotua.
