Juuri nyt eletään vuoden pimeintä ja harmainta aikaa. Tähän synkkään vuodenaikaan ajoittuu myös kirkkovuoden loppuminen. Tätä viimeistä kirkkovuoden pyhää kutsutaan tuomiosunnuntaiksi. Silloin raamatunteksteissä puhutaan viimeisestä tuomiosta. Meille on Raamatussa annettu tehtävä huolehtia toisista ihmisistä, erityisesti niistä, joiden elämässä on vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Jeesus tekee tuomionsa tämän perusteella jakaessaan ihmisiä niihin, jotka pelastuvat ja niihin, jotka eivät.
Tuomiosunnuntai laittaa miettimään omaa elämäänsä. Millaisen tuomion itse ansaitsen? Meidän tulisi siis auttaa, palvella ja kohdata avuntarvitsevia niin lähellä kuin kaukana. Välillä kuitenkin tuntuu, että epäonnistumisia on enemmän kuin onnistumisia. Vaikka kuinka pyrkii hyvään, silti elämässä tulee tilanteita, että auttaminen ja lähimmäisen tukeminen on jäänyt. Väkisinkin tulee mieleen, että olenko tehnyt tarpeeksi? Kelpaanko minä?
Tuomiosunnuntain sanoma on kuitenkin lohdullinen, sillä pimeyden lisäksi on olemassa valo ja niin kuin me tiedämme, valo voittaa aina pimeyden. Se valo on Jeesus. Jeesus kuoli ristillä meidän epätäydellisten ihmisten puolesta. Vaikka emme aina onnistukaan, hän antaa anteeksi virheemme ja rakastaa meitä juuri tällaisena rikkinäisenä ja epätäydellisenä. Me voimme myös luottaa siihen, että hän antaa meille voimia ja rohkeutta lähimmäistemme kohtaamiseen.
Aivan kuin pimeässä huoneessa kynttilän valo valaisee, samalla lailla Jeesus valaisee meidän sydämemme. Tätä valoa me saamme jakaa ympärillemme. Sen avulla voimme katsoa lähimmäisiämme hyväksyvästi ja rakastavasti sekä auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat.
Illan hämärtyessä on hyvä sytyttää kynttilä ja katsoa sen lempeää valoa. Kynttilän valo kertokoon meille Jeesuksen rakkaudesta ja armosta, jota saamme osaksemme niin nyt, kuin viimeisellä tuomiollakin. Tämän armon takia meidän ei tarvitse pelätä, vaan voimme kiittäen luottaa siihen, että Jeesus on kanssamme nyt ja aina.
Marja Lepistö
Lapsityönohjaaja, Pälkäneen seurakunta
