Jouluinen Pälkäne näkyy Onkkaalassa – myyjäisiä, valoja ja uudistetun tien avajaiset

Onkkaalassa virittäydytään joulun ajan tunnelmaan joulukuun toisena viikonloppuna. Ohjelmallisena pääpäivänä lauantaina koetaan muun muassa Valometsän avajaiset, valokulkue ja Vuoden pälkäneläisen julkistus.

Lauantaina pidetään perinteinen leijonien joulutori Onkkaalan torilla ja joulumyyjäiset Nuijantalolla kello 10–13. Pälkäneen kunnan johdolla avataan virallisesti käyttöön kasvojenkohotuksen läpikäynyt Onkkaalantie kello 16.30 alkavassa tilaisuudessa, ja tämän jälkeen noin kello 17 järjestetään Pakanrannasta Syrjänharjuun suuntaava valokulkue. Kulkueeseen toivotetaan tervetulleiksi kaikki jouluisin valoin koristellut ajoneuvot sekä valaistut jalankulkijat, ja mukaan saa kuulemma lyöttäytyä myös reitin varrelta vaikka koiranulkoilutusreissulla.

Kulkueen kohteena olevan Valometsän avajaisia vietetään kello 18 asti, ja tuolloin myös metsäeskarissa on avoimet ovet. Yrittäjien paikallisyhdistys tarjoaa glögiä ja pipareita, ja paikalle järjestyy myös makkaramyyntiä.

Vuoden pälkäneläinen palkitaan Nuijalla kello 19 jälkeen. Samalla julkistetaan tunnelmallisimman otoksen joulukuvakisaan napannut yritys tai yhdistys. Illan Nuijalla päättää The Voice of Finland -voittaja Markus Salo, joka kaivaa laulusäkistään myös jouluisia kappaleita.

Päivän aikana Onkkaalassa on luonnollisesti liikkeellä myös Joulupukki.

Yritykset nostavat pöytään omia erikoistarjouksiaan jo ennen lauantaita, ja perjantaina viikonlopun ohjelmistoa täydentävät osaltaan muun muassa Nuijan kinkkubingo ja K-Supermarketin pihamaalla tarjottava joulupuuro.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?