Pyysimme Sydän-Hämeen Lehden lukijoiden mieleenpainuneimpia joulumuistoja vuosien varrelta. Kiitos kaikille joulumuistonsa jakaneille! Koostimme tähän juttuun lukijoiden joulumuistoja.
”Olen mennyt kihloihin vuonna 1966 jouluaattona, ja seuraavana juhannusaattoa oli meidän häämme. Yhteistä taivalta on takana 57 vuotta. Silloin oli ikimuistoinen joulu. Oltiin nuoria ja onnellisia.”
”Olin viettämässä ensimmäistä kertaa joulua tulevan anoppini luona. Olin juuri ennen joulua käynyt jalkaleikkauksessa ja liikuin kyynärsauvoilla. Anopin kotona oli pitkät portaat yläkertaan, jossa makuuhuoneet sijaitsivat. Päätimme, että nukun kihlattuni – nykyisen aviomieheni – kanssa alakerrassa portaiden alle sijatussa pedissä. Aaton vastaisena yönä heräsimme valtavaan humaukseen ja ihmettelimme, mistä ääni kuului. No joulukuusihan oli kaatunut ja kasteli kaatuessaan pari kuusen alle sijoitettua lahjaakin. Pysyviä vahinkoja ei onneksi tullut!”
”Vanhemmat olivat yrittäjiä, ja asiakkaat lähettivät joulukukkakoreja, upeita ja suuria. Isä oli kuitenkin allerginen hyasinteille ja niitähän oli joka korissa. Sinä jouluna minä ja veljeni sitten aattona määrättiin jakamaan potkukelkka kulkuneuvonamme kaikki kukkakorit naapureille, ja siinä samalla toivotimme heille hyvät joulut. Kyllä olivat naapurit ihmeissään, kun saivat kukkakorit, niistä puhuttiin ja muisteltiin vielä pitkään jo isäni kuoltuakin. Sinä jouluna vielä satoi lunta hitaasti ja valtavan suurina hiutaleina.”
”Joulua vuonna 1975 en unohda, koska jouluaatonaattona syntyi perheemme esikoinen, poika. Sain kokea silloin myös sairaalajoulun tunnelman. Tarjottiin perinteiset jouluruoat. Oli sopivasti joulumusiikkia ja henkilökuntakin oli virittäytynyt iloiseen tunnelmaan. Tuo joulu jäi kyllä mieleen!”
”Jouluyllätys vuodelta 1955. Lapsuudenkodissani olivat tuolloin melko ankeat ajat taloudellisesti, ja meitä pieniä sisaruksia oli monta. Äiti oli hiljattain synnyttänyt kuudennen lapsensa, ja sen muistan, kun hän joulun alla sanoi, että joulupukkia ei tule. Ei voi, eikä jaksa hankkia lahjoja. Se tuntui tosi kurjalta minusta, joka vanhimpana lapsena jo ymmärsin äidin sanojen merkityksen. Ehkäpä hän kertoi huolensa naapurin emännällekin, koska äidin, isän ja meidän lasten yllätykseksi tapahtui jouluaaton iltana seuraavaa. Ulko-ovelta alkoi kuulua kolinaa ja sieltä tuli keittiöön komea, suoraselkäinen ja pitkä joulupukki. Hän viipyi jonkin aikaa jutellen ja kuulumisia kysellen jakaen myöskin jokaiselle perheenjäsenelle pienen paketin. Muistan vieläkin liikuttuneena, miten apea mieli oli poispyyhkäisty kodistamme. Myös isän ja äidin mieli tuli hyväksi, totta kai!
Tuo kaikki selvisi vasta joskus jälkeenpäin: naapurin väki oli ollut asialla. Se kiitollisuuden tunne on jäänyt elämään sydämessäni. Lähimmäisenrakkaus toteutui. Tämä tapaus on osaltaan opettanut aitoa antamisen ja saamisen iloa omassa elämässäni. Mekin kaikki saamme olla auttavia käsiä, jalkoja ja kuuntelijoita ja niin edelleen siellä, missä on hätää, sairautta, surua, yksinäisyyttä tai muuta ahdinkoa. Sanotaan, että rakkaus on kekseliäs. Keksi sinäkin ja mieti, ketä tuttua tai vieraampaa voisit muistaa. Siitä saat kokea iloa ja siunausta.
Muistellessani tuota jouluaattoa mieleni on nöyrä ja kiitollinen elämäni parhaimmasta lahjasta, jonka saan joka päivä omistaa: Hän on jouluna syntynyt Jumalan poika, Jeesus Kristus. Hän on saanut täyttää sydämeni ja elämäni ilollaan, rauhallaan ja voimallaan. Kirjoittaessani tätä tapailen ja hyräilen laulun sanoja:”Usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan, se on enemmän kuin osaamme ajatellakaan. Se on rakkaudella ojennettu käsi Jumalan, jonka turvissa mä elää uskallan…” Ja laulu jatkuu: ”se tarkoitettu myöskin sulle on, ota vastaan tämä voima maksuton.”
”Valmistelin ensimmäistä joulua omassa kodissa. Joululaatikoiden ja -kinkkujen paistaminen omin voimin oli minulle uutta hommaa. Aatonaattona aloin paistaa kinkkua ymmärtämättä, että uuni tulisi olemaan varattu koko päivän paisto-operaatioon. Tajusin tämän siinä vaiheessa, kun raa’an porkkanalaatikon olisi pitänyt päästä uuniin. No, kätevänä emäntänä soitin kymmenen kilometrin päässä asuneelle ystävälleni ja autoilin hänen luokseen saadakseni laatikon kypsymään uuniin. Ystävä joutui tulemaan vielä meillekin, sillä kinkusta irtoava rasva meinasi yllättää kinkunpaistajan. Paistopussin hajoaminen ja pellillä lainehtiva kuuma rasva aiheuttivat pientä säätöä, mutta niistäkin selvittiin ilma palovammoja. Niin vain saatiin nuokin ruoat onnistuneesti joulupöytään, vaikka se vaatikin hienoista säätöä.”
”Minä ja veljemme olimme vielä siinä iässä, että joulupukin vierailu oli aaton ehdottomasti kovin juttu. Kotonamme oli hiljattain uusittu lattia ja meitä poikia varoiteltu siitä, ettei lattiaa saa naarmuttaa tai muutoin kohdella kaltoin. Joulupukki – melko iäkäs sellainen – sitten saapui ja hänellä oli mukanaan ”joulupukin keppi”. Suurin elein hän kopsutteli kulkiessaan keppiään lattiaan ja me pojat olimme kauhuissamme. Ehkä vanhempamme myös.”
”Olen mennyt aikanaan naimisiin joulupäivänä 1975. Päivä oli tosi talvinen ja kaunis. Vihkiminen alkoi hieman normaalista poikkeavalla tavalla, sillä kun tilaisuuden piti alkaa, pappia ei näkynyt missään. Seurasi hermostunutta odotusta ja ihmettelyä siitä, missä pappi viipyy. Lopulta hän tuli paikalle noin 40 minuuttia myöhässä. Selitys: autoon oli tullut vikaa matkan varrella. Naimisiin kuitenkin onnellisesti päästiin ja päivä jäi ainutlaatuisena kirkkaasti mieleen.”
